Jatkuva päivystys
Toissa viikonloppuna lauantai-iltana gastrokirurgikollegani kutsuttiin vapaalta työpaikalleen keskussairaalaan tekemään hätätöinä kaksi vuotogastroskopiaa. Hän teki neljä tuntia töitä teholla endoskopiaryhmän kanssa ja sai potilaat hoidettua. Myöhemmin samana iltana kotonaan hän mietti, että voisiko juoda saunaoluen vai pitäisikö samojen potilaiden vuoksi olla edelleen hälytysvalmiudessa. Minulle soitettiin viime lauantaina kymmenen jälkeen illalla täysin vastaavasta syystä. Mutta onneksi olin silloin vielä saunassa ja huomasin vasta sunnuntaiaamuna tällaisen puhelun tulleen. Hätätyöstä saa tietenkin oman korvauksen, mutta keskussairaalapiirille tällainen hätätyö tulee huomattavasti halvemmaksi kuin potilaan lähettäminen eteenpäin esimerkiksi yliopistolliseen keskussairaalaan. Päivystykset erikoissairaanhoidossakin pitää järjestää siten, että yhdenkään päivystyspisteen hoidonlaatu ei ole hätätyön varassa.
Vapaa-ajan arvostamisen, keskittämisestä johtuvan päivystyspisteiden raskauden ja kiristyneiden laatuvaatimusten vuoksi niin erikoistuvien kuin erikoislääkärienkin päivystyshalukkuus on nykyään hyvin vähäistä. Vuokralääkärit hoitavat nykyisin pääosin terveyskeskusten päivystyksen. Niin kutsutuilla päivystyserikoisaloilla on pulaa erikoistuvista lääkäreistä. Erikoislääkärikoulutuksen uudistamisen jälkeen suurten erikoisalojen, kirurgian ja sisätautien, yleisosaajat ovat vähentyneet. Tämä hankaloittaa keskussairaaloiden päivystysten järjestämistä. Pitkät työrupeamat ja yötyö sekä niihin liittyvät työntekijöiden terveyshaitat ja potilasturvallisuuden heikkeneminen liittyvät lääkärintyössä nimenomaan päivystykseen.
Viime viikolla Marian sairaalan lääkärit lähettivät avoimen kirjeen HUS:n johdolle sairaalansa päivystyskaaoksesta, joka vaarantaa potilasturvallisuuden ja työntekijöiden jaksamisen. Monessa päivystyspisteessä ruuhkan aiheuttajana on hoitoketjun toimimattomuus, potilaita ei saada eteenpäin jatkohoitoon varsinkaan terveyskeskusten vuodeosastoille.
Päivystys on kriisissä ja ongelmaa yritetään ratkaista usealta taholta. Ollaan perustamassa päivystyslääketieteen erikoisalaa tai ainakin päivystyksen erityispätevyyttä. OPM:n ja STM:n erikoislääkärikoulutuksen arviointihankkeessa tultaneen ehdottamaan palaamista entiseen erikoistumisjärjestelmään kirurgian ja sisätautien osalta. Paras-hankkeen piti järjestää terveydenhuollon palvelujärjestelmää uudeksi. Nyt yhdistetään kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolaki yhdeksi laiksi terveydenhuollosta. Sen valmistelevan työryhmän asettamispäätöksessä määritellään yhdeksi käsiteltäväksi kysymykseksi palvelurakenteen kehittäminen ja hallinnolliset ratkaisut sairaankuljetuksen, ensihoidon ja päivystyksen järjestämiseksi. Yliopistosairaaloiden kirurgit ehdottavat trauma- ja muun päivystyskirurgian yhdistämistä isoihin keskitettyihin päivystyspisteisiin. Sairaanhoitopiirit toivottavasti keskustelevat keskenään toistensa auttamiseksi päivystysten järjestämisessä. Yhteispäivystyksiä perustetaan useisiin sairaanhoitopiireihin joko vanhoihin tai kokonaan uusiin tiloihin. Lääkäriliitossa mietitään eri ratkaisuja pitkien työrupeamien lyhentämiseksi ja yötyön vähentämiseksi. Samalla mietitään päivystysajan palkkauksen painopisteitä.
Päivystykseen liittyviä hankkeita suunnitellaan nyt useassa eri organisaatiossa samanaikaisesti. Kaikkien ehdotukset ja päätökset kuitenkin tulevat liittymään ja vaikuttamaan toisiinsa ja kokonaisuuteen. Toivottavasti näiden eri organisaatioiden välillä on riittävästi tiedonkulkua ja yhteistyötä, että lopputulos parantaisi sekä työolosuhteita että potilaiden hoitoa. Lääkäriliitto voisi järjestää tai ainakin varmistaa, että yhteistyö kaikkien päivystykseen liittyvien hankkeiden välillä toimii.