Yksi terveydenhuollon mantroista on viime vuosina ollut prosessien kehittäminen. Ainakin allekirjoittaneelle sanasta prosessi on tässä yhteydessä käytettynä tullut kuitenkin lähinnä kirosana. Ajatuksena on ollut, ettei insinööri tai ekonomi voi todellisuudessa ymmärtää terveydenhuoltoa. Soppaa on ollut hämmentämässä myös hoitotiede erilaisine uimaratamalleineen ja vastaavineen.

Osallistuin tältä pohjalta vastikään moniammatillisen johtamiskoulutuksen kurssille, jonka otsikkona oli prosessien johtaminen. Koulutus sai ennakko-odotusteni vastaisesti ajatukseni ja käsitykseni prosessiajattelusta muuttumaan. Koulutuksessa sain neljä oivallusta prosessiajattelun hyödyntämisestä terveydenhuollossa.

Olemme perinteisesti ajatelleet prosessien kehittämisen olevan liukuhihnatuotannon tehostamista suljetussa ympäristössä. Tällainen ajattelutapa sopii kuitenkin huonosti terveydenhuoltoon, jonka avoimeen systeemiin voi liittyä tuhansia muuttujia. Lisäksi tämä ajatusmalli ottaa usein huomioon ainoastaan tuotannollisen ja joskus taloudellisen tehokkuuden.

Terveydenhuollon prosesseista puhuttaessa ensimmäinen oivallus onkin, että tuotannollisen ja taloudellisen tehokkuuden (tehdään asiat oikein ja taloudellisesti) ohella tulisi keskittyä erityisesti allokatiivisen tehokkuuden (tehdään oikeita asioita) parantamiseen. Väärien asioiden tekeminen on merkittävä syy moniin terveydenhuollon ongelmiin. Näin on usein erityisesti prevention kohdalla, mutta sama problematiikka on löydettävissä myös esimerkiksi vanhusten jatkohoitoon liittyvien ongelmien taustalta. Ongelmat tiivistyvät varsinkin terveydenhuollon rajapinnoilla, joilla osaoptimointi on maan tapa.

Toinen oivallus on, että terveydenhuollon prosesseja ei voida tehostaa keskittymällä vain kokonaisuuksiin. Yksittäisen potilaan hoitoepisodin kulku on muutamia erityistilanteita lukuun ottamatta huonosti ennustettavissa. Näin ollen prosessien kehittämisessä tulisi keskittyä aiempaa enemmän parantamaan yksittäisten hoitojaksojen prosessia, esimerkkinä vaikka yksittäinen vastaanotto, laboratoriokäynti tai röntgenkuvaus. Hyvin toimivien hoitojaksojen ketjusta muodostuu lopulta hyvin toimiva hoitoepisodi, riippumatta episodin sisällöstä.

Kolmas oivallus liittyy työhyvinvointiin. Prosessin tehostamisen ei tarvitse tarkoittaa viimeisten mehujen puristamista työntekijöistä. Päinvastoin, hyvin suunniteltu prosessi paitsi parantaa tuloksia, myös lisää työviihtyvyyttä työn ollessa mielekästä.

Neljäs oivallus on se, että on olemassa potilaita joiden hoitoa ei voida parantaa prosesseja kehittämällä. Tällaisia ovat erityisesti terveyspalvelujen suurkuluttajat. Heidän hoitonsa pitäisi toteuttaa projektiluonteisesti. Tätä varten voitaisiin terveydenhuollon yksikköihin nimetä vaikka projektimanagereja.