Ministeriötasolla on vuosikaudet haaveiltu työnjaon järkeistämisestä lääkärien ja hoitajien välillä, tavoitteena ilmeisesti suurempi tehokkuus. Eivätpä ole tietääkseni tässäkään asiassa lääkäreiltä ainakaan isommassa mittakaavassa kysyneet, mitkä työt voisi antaa vähemmän koulutettujen tehtäväksi. Lääkärin silmin järkeistäminen tarkoittaa jotain ihan muuta kuin viime aikoina julkisuuteen tulleet kaavailut mm. reseptinkirjoitusoikeudesta.

Minulta meni koko perusopinnot ja joitakin vuosia sen jälkeenkin siedettävien diagnostisten taitojen oppimiseen. Ministeriössä ajatellaan, että hoitajilta, joille on opetettu pari tuntia farmakologiaa ja joitakin tunteja tautioppia koko opiskelun aikana, se sujuisi jollain pikakurssilla. Itsehoitovalmisteiden "määrääminen" reseptillä kuulostaa ajan ja voimavarojen haaskaukselta, ja aika harvassa ovat ne auktoriteetit, joiden mielestä lieviin avohoitoinfektioihin pitäisi käyttää nykyistä enemmän antibiootteja. Kroonisten tautien reseptinuusintasirkus helpottuisi huomattavasti jo pelkästään sillä, että reseptien voimassaoloa pidennettäisiin kahteen tai kolmeen vuoteen. Vastuukysymykset olisivat suuri ongelma: Kantaisiko hoitaja vastuun diagnostiikasta ja lääkityksen mahdollisista haitoista? Jos vastuu säilyisi edelleen lääkärillä, niin lopputuloksena olisi, että lääkäri joutuisi edelleen perehtymään potilasasiakirjoihin ja siten tekemään vähintään saman työn kuin aikaisemminkin, mutta reseptin nimellisesti kirjoittaisi joku muu (joka täytyisi vielä kouluttaa siihen).

Tuskin myöskään löytyy radiologia, jonka mielestä natiiviröntgentutkimusten käyttö olisi nykyisin liian vähäistä. Säteily nyt on haitallista eläville soluille ja jokaista säteilytutkimusta pyydettäessä on mietittävä tutkimuksen hyödyt ja haitat. Siihenkin tarvittaisiin huomattavasti paria viikkoa tai kuukautta laajempi lisäkoulutus.

Sopiva "lisä"koulutusohjelma sekä reseptinkirjoitukseen että röntgenlähetteiden tekemiseen löytyy jo nyt kätevästi viideltä yliopistopaikkakunnalta. Koulutus kestää 5,5-6 vuotta ja pääsykokeisiinkin ehtii vielä ilmoittautua...

Oiretodistuksia kuten "kuume" tai "ripuli" voivat jo nykyisinkin hoitajat kirjoittaa, mutta tehokkuusajattelijat voisivat kysyä, onko todellakin kannattavaa tuhlata terveydenhuollon niukkenevia resursseja parin päivän sairauspoissaolojen todistamiseen. Noropotilas ehtii lisäksi tartuttaa koko terveysaseman henkilökunnan, aulassa istuvat muut potilaat ja taksikuskinkin odotellessaan sairauslomatodistusta.

Toisaalta moni toimenpide, kuten suprapubisten katetrien vaihto tai tipanlaitto, on menestyksekkäästi opetettu hoitajille. Yhteistä näille työnjaon muutoksille on se, että kaikki osapuolet huomaavat toiminnan järkeistyneen lähes välittömästi (ja etukäteenkin).

Viime aikojen trendi on ollut sen sijaan siirtää sihteerien ja avustavan henkilökunnan töitä lääkärille. Voi tietenkin olla taloudellisesti kannattavampaa (ainakin jos ei laske lääkärin ylityölle lainkaan hintaa) antaa lääkärin käyttää tuntitolkulla aikaa joka viikko konekirjoitukseen, labrapyyntöjen tekoon, verenpaineen mittaamiseen, epikriisien printtamiseen, jatkohoitopaikkojen järjestämiseen jne. Lähes kuka tahansa kollega kuitenkin luopuisi tästä työstä. Sukkahousujen riisuminen ja anamneesin kertominen samanaikaisesti on usein täysin mahdotonta ainakin yli 80-vuotiaille potilaille. Moni kirurgista poliklinikkaa pitävä valittaa, että on itse haettava kaikki instrumentit ja valmisteltava potilaat. Eikö terveyskeskuksiin tai poliklinikoille voida kouluttaa henkilöitä, joiden toimenkuvana on lääkärin avustaminen? Lisätyt konekirjoitusresurssit säästäisivät paitsi lääkärin aikaa, myös parantaisivat TEO:n peräänkuuluttamaa potilasasiakirjamerkintöjen laatua helpottamalla väliarvioiden riittävää kirjaamista. Perusteluna sille, että lääkäri tekee jonkin työn o.t.o., on ollut poikkeuksetta: "Ei se ole kovin vaikeaa". Erästä kollegaa lainatakseni: "Opitaanhan me tietysti leikkaamaan nurmikkokin tuosta sairaalan pihalta!"