Kiitän luottamuksesta saatuani mahdollisuuden jatkaa Lääkäriliiton puheenjohtajana vielä kolmannen vuoden. Tämän lehden ilmestyessä Lääkäripäivät ovat käynnissä ja toimintavuosi sen myötä käynnistynyt koulutuksella ja myös terveyspoliittisella keskustelulla. Terveydenhuolto kilpailee samoista veromarkoista koulutuksen, kulttuurin, sosiaalitoimen ja monen muun tarpeellisen toiminnan kanssa. Lääkärikunnan ei pidä alistua siihen, että riittämättömien resurssien keskustelu käydään raastuvan jälkeen mediassa sitten, kun yksittäinen potilas on jo hankaluuksissa. Toisaalta alan sisäistä rakenteiden ja toiminnan tarkastelua ei pidä unohtaa samalla, kun puolustamme määrärahojamme. Kaikki nykyinen toiminta ei ehkä ole kustannustehokasta, tarpeellista tai välttämätöntä. Harkinta vaatii tuekseen pätevää tutkimusta ja erikoisalakohtaista asiantuntevaa tarkastelua.

Terveydenhuollolle ja potilaille ei riitä, että lääkärikunta ahertaa sairaaloissa ja vastaanottohuoneissa yhtä potilasta kerrallaan hoitaen. Lisääntyneen kiireen ja suorituspaineiden myötä moni kollega kokee, että työaika kuluu kiihtyvässä oravanpyörässä, koettaen selviytyä välittömästi päällekaatuvista töistä ja ruuhkautuvista sairauskertomuspinoista. Metsän erottaminen puilta on mahdotonta, ellei löydy mahdollisuutta pysähtyä hetkeksikään, asettua pohtimaan oman työn järjestämistä, kehittämistä, rationointia.

Terveyskeskuslääkärin työn tunnen parhaiten ja sillä puolella kysynnän kasvu näyttää karkaavan käsistä. Aina tulee uusia tarpeita ja kehittämishankkeita - ja malli on se, että tehdään kaikki entinen ja uudet projektit vielä lisäksi. Väestövastuulääkärillä ei ole edes työaikasuojaa turvanaan. Mieleen onkin juolahtanut ajatus lääkäreille järjestettävästä itsepuolustuskurssista, jolla taistelulajien sijasta opiskelisimme oman työn hallintaa, organisoimista ja ennen kaikkea sanomaan ei. Hallinnon ja potilaiden kasvavien vaatimusten väliin puristettu lääkäri palaa loppuun ja uupuu työnsä alle yrittäessään noudattaa eettistä kutsumustaan ja täyttää ympäristön odotukset.

Työterveyslaitoksen ja Lääkäriliiton yhteisen tutkimusprojektin Lääkärien työolot ja kuormittuneisuus ensimmäiset tulokset on julkistettu juuri Lääkäripäivillä. Tulosten analysointi jatkuu vielä ja ne tullaan julkaisemaan yksityiskohtaisesti useana artikkelina. Pikkuhiljaa on nyt ryhdyttävä tekemään johtopäätöksiä ja hakemaan ratkaisuja todettuihin ongelmiin. Oman työn hallinta on merkittävä tekijä jaksamisessa. Työn mielekkyyden kokemisessa lääkäreillä ei yleensä ole ongelmia, potilastyö varsinkin koetaan palkitsevaksi. Näihin konkreettisiin toimenpide-ehdotuksiin tulemme palaamaan tuonnempana. Lääkärintyön tukemisessa on kysymys huomattavasti laajemmasta asiasta kuin pelkästään burn outin tai varhaisen eläköitymisen preventiosta.

Alkanut vuosi on liiton 89. toimintavuosi. Lääkärien järjestäytyneellä toiminnalla on Suomessa vielä pidemmät perinteet. Lakkautetun Lääkintöhallituksen edeltäjänä toimi Ruotsi-Suomessa Collegium Medicum, jonka alun perin perustivat tukholmalaiset lääkärit 1600-luvulla turvaamaan lääkärien ja potilaiden edut puoskareita vastaan. Lääkäriliiton perustamisvaiheissa 1910 ammattikuntaa keskustelutti yleisen sairausvakuutuksen käynnistäminen ja erityisesti pohdittiin vapaan lääkärinvalinnan turvaamista. Kovin tutulta kuulostaa, nihil sub sole novum.

Terveyspoliitikassa Lääkäriliitto on ollut alusta lähtien aktiivinen. Historiikistamme löytyy maininta 30-luvulta: Pahimpien lamavuosien mentyä ohi alettiin myös sairaaloiden laatuun kiinnittää huomiota. Sama tilanne tuntuu nyt vallitsevan 90-luvun laman jälkeen. Lääkäriliitto oli aloitteellinen myös Suomen Syöpäyhdistyksen perustamisessa ja toimi aktiivisesti lääkärikoulutuksen kehittämiseksi kansantautien ehkäisyn ja hoidon saralla. Meillä on ammattikuntana ja järjestönä kunniakkaat perinteet. Palkkaedunvalvontaa unohtamatta on asiantuntija-ammattikunnan velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja varustaa päätöksentekijät riittävillä taustatiedoilla. Pahitteeksi ei myöskään ole, mikäli ammattikunnasta löytyy innokkuutta myös hallinnon ja poliittisen päätöksenteon vastuunkantajiksi.