Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman terveydenhuoltouudistus pitää sisällään hyvin voimakkaalla taloudellisella tuella toteutettavaksi suunnitellun terveydenhuollon sähköistämisen. Uudistuksen tavoitevauhti hakee vertaistaan.

Nykyisin sähköiset järjestelmät kattavat 11 % sairaaloista ja 20 % perusterveydenhuollosta. Tästä kattavuudesta aiotaan nousta rahakannustimilla. Yksittäinen lääkäri saa vähintään vajaat 20 000 dollaria, jos täyttää meaningful use -kriteerit (mm. http://www.nejm.org/doi/full/10.1056 /NEJMp1006114) ensi vuoden loppuun mennessä.

Koska huonon järjestelmän aiheuttamaa tuottavuuden laskua ja potilasturvallisuuden huonontumista ei liittovaltion tuilla katettaisi, potilaskertomusohjelmistojen laadun ja käytettävyyden kehitys on kiihtynyt viimeisen parin vuoden aikana. Niinpä vielä vuosituhannen vaihteessa maailmanluokkaa olleet suomalaiset potilaskertomusohjelmistot ovat jääneet tuosta tasosta tuskastuttavan kauas. Sähköisen terveydenhuollon "mallimaan" pääkaupunkiseudulla sijaitseva yliopistosairaalakaan ei pikaisesti laskettuna täytä noista kriteereistä kuin puolet.

Koska Suomessa on ollut jo vuodesta 2007 lähtien sataprosenttinen sähköisen potilaskertomuksen kattavuus julkisessa terveydenhuollossa, olisi korkea aika siirtyä tietojärjestelmäkehityksen seuraavaan vaiheeseen eli vaatimaan terveyshyötyä. Tämän voi tehdä käytännössä joko lainsäädäntökepillä tai (taloudellisin) kannusteporkkanoin. Huonolla taloudellisella ohjauksella ja tuuliviirimäisellä lainsäädännöllä saatiin vuosituhannen vaihteessa aikaiseksi kymmenien sähköisen terveydenhuollon hankkeiden sekamelska, jonka lopputuleman tietojärjestelmämosaiikkia ratkotaan vieläkin. Vaikka sähköisen päätöksentuen ja hoitoprosessia ja lääkärin (ja tietysti muidenkin ammattilaisten) työnkulkua tukevien toiminnallisuuksien käytön mukanaan tuoma laadunparannus tietenkin kiinnostaa kuntamaksajaa, niin raadollisesti sanottuna kaikki hyödyt eivät tuo välittömiä säästöjä eikä ainakaan suoraan terveydenhuoltobudjettiin. Toki kunnat saavat itsenäisesti päättää, käyttävätkö hyviä vai huonoja tietojärjestelmiä, mutta saatiinhan huonotkin vaihtoehdot käyttöön lainsäädännön maustamalla valtionosuusohjauksella, miksi ei siis hyviä?

Suomessa ei ole tietääkseni koskaan julistettu kansallisia sähköisen terveydenhuollon laatuvaatimuksia, eikä ainakaan sellaisia, jotka tavoittelevat terveyshyötyä eikä jotain kirjaamishimmeleitä. Päätavoitteiksi käyvät työn tehostuminen, hoidon (lääketieteellisen) laadun parantuminen, potilasturvallisuuden lisääntyminen, terveyden edistäminen ja hallinnon työkalujen saaminen. Toki vaatimusten ja mittareiden lopullisten yksityiskohtien kuvaamisprosessiin tarvitaan vielä laajamittaista osaamista ja ymmärrystä niin lääketieteen, toimintaprosessien kuin tietojärjestelmätuntemuksen saralta, sillä laatuvaatimuksissa on tietysti otettava huomioon niin perusterveydenhuolto kuin vaativa erikoissairaanhoito. Tämän päälle olisi jatkossa huomattavasti helpompi kehittää ja myös ostaa tietojärjestelmiä. Löytyykö uudesta hallituksesta uskallusta ja tahtoa nykytilan korjaamiseen?