Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi kunnallisen lääkärisopimuksen kokouksessaan 18.2.2000. Menettelytapa oli hyvin poikkeuksellinen, kuten liiton jäsenet ovat mm. toiminnanjohtaja Markku Äärimaan Lääkärilehden pääkirjoituksesta (SLL 8/2000) voineet lukea. Päätöksentekoa edelsi myös poikkeuksellisen vilkas keskustelu liiton nettisivuilla. Toivoa sopii, että keskustelua kollegojen kesken käytiin myös työpaikoilla - ja jo ennen ratkaisua ja sitä edeltänyttä Lääkäriliiton historian ensimmäistä jäsenäänestystä.

Sopimuksen hyväksymisen jälkeenkin nettisivuilla oli vilkasta. Varsinkin hyväksymistä vastustaneet purkivat tuntojaan ja vaativat, vähintäänkin kuvannollisesti, päätöksentekijöiden ja ratkaisua valmistelleiden päätä vadille. Vilpittömästi on todettava, että ylilyönneiltäkään ei tuossa kirjoittelussa kaikilta osin vältytty. Vasta tämän vuoden alusta Lääkäriliiton hallitukseen tulleena koen itseni muita nykyisen hallituksen jäseniä vapaammaksi ottamaan kantaa käytyyn prosessiin - enhän ollut mukana valmistelemassa ja päättämässä sopimuksen tavoitteenasettelusta viime vuoden puolella. On aina helpompi löytää vikaa toisesta kuin itsestä. Jos taas kiittämisen aihetta havaitsen, ei minua siinäkään tapauksessa itsekehusta päästä syyttämään.

Kritiikissä keskeinen aihe on ollut tavoitteiden huono valmistelu tai suorastaan niiden puuttuminen. Näin väitettäessä unohtuu, ettei sopimusneuvottelujen lopputuloksesta voi päätellä sitä, mitä tavoiteltiin. Vaikkakin neuvottelukulttuurissakin KT:n kanssa olisi toivomisen varaa, neuvotteluissa on aina kaksi osapuolta, ja neuvottelutulos syntyy niistä asioista, joista päästään yksimielisyyteen. Sen jälkeen sitten ratkaistaan normaalin demokraattisen järjestömenettelyn keinoin, onko saavutettu neuvottelutulos riittävä, vai onko pyrittävä painostustoimilla parempaan.

On myönnettävä, että tämänkertainen neuvottelutulos ei vastannut likimainkaan niitä tavoitteita mitä oli asetettu - mutta tavoitteet olivat olemassa. Jokainen päätöksentekoon osallistunut joutui kohdallaan miettimään, voiko hammasta purren neuvottelutuloksen hyväksyä, vai olisiko muilla keinoin ollut mahdollista päästä parempaan. Ilmankos valtuuskuntakaan ei kyennyt sopimuksesta päättämään kysymättä ensin jäsenkunnan mielipidettä. Vaikka itse tulkitsin alkujaan tilanteen niin, että neuvottelutulosta ei olisi tullut hyväksyä, jäsenkunnan viesti oli kuitenkin selvä - tällä kierroksella mennään neuvottelutuloksen mukaan.

Toinen kritiikin aihe tai suorastaan syytös oli, että Lääkäriliitto ei ollut valmistautunut tällä kierroksella järjestöllisiin toimenpiteisiin, ja sen vuoksi huonokin neuvottelutulos oli hyväksyttävä. Väite, josko sitä nyt vakavissaan on esitettykään, ei pidä paikkaansa. Järjestöosasto ja -valiokunta olivat tehneet kunnon työn viime vuoden puolella. Valmius sekä organisaation osalta että taloudellisesti työtaisteluun olisi ollut, jos painostustoimet olisi nähty hyödylliseksi edunvalvonnan keinoksi. Tuota valmiutta on kulumassa olevan vuoden aikana toki tarve, mutta myös helppo, ylläpitää, jos painostustoimia ensi kierroksella tarvitaan.

On helppo havaita, että käyty sopimuskierros jätti paljon hampaankoloon - kolmasosa jäsenäänestyksessä äänestäneistä olisi tälläkin kierroksella ollut valmis työtaisteluun paremman sopimuksen aikaansaamiseksi. Tuota ymmärrettävää ärtymystä ei kannata purkaa keskinäisellä nokittelulla. Mieluummin toivoisin ärtymyksen kanavoituvan huolelliseen valmistautumiseen seuraavalle kierrokselle. Lääkärisopimus on voimassa enää vajaan vuoden, ja uudet neuvottelut käynnistynevät jo tämän vuoden aikana. Järjestövoimaa saatetaan tarvita parempaan tulokseen pääsemiseksi.