Kuntoutuksen erityispätevyys perustettiin vuonna 2001. Nyt kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen erityispätevyyden säännöt ovat tarkastelun alla.

Suomen Lääkäriliiton hallitus perusti kuntoutuksen erityispätevyyden vuonna 2001. Eri erikoisalojen edustajat olivat valmistelleet asiaa useamman vuoden ajan. Tammikuussa 2004 päättyi kolmen vuoden siirtymäaika, jonka kuluessa erityispätevyyden myöntäminen oli mahdollista ilman erityispätevyysohjelman suorittamista, mikäli hakijan ansiot olivat riittävät. Kuntoutuksen erityispätevyyttä siirtymäajan säädöksin haki 260 lääkäriä. Hakemuksista hyväksyttiin 219. Lääkäriliiton erityispätevyyksistä kuntoutuksen erityispätevyyksiä on myönnetty eniten.

Kuntoutuksen erityispätevyyden aloitteentekijät ja koordinaattorit olivat Suomen Lääkinnällisen Kuntoutuksen Yhdistys ry:n lääkärijäseniä. Nykyisin yhdistyksen nimi on Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys ry. Yhdistyksellä on erityispätevyysasioiden käsittelemistä varten Kuntoutuksen erityispätevyystoimikunta. Kahdeksanjäsenisen toimikunnan erikoislääkärien on edustettava vähintään viittä erikoisalaa. Jäsenten toimikausi on neljä vuotta ja vuosittain erovuorossa on kaksi jäsentä. Toimikunnan puheenjohtajalla ja vähintään kolmella muulla jäsenellä on oltava dosentin pätevyys. Toimikunnan jäsenten erikoisalat vastaavat hyvin erityispätevyyttä hakeneiden erikoisalojen jakaumaa.

Kuntoutuksen erityispätevyystoimikunnan isäntäjärjestö Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys toimii terveydenhuollon kuntoutustyöntekijöiden ammatillisena yhdyssiteenä. Yhdistyksen tavoitteena on parantaa potilaiden hoitoa kehittämällä erityisesti terveydenhuollossa järjestettävää kuntoutusta, kehittää moniammatillista yhteistyötä, toimia asiantuntijana ja yhteistyöelimenä tutkimus-, koulutus- ja kehittämistyössä sekä edistää tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Toiminta on viime vuosina painottunut kuntoutuksen monialaisen tutkimuksen, koulutuksen ja opetuksen edistämiseen. Kuntoutuksen erityispätevyyden myötä yhdistyksen lääkärijäsenten lukumäärä on selvästi kasvanut.

Erityispätevyyden perustat

Kuntoutuksen erityispätevyyden vaatimukset ovat laajemmat kuin pelkät lääketieteelliset tiedot ja taidot. Kuntoutuksen erikoisalakohtaisen lääketieteellisen osaamisen lisäksi vaaditaan monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön osaamista sekä sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen hallitsemista ja kuntoutuksen yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtämistä.

Toimikunnan näkemyksen mukaan kuntoutus on suunnitelmallista, monialaista ja tuloksellista toimintaa. Kuntoutuksen tavoitteena on parantaa ihmisen mahdollisuuksia tavalliseen elämään ja ylläpitää elämänhallintaa tilanteissa, joissa mahdollisuus päivittäiseen selviytymiseen ja sosiaaliseen integraatioon on sairauden tai muiden syiden vuoksi uhattuna tai heikentynyt. Kuntoutus perustuu kuntoutujan ja kuntoutushenkilöstön yhteisesti laatimaan ja yhteisesti hyväksymään suunnitelmaan sekä prosessin jatkuvaan arviointiin. Kuntoutukseen sisältyy ihmisen voimavarojen, toimintakyvyn ja hallinnan tunteen lisääminen sekä ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien parantaminen. Lähiyhteisön sosiaalisen verkoston merkitys korostuu. Laadukas kuntoutus on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä, mutta samalla se kunnioittaa ihmisen yksityisyyttä.

