Katsauksessa tarkastellaan niitä perusteita, joiden mukaan kirjallisuuden lukemisen ajatellaan edistävän toisen ihmisen empaattista ymmärtämistä. Huomion kohteena ovat kertovalle fiktiolle ominaiset kerronnan keinot sekä niiden merkitys lukijan havaitsemiseen ja kokemukseen. Lisäksi pohditaan kysymystä, kuinka kirjallisuutta tulisi opetuksessa lähestyä haluttaessa hyödyntää juuri kirjallisuudelle ominaista tietämisen ja ymmärtämisen tapaa. Katsaus tarjoaa teoreettisia näkökulmia arvioida kirjallisuuden merkitystä lääkärikoulutuksen opetussuunnitelmassa ja perusteita opiskelijoiden henkilökohtaisia lukukokemuksia arvostavalle kirjallisuuden käsittelylle.

Kaunokirjallisuuden sisällyttämistä lääkäreiden perus- ja täydennyskoulutukseen voidaan perustella monin eri tavoin. Yksi peruste liittyy kirjallisuudelle ainutlaatuiseen tietämisen tapaan, kokemukseen, joka tarjoaa mahdollisuuden toisen ihmisen empaattiseen ymmärtämiseen ja itsen tutkimiseen (1,2). Korostan mahdollisuutta, sillä kuten psykoanalyytikko Pentti Ikonen toteaa, emme voi pakottaa itseämme tai toisia ymmärtämään, mutta voimme yrittää luoda edellytyksiä ymmärtämiselle. Käyttökelpoista tietoa ymmärtämisessä on se mihin voimme eläytyä minä- tai me-muodossa (3). Lisäksi tarvitaan kiinnostusta ihmismielen ymmärtämiseen sisältä päin, halukkuutta omien kokemusten tutkimiseen ja pyrkimystä tarkastella toisen ihmisen kokemuksia tämän lähtökohdista käsin.

Tässä katsauksessa kuvataan kirjallisuuden tapoja kertoa inhimillisistä asioista sekä esitetään ajatuksia, kuinka kirjallisuutta tulisi opetuksessa lähestyä, jotta luodaan mahdollisuus eläytyvälle ymmärrykselle. Kirjallisuudella viittaan kertovaan fiktioon, esteettisesti muotoiltuun tekstiin kuten romaaniin ja novelliin.

Kirjallisuuden lukeminen on luonteeltaan emotionaalinen, konstruktiivinen ja reflektiivinen prosessi. Lukijan mieli toimii aktiivisesti ja lukija reagoi jo lukemaansa, vaikka suuri osa mielen toiminnasta on tällä tasolla automaattista ja tietoisuuden tavoittamattomissa. Tekstin merkitys on lukemisprosessin tulosta. Vaikka merkitys on ensisijaisesti yksilöllinen, vaikuttaa siihen myös kulttuuri, jossa lukija elää. Tutkijoiden näkemykset vaihtelevat sen suhteen, mikä on tekstin, lukijan tai lukemistilanteen rooli merkityksen muodostumisessa (4,5,6). Etukäteen ei voi sanoa, mitä tapahtuu tietyn tekstin ja lukijan kohtaamisessa.

Lukijan mielenkiintoon ja lukukokemukseen vaikuttaa sekä teoksen aihe että sen käsittelytapa. Teoksen viehätys perustuu usein juuri kirjallisuuden ilmaisutapaan tai muotoon, mutta toisaalta muoto voi lukijalle vieraana tai vaikeana herättää myös vastenmielisyyttä tai pitkästyttää (2,7). Ihmisluonnon ymmärtämisen kannalta on olennaista, että teoksen ihmiskuva on riittävän monimutkainen ja siten todenmukainen. Psykologisesti uskottava teos kuvaa inhimillisiä draamoja, intentioita ja toiminnan seuraamuksia, ristiriitoja sekä keinoja ratkoa niitä. Näitä asioita ovat luovat kirjailijat aina intuitiivisesti ymmärtäneet ja kyenneet kuvaamaan niitä elävällä ja koskettavalla tavalla.

FIKTION KERTOMISEN TAPA JA LUKIJAN TOIMINTA

Fiktion kirjoittajalla on vapaus käyttää erilaisia kerrontastrategioita, joiden avulla tehdä lukijan havaitseminen monimutkaiseksi (8). Fiktiivisen tekstin erityispiirteitä määritellessään Dorrit Cohn viittaa mm. Tolstoin Ivan Iljitsin kuolemaan, jossa lukija on osallisena päähenkilö Ivanin kokemuksessa tämän kuoleman hetkellä. Kyse on ääriesimerkistä, joka osoittaa eron elämäkerran kirjoittajan rajoitusten ja fiktion kirjoittajan vapauden välillä. Ainoastaan fiktion kaikkitietävällä kertojalla on tämä epäluonnollinen kognitiivinen voima tunkeutua henkilöidensä mielen sisään ja katsoa ympäröivää maailmaa näiden tajunnan kautta (9).

