Lääkärit tarvitsevat lisää koulutusta ja ohjausta voidakseen arvioida luotettavasti potilaidensa ajokykyä. Arviointi tulee erityisen ajankohtaiseksi syksyllä, kun tieliikennelain muutos velvoittaa lääkärin ilmoittamaan poliisille potilaan heikentyneestä ajokunnosta. Lain muutoksesta eivät ole yksimielisiä edes liikennelääketieteen erityispätevyyden saaneet lääkärit: osa on valmis käyttämään kaikki keinot liikenneturvallisuuden parantamiseksi, kun taas toisten mielestä ilmoituspakko murentaa potilassuhteen luottamuksellisuuden.

Huumeista kärähtäneiden kuljettajien määrä kääntyi jyrkkään nousuun vuodenvaihteessa, kun huumeille tuli nollaraja liikenteessä. Raja vaikuttaa yksiselitteiseltä, mutta liikennelääkärit ennustavat sen soveltamisen tuottavan vielä rutkasti päänvaivaa.

- Tulevina vuosina yhä useampi kiinnijäänyt pyrkii osoittamaan saaneensa lääkkeet lääkemääräyksellä. Silloin poliisin pitäisi pystyä näyttämään, että reseptillä saatua lääkettä on käytetty väärin, huomauttaa Suomen liikennelääketieteen yhdistyksen varapuheenjohtaja, osastonylilääkäri Lasse Lehtonen Huslabista.

Säännöllisesti lääkkeitä käyttävän ihmisen ajoterveyden määrittely ei sekään ole ongelmatonta.

- Korvaushoidossa olevalla potilaalla saattaa olla jatkuvasti veressään huumausaineeksi luokiteltua lääkettä, mutta onko hoito syy evätä häneltä ajokortti?

Lehtonen suhtautuu epäillen vaatimuksiin kieltää kaikki vähänkin ajokykyä heikentävät lääkkeet liikenteessä.

- Joku lääkeaine voi alentaa suorituskykyä, mutta ei silti tee ihmisestä ajokyvytöntä. Lääkkeiden vaikutuksetkin ovat hyvin yksilöllisiä.

Suomessa on 36 liikennelääketieteen erityispätevyyden saanutta lääkäriä. Useimmat heistä ovat ortopedejä, neurologeja, oikeuslääkäreitä tai työterveyslääkäreitä, jotka joutuvat ajoterveyden kanssa tekemisiin hoitaessaan ammattikuljettajia. Koulutukseen on osallistunut myös onnettomuuksiin ja liikennevammoihin tai ajoneuvoihin ja niiden turvalaitteisiin perehtyneitä lääkäreitä.

Ilmoituspakko voi rikkoa hoitosuhteen

Lääkärin velvollisuus ilmoittaa potilaan huonontuneesta ajokunnosta saattaa Lehtosen mukaan johtaa vuosia jatkuneiden, hyvien hoitosuhteiden katkeamiseen.

- Potilas siirtyy herkästi toiselle lääkärille, jos oma lääkäri toteaa hänet ajokyvyttömäksi.

Ilmoituspakkoon liittyy pelko terveydentilaa koskevien tietojen valumisesta ulkopuolisille.

- Tavallisin syy potilaan ajokyvyttömyyteen on päihderiippuvuus. Ajokuntoa koskevan tiedon ohella poliisille on vaarassa kulkeutua rivien välissä tieto potilaan huumeongelmasta.

Liikennelääkärien näkemys onkin, että ajoterveyden arvioinnin pitäisi pysyä tiukasti lääketieteellisenä kysymyksenä. Tiedot voisi kerätä poliisin sijasta esimerkiksi Ajoneuvohallintokeskus - tämä tosin edellyttäisi radikaaleja muutoksia koko ajolupahallintoon.

Ilmoitusvelvollisuutta kannattavat lääkärit vetoavat muun muassa onnettomuuslukuihin, joiden mukaan kuljettajan sairaudella on vaikutusta joka kolmanteen kuolonkolariin.

Direktiivi lisäisi todistusten tarvetta

Todistuksia potilaan ajokunnosta kirjoitetaan Suomessa vuosittain toista sataa tuhatta. Määrä moninkertaistuu, mikäli Euroopan unionissa valmisteltava ajokorttidirektiivi tulee voimaan. Tavallisen autoilijan olisi jatkossa uusittava ajokorttinsa kymmenen vuoden välein. Raskaan liikenteen ammattikuljettajat joutuisivat syyniin joka viides vuosi.

Suomessa linja on ollut täsmälleen päinvastainen: sosiaali- ja terveysministeriö haluaisi vähentää määräaikaistarkastuksia nykyisestäkin.

- Vaikeutena on, että lääkäreiden täytyy nyt kirjoittaa todistuksia potilaan sairaushistoriaa tuntematta. Mielenterveys- tai päihdepotilas saattaa käydä vastaanotolla hyvänä päivänään, eivätkä hänen ajokykyyn vaikuttavat ongelmansa aina tule ilmi.

Todistusten tasoa pystyttäisiin Lehtosen mukaan nostamaan ohjaamalla potilaita samalle lääkärille tai erityisille liikennelääkäreille. Mallia voitaisiin ottaa myös Ruotsista, jossa potilaan ajokyvyn arvioi epäselvissä tapauksissa erillinen asiantuntijalääkärien joukko.