Siirtymäkauden aikana erityispätevyyttä hakevilta edellytettiin vähintään kolmen vuoden moniammatillista työskentelyä kuntoutuksen parissa erikoislääkäritutkinnon suorittamisen jälkeen. Palvelujen tosiasialliseen sisältöön kiinnitettiin huomiota, kun arvioitiin, mitä palveluja hyväksytään erityispätevyyteen. Se, missä instituutioissa tai organisaatioissa palvelut oli suoritettu, ei ollut ratkaisevaa. Teoreettisen koulutuksen yhteismitallisuuden arviointi eri erikoisalojen välillä oli vaativa tehtävä. Koulutuksen erikoisalakohtainen yksipuolisuus oli tavallisin syy hakemuksen pöydälle jättämiseen. Lisäkoulutusta vaadittaessa suositeltiin kuntoutuksen laaja-alaisuutta ja monipuolisuutta korostavia moniammatillisia ja poikkitieteellisiä koulutuksia.

Vain yksimielisiä ratkaisuja

Erityispätevyyden hakijat toimittivat allekirjoittamansa paperihakemuksen lisäksi elektronisen hakemuksen sähköpostin liitetiedostona toimikunnan sihteerille, joka lähetti ne koottuina tiedostoina toimikunnan jäsenille arvioitaviksi ennen kokouksia. Kukin jäsen lähetti kannanottonsa paluupostissa sihteerille koosteiden tekemistä varten. Näin jokaisen jäsenen mielipide oli tiedossa kokouksissa, vaikka kaikki eivät aina päässeetkään paikalle. Kokouksissa jokainen hakemus käsiteltiin yksilöllisesti. Kun hakijalta päädyttiin pyytämään hakemuksen täydennystä, sovittiin samalla ehdotettavista jatkotoimista. Kun hakijalle ilmoitettiin hakemuksen pöydälle jättämisestä tai hylkäämisestä, hänelle ilmoitettiin, kenen toimikunnan jäsenen kanssa hän voi halutessaan keskustella asiasta ja saada lisätietoja. Lisätietojen antaja edusti mahdollisuuksien mukaan samaa erikoisalaa kuin kyseinen hakija. Mikäli toimikunnan jäsen oli jäävi, hän ei osallistunut hakemuksen käsittelyyn.

Toimikunta on arvioinut hakemuksia ja hakijoita kuntoutukseen liittyneen osaamisen perusteella ja tehnyt vain yksimielisiä ratkaisuja. Tavoitteina on ollut ehdoton tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus lähtien niistä vaatimuksista, jotka Lääkäriliiton hallitus oli hyväksynyt siirtymäajan säädöksiksi. Toimikunnan yhteistyö Lääkäriliiton kanssa on sujunut hyvin. Koulutusvaliokunta on kiittänyt toimikunnan systemaattista toimintaa ja asioiden käsittelyä. Valiokunta on päätöksissään noudattanut toimikunnan tekemiä esityksiä. Yksi hakija on valittanut koulutusvaliokuntaan ja edelleen Lääkäriliiton hallitukseen hylätystä hakemuksesta, mutta molemmat toimielimet ovat pitäneet valitusta aiheettomana.

Jos hakemus on ollut puutteellinen tai vaatimukset eivät aivan täyttyneet, hakemus on jätetty pöydälle ensimmäisessä käsittelyssä. Ennen uutta käsittelyä hakijat täydensivät hakemuksiaan ja/tai hankkivat lisää teoreettista koulutusta ja/tai hankkivat täydentävää kliinistä palvelua. Toisessa käsittelyssä hyväksyttiin 50 hakemusta ja yksi hakemus vasta kolmannessa käsittelyssä. Siirtymäkauden lopulla aiempaa useampi hakemus vaati täydennystä tai hylättiin. Tästä voitaneen epäsuorasti päätellä, että kolmen vuoden siirtymäkausi ei ollut liian lyhyt. Kaikista hakemuksista hylättiin kuudesosa. Niille hakijoille, joiden hakemus hylättiin, lähetettiin kirjallinen ilmoitus ja samalla kehotus hakeutua pätevöitymisohjelmaan. Pöydälle jätettyjen ja hylättyjen hakemusten määrä olisi saattanut olla pienempi, jos siirtymäajan alkuvaiheessa annettu informaatio erityispätevyyden vaatimuksista olisi ollut toteutunutta tehokkaampaa.

