Lehti 27-31: Liitto toi­mii 27-31/2007 vsk 62 s. 2693

Kesähalvaus

Jaakko Halonen

Taas alkaa yksi kesä olla eletty. Suomi on ollut Juhannuksen jälkeen paitsi varsin kostea, myös pääosin lomalla. Palveluja on ollut tarjolla jälleen supistetusti. Kysyntäkin lienee ollut tosin kesällä keskimääräistä vähäisempää. Terveydenhuollostamme ovat pitäneet huolen enimmäkseen nuoret.

Oman kokemukseni perusteella voin väittää, että nykypäivän kesäkandien ja nuorten jo valmistuneiden kollegoiden etiikka ja moraali ovat korkealla tasolla, lisäksi motivaatio on hyvä ja ote työhön realistinen. Tämä riippumatta siitä, onko heidän työnantajansa julkinen organisaatio tai yksityinen lääkäripalveluja tarjoava yritys.

Kesäaikaan terveydenhuollon jäljellä oleva toiminta keskittyy päivystystyyppisten tapausten hoitoon. Tapausten, jotka edellyttävät usein kiireellisiä tutkimuksia ja toimenpiteitä. Tutkimusten ja hoidon tarpeen arviointi on tällöin entistä kriittisempää, virheitä ei saisi syntyä. Yksin kiireessä työnpaljouden keskellä kokemattomankin kollegan on lopulta tehtävä ratkaisunsa itse. Riittävää seniorilääkärin tukea ja konsultaatiomahdollisuutta ei useinkaan ole järjestetty. Potilaiden kiireellisesti hoidettavat sairaudet eivät odota seniorikollegan metsästämistä jostakin laiturinnokasta. Itse kukin muistanee jo omilta kesäkandiajoiltaan hurjan tuntuisia tilanteita, joita ei koskaan olisi pitänyt syntyä ja jotka vievät pohjan täydellisesti pois terveydenhuollon laadulta. Päivystystilanteessa syntyneen puutteellisen, viivästyneen tai väärän diagnoosin seurauksia on usein valitettavasti vaikea tai mahdoton enää korjata.

Kuten hyvin tiedämme, lääketieteessä kliininen osaaminen syntyy paitsi jatkuvan kouluttautumisen, erityisesti myös kokemuksen kautta. On nykyjärjestelmän suuri virhe asettaa terveydenhuollon ensi linjaan yksin kaikkein kokemattomimmat kollegat.

Viime vuosina esillä ollut päivystyslääketieteen erikoisala olisi mainio ratkaisu sairaaloiden ensiapupoliklinikoille ja keskitettyihin terveyskeskuspäivystyksiin. Potilaiden tilaa arvioisi ensi vaiheessa aina kokenut lääkäri. Diagnoosiin ja hoitoon johtava prosessi pääsisi nykyistä useammin jo varhaisessa vaiheessa oikeille raiteilleen. Kokemattomammat, koulutuksessa olevat kollegat olisivat ympäri vuorokauden seniorin ohjauksessa. Tällaisen järjestelmän rakentamisessa on kuitenkin haasteita, jotka edellyttävät vielä ratkaisemista.

Lue myös

On havaittavissa, että lääkärit haluavat nykyisin yhä enenevässä määrin hakeutua työhön, jossa työajat ovat säännölliset ja päivystyksiä ei ole. Löytyisikö maahan riittävästi innokkaita päivystyslääkäreiksi erikoistumaan? Kynnystä tähän alentaisi varmasti pitkien päivystysrupeamien pätkiminen ja alusta pitäen riittävän tukevan päivystyslääkäriverkon luominen.

Vaikka professori Kinnusen tutkimuksesta esitetyt uutiset saattavatkin antaa ymmärtää toisin, päivystykseen - kuten myös perusterveydenhuoltoon - tarvittaisiin lisää lääkäreitä. Nuoria ei pitäisi jättää yksin etulinjaan. Ei edes kesäöitä valvomaan. Kesähalvaus saa viedä vaikkapa sairaalan hallinnon tuuperruksiin, mutta elintärkeiden toimintojen määrän ja laadun pitää olla ei vain riittävä vaan hyvä kesälläkin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030