Kirjailijat myös vaihtavat näkökulmia eri henkilöiden ja kertojan välillä, mikä suuntaa lukijan havaitsemista. Vaihtuvien näkökulmien vaikutuksia lukijaan ei tarkkaan tiedetä, mutta koska ammattimaiset tarinankertojat käyttävät niin paljon energiaa muotoillakseen erityisiä näkökulmia kertomuksissaan, niillä ajatellaan olevan jonkinlaista vaikutusta (10). Esimerkiksi Kafkan Muodonmuutoksessaan käyttämät kerronnan keinot pakottavat lukijan kiinnittämään huomion sekä hyönteis-Gregorin sisäiseen maailmaan että toimimaan tämän ahdingon objektiivisena todistajana. Lukijan on astuttava Gregorin sisäiseen maailmaan ja näkökulmaan, mutta hänelle tarjotaan myös mahdollisuus etääntyä siitä. Tätä lukemiseen sisältyvää osallistumista voidaan pitää empaattisena tapahtumana, joka sisältää dynaamisen vuorovaikutuksen affektiivisen ja kognitiivisen, subjektiivisen ja objektiivisen, tietoisen ja tiedostamattoman sekä verbalisoitavan ja ei-verbalisoitavan välillä (11).

Fiktiossa on Tammen mukaan mahdollista kuvata monimutkaisia ihmisten välisiä suhteita ja niissä ilmeneviä tunteita tekemällä havainnoista monikerroksisia, jolloin yksi henkilö havaitsee, että toinen havaitsee jne. Usein fiktiiviset henkilöt myös tarkkailevat itseään toisen ihmisen näkökulmasta. Dialogimuotoiselle kerronnalle puolestaan on ominaista, että kuulijan perspektiivi jatkuvasti säätelee dialogin muotoutumista. Mutta puhuja ei vain ennakoi mahdollisia reaktioita tai pyri eläytymään toisen henkilön näkökulmaan, vaan myös rakentaa vaihtoehtoisia tarinoita todellisuudesta, kuten toinen henkilö esittäisi ne (12).

Oivallinen esimerkki kokonaan dialogimuotoisesta tekstistä on Nathalie Sarrauten omaelämäkerrallinen romaani Lapsuus. Kertomistapansa avulla kirjailija kohdistaa huomion ihmisten välisiin suhteisiin sekä vaistomaisiin reaktioihin toisiaan kohtaan. Sarrauten teos myös osoittaa, että ihmisten välisillä suhteilla on paljon yhteistä lukijan ja kirjallisuuden vuorovaikutuksen kanssa.

Ihmisten käyttäytymiselle ominaisia, vaistomaisia piirteitä Sarrautella ilmentää nk. tropismi. Tropismit ovat määrittelemättömiä, hyvin nopeita liikkeitä, jotka liikkuvat tajunnan rajoilla. Niitä ei voi sanoin ilmaista, mutta niistä saavat alkunsa eleet, puhe, ilmeet ja tunteet. Ne aiheuttavat ihmisissä pinnanalaisia draamoja, jotka häipyvät arkisen keskustelun ja arkisten toimintojen taakse (13). Näin Sarraute tekee lukijalle havaittaviksi tunteet ja aistimukset, jotka ovat sen alla mitä ihmiset sanovat toisilleen.

MITEN LÄHESTYÄ KERTOVAA FIKTIOTA OPETUKSESSA?

Kunkin koulutusinstituution eetos määrittää voimakkaasti opiskelijoiden uskomuksia, mikä tieto on pätevää ja millaista kompetenssia pidetään arvossa. Välineellinen näkemys tiedosta suuntaa opiskelijoita helposti etsimään oikeita vastauksia ja tarkastelemaan opittua välittömän hyödyn näkökulmasta. Kirjallisuuden kohdalla on hyväksyttävä se tosiasia, että lukemisen mahdollisesti aikaansaamien vaikutusten osoittaminen tavanomaisia arviointikeinoja käyttäen on vaikeaa. Opetuksessa käsiteltävän kirjallisuuden valinta pakottaa kuitenkin arvioimaan erilaisten tekstien ominaisuuksia.

Rolf Ahlzen antaa kaksi vastausta kysymykseen, mitä lääkärin kannattaisi lukea. Toisen vastauksen mukaan mikä tahansa kirjallinen teksti, jolla on jotain sanottavaa ihmisenä olemisesta, on arvokas lääkärille. Vaihtoehtoisesti voidaan lääkäreille suosittaa tekstejä, jotka käsittelevät sairautta ja kärsimystä sekä lääkäreiden tapaa käsitellä niitä (2). Vaikka ammatilliset aiheet ovat hyviä motivoimaan opiskelijoita, keskittyminen lääketieteellisiin kysymyksiin ohjaa heitä helposti käsittelemään tekstejä välineellisesti. Ei-ammatillisen, hyvän kirjallisuuden käsittely auttaa välttämään institutionaalista tulkintaa (Merete Mazzarella Lääketiede ja kirjallisuus -symposiumissa 2003). Lääketieteellisiä aiheita käsiteltäessä lukija omaksuu helposti tieteelle tunnusmaisen diskursiivisen orientaation. Lääketieteen käytännöistä ja tiedosta tule tällöin referenssipiste, joka pikemminkin rajoittaa tulkintoja kuin suuntaa avoimeen asenteeseen ja monitulkintaisuuteen (6).

