Kansainvälisessä terveydenhuollossa riittää työsarkaa nuorille lääkäreille, jotka haluavat asiantuntijatehtäviin tai kenttätöihin ulkomaille. Lääkäriliitto on tähän mennessä myöntänyt kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyyden 58 lääkärille. Pääosa heistä on hankkinut työkokemuksensa kehitysmaista. Aivan viime aikoina erityispätevyyksiä ovat saaneet myös Suomen lähialueilla toimineet lääkärit.

Kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys perustettiin seitsemän vuotta sitten, jotta kehitysyhteistyöstä kiinnostuneet lääkärit voisivat koulutuksen avulla kartuttaa osaamistaan. Toisaalta jo kehitysyhteistyötä tehneet lääkärit saivat pätevyyden myötä tunnustuksen työstään.

Erityispätevyys edellyttää, että lääkäri tuntee eri maiden terveydenhuoltojärjestelmiä, kansainvälisten terveydenhuolto-organisaatioiden toimintaa, kansainvälistä terveyspolitiikkaa ja kehitysajattelua.

Lääkärillä on oltava tietämystä trooppisista taudeista ja infektioista, kehitysmaiden epidemiologiasta ja tutkimuksesta sekä poikkeusolojen terveydenhuollon erityispiirteistä. Lisäksi pätevyyttä halajavan on työskenneltävä vähintään kaksi vuotta kansainvälisen terveydenhuollon tehtävissä.

- Ura ei ehkä urkene pelkällä erityispätevyydellä, mutta se syventää tietoja ja avaa väylää paitsi kehitysmaissa tehtävään kenttätyöhön, myös kansainvälisiin asiantuntija- ja tutkimustehtäviin, valottaa lastentautien erikoislääkäri, kehittämispäällikkö Marja Anttila Stakesin ulkomaanavun yksiköstä.

Lähetystyötä ja poikkeusoloja

Anttilan mukaan suomalaisia lääkäreitä on vähän maailmalla kehitysyhteistyössä. Suuremmallekin joukolle olisi kysyntää: suomalaislääkärit tunnetaan tunnollisina ja hyvin koulutettuina.

- Kehitysyhteistyön painopiste on perinteisesti ollut kehitysmaissa, mutta viime aikoina kiinnostus lähialueilla kuten Venäjällä, Karjalassa tai Baltiassa työskentelyyn on kasvanut.

Moni kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyyden saanut lääkäri on ollut lähetystyössä ulkomailla ja jatkanut siinä tai muussa kehitysyhteistyössä. Pätevyyksiä on myönnetty kehitysmaissa työskenteleville tutkijalääkäreille, kansainvälisissä kansalaisjärjestöissä toimiville sekä lääkäreille, jotka ovat perhesyistä töissä ulkomailla.

Lisäksi erityispätevyyksiä on lääkäreillä, jotka ovat YK-järjestöjen kuten Unicefin, UNFPA:n tai WHO:n palveluksessa tai mukana ulkoministeriön eri projekteissa.

- Paljon on myös lääkäreitä, jotka ovat olleet Punaisen Ristin kautta joko katastrofialueilla tai normaalissa kehitysmaatyössä ja saaneet siellä kipinän kansainväliseen terveydenhuoltoon, Anttila selvittää.

Kolmannes pätevyyden saaneista lääkäreistä toimii kokopäiväisesti kansainväliseen terveydenhuoltoon liittyvissä tehtävissä.

Terveys arvossaan myös kehitysmaissa

Anttila on hyvillään siitä, että terveydenhuollon ongelmia on alettu nostaa kansainväliseen kehityskeskusteluun.

Muun muassa YK on kirjannut vuosituhattavoitteisiinsa kolme suoraan terveyteen liittyvää velvollisuutta: lapsikuolleisuuden vähentäminen, odottavien äitien terveydentilan parantaminen ja hiv:n, aidsin, malarian ja tuberkuloosin leviämisen hidastaminen.

- Globaalisti tavoitteita tuskin saavutetaan vuoteen 2015 mennessä, mutta ainakin on otettu askel oikeaan suuntaan. On ilon aihe, että kehitysmaissa on alettu mieltää terveys asiaksi, jota kannattaa vaalia ja ylläpitää.

Anttilan mukaan kehitys- ja siirtymätalouden maissa painiskellaan paljolti samojen pulmien kanssa kuin teollisuusmaissakin.

- Terveydenhuoltoon pitäisi kehitysmaissa suunnata enemmän sekä kansallisia että ulkopuolisia voimavaroja. Kehitysmaiden budjetista täytyisi eräiden laskelmien mukaan varata 15 prosenttia terveydenhuoltoon, jotta voitaisiin taata palvelujen laatu ja saatavuus.

Julkisen ja yksityisen rahoituksen välille etsitään jatkuvasti tasapainoa.

- Julkista rahoitusta pidetään yleisesti täyttä vakuutusjärjestelmää parempana, jotta myös köyhimmillä ja pienimmillä etnisillä ryhmillä olisi mahdollisuus terveydenhuoltoon. Kysymys on, mistä rahat saadaan.

Esimerkit rohkaisseet lääketehtaita

Kehitysmaiden erityisongelmiksi Anttila nimeää muun muassa tarttuvat taudit.

- Hiv ja aids koettelevat paitsi kokonaisten kansakuntien terveyttä, myös niiden taloutta. On arvioitu, että kehitysmaiden terveydenhuolto- ja opetushenkilöstöstä kolmannes sairastuu. Se merkitsee suurta menetystä koulutuspanostusten kannalta.

Siirtymätalouden maissa on pulaa hoitajista, ja korkeasti koulutettuja lääkäreitä imetään ulkomaille töihin.

- Jotta koulutettu väki saadaan jäämään kotimaahansa, pitää panostaa urakehitys- ja koulutusmahdollisuuksiin ja kohentaa palkkausta ja työoloja. Muutokset auttaisivat samalla hillitsemään sisäistä muuttoliikettä maalta kaupunkeihin.

Polemiikin aiheina ovat myös lääkepatentit ja kysymys siitä, pitäisikö kehitysmaiden saada valmistaa halvalla erityisesti tarvitsemiaan lääkkeitä. Anttilan mukaan lääketehtaat ovat taipumassa kansainvälisen painostuksen ja myönteisten esimerkkien myötä.

- Markkinoita on ilmeisesti havaittu riittävän kehittyneissä maissa myytäville lääkkeille. Lääketehtaat ovat myös nähneet humanitäärisen avun mahdollisuutena sen jälkeen, kun jokin epidemia on saatu niiden kehittämällä lääkkeellä kuriin.