Lehti 36: Liitto toi­mii 36/2000 vsk 55 s. 3612 - 3614

Euroopan lääkärien pysyvä komitea (CP) kokoontui Helsingissä

Euroopan lääkäreiden kattojärjestö CP piti kokoustaan 31.8.-2.9.2000 Helsingissä, Kalastajatorpalla. Kyseessä on ensimmäinen kahdesta Suomessa järjestettävästä kokouksesta Markku Äärimaan puheenjohtajakaudella. Tänä vuonna vuorossa oli ns. alakomiteoiden kokous, jonka tehtävänä on valmistella ja muokata valmiiksi CP:n kannanotot. Valmistelluista kannanotoista äänestetään hallituksen kokouksessa, joka pidettiin samassa yhteydessä.

Virva Ojanperä-Kataja

Kokoukseen osallistui yhteensä noin 120 lääkäriä eri EU- ja ETA-maista. Varsinaisten jäsenmaiden lisäksi mukana oli edustajia useasta Itä-Euroopan hakijamaasta (mm. Puola, Unkari, Viro, Slovenia, Slovakia, Bulgaria) sekä muutamasta tarkkailijajärjestöstä. Suomen kokousta suosi uskomattoman kaunis syyssää, joka edesauttoi osallistujien hyvää viihtymistä Kalastajatorpan merellisissä maisemissa.

EU:n uusi terveysstrategia

Ehkäisevän terveydenhuollon komitean yksi keskeisimmistä aiheista oli ehdotus EU:n uudeksi terveysstrategiaksi. Kyseessä on merkittävä asia, joka linjaa EU-tason toimintaa terveysasioissa pitkälle tulevaisuuteen. CP vaati, että kaikessa EU:n lainsäädännössä on otettava huomioon säännöstöjen mahdolliset vaikutukset ihmisten terveyteen ja korosti tulevan strategian toimeenpanoa. Komissiolta vaadittiin vastuutahojen nimeämistä ja muita konkreettisia toimia terveysstrategiaa toteuttamaan.

Terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja lääketeollisuuden kysymyksiä käsittelevässä komiteassa käynnistettiin työ terveydenhuollon perusperiaatteiden muovaamiseksi Euroopan tasolla. Ehdotus pohjautuu Suomen Lääkäriliiton hyväksymiin kahteentoista terveydenhuollon teesiin. Keskusteltavien suuntaviivojen joukossa olivat mm. tasavertainen oikeus saada korkeatasoista terveydenhuoltoa sekä potilaan oikeuden kunnioittaminen toisen lääkärin mielipiteeseen. Osa ehdotetuista periaatteista liittyy terveydenhuollon rahoittamiseen ja järjestämiseen. Kokouksessa päätettiin jatkaa työtä sopivien periaatteiden löytämiseksi pyytämällä kommentteja kansallisilta liitoilta.

Koulutuskysymykset

Koulutuskysymyksiin keskittyvässä komiteassa suurimmat mielipide-erot koskivat lääkäritutkintojen tunnustamista EU:ssa. Tunnustamista säätelevää direktiiviä ollaan parhaillaan muuttamassa ja ehdotus on edennyt Euroopan parlamentin (EP) toiseen käsittelyyn. EP päätyi äskettäin esittämään ehdotukseen kahta muutosta. Toinen koskee ns. perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen pidennystä. Parlamentti esittää, että sitä pidennetään kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Toinen muutos taas koskee täydennyskoulutusta (CME). Sen mukaan täydennyskoulutuksesta tulee tehdä lääkäreille pakollinen. Jos neuvosto ei hyväksy näitä EP:n esittämiä muutoksia, asia etenee ns. sovitteluun.

Lisäkoulutuksen pidennyskysymyksessä Suomi ja Belgia olivat pidennystä vastaan, mutta hallituksen äänestyksessä pidennystä kannattanut kanta voitti selkeästi. Suomen delegaatio äänesti johdonmukaisesti ehdotusta vastaan. Sen sijaan muutosehdotuksen toinen kohta, joka koski pakollista täydennyskoulutusta, sai yksimielisen tuomion CP:ltä.

Kollegiaalisuusohjeet sitoviksi?

Eettisten kysymysten komiteassa muokattiin mm. ehdotusta lääkäreiden kollegiaalisuusohjeiksi.

Lue myös

Keskusteluissa koettiin ongelmalliseksi näiden ohjeiden asema kansallisesti. Ovatko tällaiset ohjesäännöt kansallisia lääkäriliittoja sitovia? Monissa liitoissa on kansallisesti laadittu samantyyppiset ohjeistot. Pulma ratkaistiin siten, että CP:n kollegiaalisuusohjeet ovat luonteeltaan suosituksia, eivät liittoja sitovia ohjeita. Tämän kaikki pystyivät hyväksymään ja suositus kollegiaalisuusohjeiksi hyväksyttiin yksimielisesti.

CP:ssä on äskettäin käynnistetty EU:n laajentumiseen keskittynyt hanke, jonka tavoitteena on arvioida hakijamaiden tilannetta lääkärien koulutuksen ja lääkärintyön kannalta. Hankkeen tavoitteena on paremmin integroida uusia hakijamaita yhteiseen järjestelmään ja harmonisoida lääkärikoulutusta. Yhteistyökumppaneina hakijamaissa ovat kansalliset lääkäriliitot.

CP:llä on myös internetissä uusittu, mielenkiintoinen kotisivu. Sieltä voi löytää mm. CP:n hyväksytyt kannanotot sekä kokousdokumentit ja printata ne helposti. Kotisivun osoite on www.cpme.be. Suosittelemme lämpimästi!

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030