Toimikunnan aloitteesta on järjestetty kaksi alueellista kuntoutuksen kutsuseminaaria. Muutamat seminaareihin osallistuneet olivat hankkineet kuntoutuksen erityispätevyyden. Joillakin osallistujilla hakuprosessi oli vielä meneillään. Näitä vuosittaisiksi ajateltuja tilaisuuksia on tarkoitus jatkaa. Tavoitteina on mm. saattaa yhteen eri erikoisalojen osaajia, tuoda esiin alueellista erityisosaamista ja kannustaa kollegoita kuntoutukseen liittyvään tutkimus-, opetus- ja kehittämistyöhön.

Erityispätevyyden hankkineet

Fysiatria on selvästi tavallisin erikoislääkärin tutkinto kuntoutuksen erityispätevyyden hankkineilla lääkäreillä (taulukko 1). Lähes yhtä selvänä kakkosena on neurologia. Seuraavina ovat lastenneurologia, työterveyshuolto, reumatologia, yleislääketiede ja sisätaudit. Siirtymäajan säännökset mahdollistivat erityispätevyyden myöntämisen, vaikka hakijalla ei ollutkaan erikoislääkärin tutkintoa. Siirtymäajan jälkeen tämä ei ole enää mahdollista, vaan erikoislääkärin tutkinto on ehdoton perusedellytys. Naisten osuus kuntoutuksen erityispätevyyden hankkineista on hieman yli kolmannes (38 %). Se on jonkin verran vähemmän kuin naisten osuus (49 %) koko lääkärikunnasta.

Kuntoutuksen erityispätevyyden hankkineiden jakauma (%) miljoonapiireittäin eli yliopistollisten sairaaloiden erityistason sairaanhoidon erityisvastuualueittain on lähes sama kuin Suomen Lääkäriliiton työssä olevien jäsenten vastaava jakauma (esitetty suluissa): HYKS 35 (39), TYKS 16 (14), TAYS 20 (20), KYS 17 (14) ja OYS 12 (13). Kuntoutuksen erityispätevyyden hankkineista kaksi viidestä on väitellyt tohtoriksi (taulukko 2), kun taas kaikista Suomen lääkäreistä noin yksi viidestä on väitellyt tohtoriksi.

Tulevaisuudesta

Toimikunta oli ilahtunut ja yllättynyt kuntoutuksen erityispätevyyteen kohdentuneesta kiinnostuksesta. Laaja kiinnostus osoittaa, että monissa yhteyksissä vähätelty ja jopa parjattukin kuntoutus on monen lääkärin mielestä merkittävä kokonaisuus myös lääketieteessä. Lääkärikunnan osoittama kiinnostus ja arvostus vahvistavat omalta osaltaan kuntoutuksen asemaa yhteiskunnassa, jonka jäsenistä yhä useammat tarvitsevat kuntoutuspalveluja tulevina vuosikymmeninä. Kuntoutuksen erityispätevyyden omaavat lääkärit ovat sitä vahvempi voimavara kuntoutuksen alalla mitä paremmin he kykenevät toimimaan yhteistyössä keskenään ja muiden kuntoutuksen parissa toimivien kanssa.

