Viimeksi käydyllä virkaehtosopimuskierroksella Lääkäriliitto onnistui torjumaan kokemuslisäjärjestelmän uusimisen, samoin onnistuttiin torjumaan erikoismaksuluokan poistamisesta sopivan työryhmän asettaminen osana virkaehtosopimusta. Muiden palkkauksen huononnusten torjunnassa epäonnistuttiin: sädelomien poisto, määrävuosilisän poistuminen työpaikan vaihtuessa, erittäin paljon päivystävien peruspalkan määräaikaisen korotuksen poisto, heikennys vuosiloman määräytymiseen. Neuvotteluissa saavutettiin suunnilleen inflaatiota vastaava korotus valtaosan palkkoihin, noin 15 % sai järjestelyvaran kautta hiukan enemmän.

Ensi syksyn neuvotteluissa hyvin todennäköisesti keskustellaan jälleen kokemuslisäjärjestelmän uusimisesta, EML:n poistamisesta, erittäin pitkien työrupeamien pitämisestä edelleen sopimuksessa, päivystyksestä normaali palkalla - siis torjutaan palkkauksen huononnuksia. Ja neuvottelujen vastapuolen lähtökohtana on, että palkkauksen tasokorotus on hukkaan heitettyä rahaa. Neuvotteluenergiaa on siis pakko käyttää torjuntataisteluun, täysin riippumatta omista toiveistamme. Rakentavaa keskustelua ansiotason jälkeenjääneisyyden korjaamisesta ei käydä.

Suomen lääkäreistä runsaat puolet ovat keskitetyn sopimusjärjestelmän piirissä, töissä kunnissa tai valtiolla. Heidän palkoistaan sovitaan keskitetysti, jolloin työnantajan puolesta neuvottelut hoitaa toimielin, jolla ei ole lainkaan vastuuta toiminnasta. Työnantajan näkökulmasta järjestelmä toimii hyvin: terveydenhuollon tuottavuus parani 1990-luvulla useita kymmeniä prosentteja, mutta tuottavuuden kasvua ei tarvinnut jakaa työn tekijöille, toisin kuin esimerkiksi paperiteollisuudessa. On siis selvää, että työnantajien kannattaa pyrkiä säilyttämään nykyinen järjestelmä.

Toinen puoli lääkäreistä toimii hyvin moninaisissa tehtävissä, joissa on yksi yhteinen piirre: palkasta ja työehdoista sovitaan suoraan sen tahon kanssa, joka vastaa toiminnasta. Jokainen meistä tuntee sen verran muualla toimivia kollegoita, että voi verrata vaikkapa sairaalan suppean alan erikoislääkärin päiväaikaista ansiotasoa yksityissektorilla toimivan työterveyslääkärin ansioihin tai vastaavalla koulutuksella ja kokemuksella saataviin ansioihin yksityissektorilla. Vertailun tulos on kaikille selvä: keskitetyn sopimuksen piirissä olevilla on huonommat työolosuhteet ja paljon huonompi palkka.

Lääkäri on sairaalalle aivan yhtä tärkeä kuin lentäjä Finnairille. Tästä on selvä osoitus Rovaniemen radiologien irtisanoutuminen, joka hyvin nopeasti johti tavoiteltuun tulokseen. Sairaala ei voi toimia ilman radiologeja. On aivan selvää, että pelkästään keskitetyllä sopimisella emme tule pääsemään vastaavaan asemaan kuin lentäjät ovat lentoyhtiöissä. Silti tavoite ei ole mahdoton. Keskitetyn sopimisen lisäksi on alettava järjestelmällisesti käyttää paikallista ja henkilökohtaista neuvottelua omien etujen ajamisessa. Virkaehtosopimus on vain minimi, ja vain sellaiseksi tarkoitettu. Ilmoitetut palkkahaarukoiden ylärajat eivät ole todellisia kattoja. Vaikka ne ylitettäisiin 100 %:lla, olisi se silti sopimuksen mukaista. Meidän jokaisen on luovuttava siitä uskomuksesta, että palkkamme sovitaan toisaalla. Kenenkään ei tule ottaa uutta virkaa vastaan neuvottelematta ensin palkasta, eikä silloin lähtökohtana tietenkään pidä olla palkkahaarukan alaraja, joka maksetaan sellaiselle joka juuri ja juuri ylittää vaatimustason. Virassa olevat saman alan lääkärit voisivat pohtia mahdollisuuksia siirtyä yksityisen yrityksen palvelukseen ja yritys myisi sitten lääkäripalveluja sairaalalle. Jos esimerkiksi paikkakunnan lähes kaikki anestesiologit, korvalääkärit tai lastenlääkärit olisivat tällaisen yrityksen palveluksessa, olisi paljon helpompi neuvotella siitä, millä ehdoilla ollaan töissä tai vaikkapa takapäivystetään.

Viime Lääkärilehdessä eräs viranhakuilmoitus oli otsikoitu Älä tyydy tehtyyn virkaehtosopimukseen... hakeudu Somerolle. Valveutuneet työnantajat ymmärtävät, että työvoimasta on kilpailtava saadakseen hyvää väkeä. Suomessa on usean sadan lääkärin vajaus, ja vajaus on pahenemassa. Vajaamiehitetyssä yksikössä toimiminen on jo sellainen ylimääräinen rasite, jolla perusteella tulee saada merkittävä korotus palkkaan. Eikä neuvotteluissa ole syytä keskittyä vain palkkaan, vaan sopia lisäksi esimerkiksi täydennyskoulutuksen turvaamisesta.

On uudenlaisen edunvalvonnan aika, jossa jokaisen oma aktiivisuus on oleellisen tärkeää. Meillä on hyvät perusteet tavoitella työn vaativuutta ja tärkeyttä vastaavia työolosuhteita ja palkkausta.