Kokemuksellisen ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että opiskelijoita ei ohjata kiinnittämään huomiota siihen, mitä he oppivat lukemastaan tai analysoimaan ja tulkitsemaan tekstejä kirjallisuudentutkijan lähestymistapaa käyttäen. Olennaista on saada opiskelijat omaksumaan esteettinen asenne lukemiseen (4,14). Esteettinen asenne tarkoittaa, että lukija kohdistaa huomion lukemisen aikaiseen kokemukseen: tunnelmaan, mentaalisiin kuviin, heränneisiin ajatuksiin ja mielleyhtymiin. Teosvalinnan kannalta on huomioitava, että kaikki fiktiiviset kertomukset eivät ole yhtä soveltuvia tai palkitsevia esteettiselle lukemisasenteelle.

Vaikka opettaja voi suhteellisen vähän muuttaa yksittäiselle lukijalle ominaista lukemisen ja kokemisen tapaa, hän voi pyrkiä luomaan olosuhteet mahdollisimman suotuisiksi avoimelle asenteelle. Taiteen ymmärtäminen edellyttää nimenomaan responsiivisuutta, jota voidaan kokemusten avulla joko vahvistaa tai heikentää mutta koska se on luonteeltaan intuitiivinen, ei suoraan opettaa (15).

Voidaan myös sanoa, että kirjallisuuden lukeminen on jo itsessään oppimistapahtuma. Kyse ei välttämättä ole siitä, että lukija oppisi jotain täysin uutta, mutta inhimillisen kertomuksen lukeminen tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa aiemmin opittuja tunteita, käsitteitä ja tietoja. Tiettyjen tunteiden kokemista pidetään jopa edellytyksenä kertomuksen ymmärtämiselle (16). Kirjallisuuden lukukokemus on muiden subjektiivisten kokemusten ohella normaali ja luonnollinen tapa ymmärtää. Erityiseksi kirjallisuuden tekee kuitenkin sen monipuolinen kyky koskettaa lukijaa, saada lukija tajuamaan ihmisten välisiä yhteyksiä sekä oivaltamaan merkitysten moninaisuus (6).

Kirjallisuuden lukemisessa ja ymmärtämisessä on kyse eri tasoilla tapahtuvasta tulkinnasta. Teoksen monimerkityksisyys ja avoimuus edellyttävät yksilöllisten tulkintojen hyväksymistä. Pyrittäessä edistämään kokemuksellista ymmärtämistä on syytä välttää teoreettista orientaatiota, koska se johtaa helposti käyttämään teoriaa älyllisenä välineenä kontrolloida tiettyyn tapahtumaan liittyvää tunnetilaa jähmettäen asiat tiettyyn muotoon, lokeroiden ja sulkien ne (17).

Teoriat tarjoavat välineitä luokitella ilmiöitä, mikä on kaukana empatiaan perustuvasta ymmärtämisestä. Toisen ihmisen ymmärtämisen olisi lähdettävä pikemminkin ei-tietämisen tilasta, kiinnostuksesta selvittää asioita havainnoimalla, kuuntelemalla ja olemalla vastaanottavainen toisten ihmisten kommunikaatiolle. On myös pyrittävä irtautumaan ennakkokäsityksistä, olivat ne sitten tieteellisiä tai arkiteorioita ihmisen käyttäytymisestä (18). Kun kirjallisuutta tarkastellaan henkilökohtaisena lukukokemuksena, se kytketään lukijoiden omaan elämään ja todellisuuteen. Uudet kokemukset tuodaan lähelle ja merkityksiä etsitään itsestä. Näin on mahdollista tarkastella miltä asiat näyttävät, tuntuvat, maistuvat osallistujan näkökulmasta.

Kun lukijat luonnehtivat lukukokemuksiaan joko kirjallisesti tai suullisesti, he tuottavat uuden tekstin, joka samalla sisältää viittauksia luettuun tekstiin. Kuvauksissaan lukijat käyttävät inhimillisiä kokemuksia ja käyttäytymistä kuvaavaa arkikieltä. Kirjallisuuden tekstejä on niin ikään mahdollista tarkastella myös erilaisten teorioiden avulla ja teoreettisia käsitteitä käyttäen. Kun valitaan lähestymistapoja kirjallisuuden käsittelyyn, on tiedettävä millaista mielen toimintaa halutaan saada aikaan. Vaikka kirjallisuutta on edellä tarkasteltu tietämisen tapana, on syytä todeta, että kirjallisuuden arvo ei palaudu sen tehtäviin tai käytännön hyötyyn vaan on siinä itsessään. Kirjallisuuden lukemistakin on syytä arvottaa ensisijaisesti sen lukijoilleen tarjoaman emotionaalisen tai älyllisen nautinnon takia.