Hallituksen kokous 22.2.2001
Lääkäriliiton hallitus käsitteli ja selkeytti kokouksessaan jo aikaisemmin valtakunnansovittelijalle jätetyn tavoitepaperin pohjalta sovittelijalle jätettävää tiivistettyä esitystä. Lisäksi hallitus käsitteli virkariitalautakunnan päätöstä ja kävi aiheesta keskustelua. Hallitus sai myös selonteot valmistautumisesta työtaisteluun ja siihen liittyvistä tiedotustoimenpiteistä.
Liiton hallitus päätti perustaa ensihoidon erityispätevyyden. Aloitteen tämän erityispätevyyden perustamisesta oli tehnyt Suomen Anestesiologiyhdistys ja hankkeen taakse olivat tulleet myös Suomen Kirurgiyhdistys, Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Suomen Ortopediyhdistys, Suomen Sisätautilääkäriyhdistys, Suomen Tehohoitoyhdistys ja Suomen Yleislääketieteen yhdistys.
Lääkäriliiton hallitus päätti nimetä Kati Myllymäen Maailman lääkäriliitto WMA:n (World Medical Association) presidenttiehdokkaaksi. Vaalikokous on ensi syksynä.
Kauppa- ja teollisuusministeriö on pyytänyt Akavan lausuntoa uutta ydinvoimalaitosyksikköä koskevasta periaatepäätöshakemuksesta. Akava on puolestaan lähettänyt asian lausunnolle jäsenjärjestöihin.
Lääkäriliiton hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan. Liiton lausuntoa oli valmistellut ympäristöterveyden työryhmä.
Eri energiaratkaisujen terveydelliset näkökohdat huomioon ottaen liitto ei vastusta uuden ydinvoimalan rakentamisluvan myöntämistä. Lääkäriliitto näkee välttämättömänä, että hankkeeseen liitetään erittäin tiukat reunaehdot. Reunaehdoista tärkeimmät ovat käytetyn polttoaineen loppuvarastoinnin suunnittelu ja toteuttaminen turvallisella tavalla sekä terveydenhuoltojärjestelmän ja väestön valmiuksien parantaminen mahdollisen ydinreaktorionnettomuuden varalle. Ydinvoiman lisärakentamisessa tavoitteeksi tulee asettaa Suomen energiatuotannon turvallisuusasteen jatkuva kehittäminen.