Tietokoneet lukevat koodikieltä, ihmiset sanoja, jotka tullakseen oikein ymmärretyiksi muodostavat lauseita ja lauseet proosaa. Vaikka tietokoneet pystyvätkin suuressa maailmassa jo ns. tiedon louhintaan, kansalliset sähköiset hoitotyön "rakenteiset" kirjaamishankkeet ovat päätyneet päinvastaisena ratkaisuna pirstomaan tiedon pieniksi viipaleiksi, mutta ei edes tietokoneluettavassa muodossa vaan irrallisiksi sanoiksi ja lauseenpätkiksi.

Rakenteisessa hoitokertomuksessa on kymmeniä tai jopa satoja otsikoita, joiden alle ohjataan kirjattavaksi parilla sanalla niihin liittyvät havainnot. Kirjaamisen väitetään luokittelevan havainnot, mutta suurin osa tekstistä on ihmisaivoille ymmärrettävissä ainoastaan kontekstissaan. Juridisesti toki voi sanoa, että kirjattu on, ja kätensä voi pestä siitä, meneekö tieto koskaan perille niin kuin on tarkoitettu. Hengenahdistuksella, siihen liittyvillä muilla oireilla, mittaustuloksilla, kuten verenpaineella ja happisaturaatiolla, tehdyillä tutkimuksilla, annetulla lääkityksellä ja sen vaikutuksella, ei tarvitse olla ilmeisen mitään tekemistä keskenään. Ne halutaan kirjata irralleen ja asiayhteys voidaan pahimmillaan arvata vain kirjaamisajankohdasta. Tähän lienee syynä harhakuvitelma, että kirjaaminen olisi yksinkertaisesti mitattavissa oleva itsenäinen hoidon laatumittari eikä suinkaan ensisijaisesti väline oikeiden hoitopäätösten tuottamiseksi.

Nappia painamalla saa ehkä ulos datan hoitotieteellistä väitöskirjaa varten, mutta ei jokapäiväistä lääketieteellistä päätöksentekoa varten. Havainnot, jotka on edellisenä päivänä kirjattu liittyviksi vaikkapa hengittämiseen, saattavatkin lopulta liittyäkin johonkin muuhun, mutta ne onkin ehditty "luokitella" eri paikkaan.

Olen suurimman osan lääkärinuraani työskennellyt erittäin hyvien hoitajien kanssa. Juuri tästä syystä haluan hyödyntää heidän laadukkaita arvioitaan ja havaintojaan potilaan tilasta enkä tietenkään vastusta itse sähköistä kirjaamista.

Nykymuotoiseen hoitokertomukseen kirjaamiseen vaaditaan hoitajalta diagnostisia päätelmiä vaikkapa jalkaturvotuksen syistä, jotta hän osaa "luokitella" asian oikean otsikon alle. Miten hoitaja muuten voi arvata, liittyykö turvotus sydämen toimintaan, keuhkosairauteen, verenkiertoon, nestetasapainoon, lääkehoitoon (furosemidin "vajausta" tai lääkkeen aiheuttama angioödeema), paikalliseen infektioon tai "muihin" sairauden oireisiin? Ei voi pitää asianmukaisena ohjeistaa, että turvotukset tulisi aina kirjata vaikkapa nestetasapainon häiriöiksi. Samoin perusteinhan voisi muuten hoitaa nilkkaturvotuksia diureetein, oli syynä sitten laskimoveritulppa, ruusu tai nopea eteisvärinä. Ja luokittelu alkaa muistuttaa entisen blondin arkistointimenetelmää, jossa kaikki paperit arkistoidaan "P":n kohdalle.