Kuntoutuksen erityispätevyyden säännöt ovat tarkastelun alla. Vaatimus vähintään kolmen vuoden palvelusta kuntoutuksen parissa erikoislääkäritutkinnon jälkeen tulee säilymään. Pätevöitymisohjelmassa on nyt kuusi lääkäriä, joille jokaiselle on nimetty kuntoutuksen erityispätevyyden omaava kollega tutoriksi. Pätevöityjä ja tutor laativat yhdessä pätevöitymisohjelman, jonka toimikunta hyväksyy ja jonka toteutumista se seuraa vuosittain. Perinteisen kirjatentin sijaan voidaan käyttää esim. kehittämistehtäviä.

Sopivan teoreettisen koulutuksen hankkiminen vaatii viitseliäisyyttä. Toimikunta arvostaa erityisesti kurssimuotoisia ja pitempikestoisia koulutuksia, joihin osallistuu yleensä muidenkin ammattiryhmien kuin lääkäreiden edustajia. Muutamat yliopistot ovat joidenkin vuosien ajan järjestäneet kuntoutuksen 15 ja 35 opintoviikon koulutuskokonaisuuksia. Osallistuminen joko koko kokonaisuuteen tai erillisiin osioihin on hyvin suotavaa myös lääkäreille. Teoreettisen koulutuksen järjestämisessä saattaisi olla eduksi tehdä yhteistyötä esim. vakuutuslääketieteen ja muiden monialaisten erityispätevyyksien toimijoiden kanssa. Toimikunnan toive on, että Lääkäriliiton koulutusvaliokunta voisi järjestää tätä asiaa käsittelevän työkokouksen.

Toimikunta on pohtinut, miten pätevöitymisohjelmaan saataisiin lisää lääkäreitä sellaisilta merkittäviltä kuntoutuksen erikoisaloilta kuin yleislääketiede, psykiatria ja geriatria. Toimikunnan ja erikoisalojen edustajien yhdessä räätälöimät pätevöitymisohjelmat saattaisivat olla yksi keino. Toimikunta on päättänyt informoida mainittujen erikoisalojen koulutuksesta vastaavia tahoja.

Kuntoutuksen merkitys yhteiskunnallisessa toiminnassa on kasvanut. Tämä on näkynyt hallituksen eduskunnalle antamissa selonteoissa, viimeisimmät vuosilta 1998 ja 2002, ja kuntoutusbarometrissa esiin tulleissa tiedoissa. Kuntoutuksen kustannusvaikuttavuudesta puhutaan entistä useammin. Kuntoutus on saamassa lisää opintojaksoja myös lääkärien perusopetukseen. Yliopistossa voi opiskella kuntoutuksen arvosanoja, ja kenties jo lähivuosina valmistuvat ensimmäiset kuntoutuksen maisterit.

Toimikunnalla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten työnantajataho arvostaa kuntoutuksen erityispätevyyttä. Ainakin muutamien sairaanhoitopiirien tiedetään maksavan erityispätevyyslisää lääkäreilleen. Terveyskeskusten ja yksityissektorin käytännöistä ei ole tietoa.

Työpaikkailmoittelussa näkyy usein nimike kuntoutuslääkäri. Nimikettä ei ole määritelty. Suomessa on nyt yli 200 kuntoutuksen erityispätevyyden hankkinutta lääkäriä, ja pätevöitymisväylä on auki kaikkiaan 20 erikoisalan erikoislääkäreille. Useilla kuntoutuslääkäri -nimikkeen kantajilla ei ole kuntoutuksen erityispätevyyttä. Voisiko kuntoutuksen erityispätevyys näkyä työpaikoilla ja työpaikkailmoittelussa siten, että vain kuntoutuksen erityispätevyyden omaavia lääkäreitä kutsuttaisiin kuntoutuslääkäreiksi?

Kuntoutuksen erityispätevyyden hankkimisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä artikkelin kirjoittajiin. Kirjoittajat kiittävät toimikunnan jäseniä artikkelia koskeneesta kommentoinnista.