Kuka johtaa terveydenhuoltoa?
Suomen Lääkäriliitto on vuosien aikana ottanut aktiivisesti kantaa terveydenhuollon hallintoon ja virkarakenteisiin. Vuonna 1989 liiton hallitus hyväksyi terveydenhuollon virkarakennesuosituksen. Olen ollut luottamusmiehenä vuodesta 1993 alkaen, ja heti luottamusmiesurani alussa aivan vihreänä jouduin antamaan lausuntoa silloisen työnantajani hallinto- ja virkasääntömuutoksiin, jotka uhkasivat viedä johtavalta lääkäriltä ja ylilääkäriltä valtaa tehdä päätöksiä - mutta vastuuta sen sijaan olisi jäänyt. Liiton silloisen apulaisneuvottelupäällikön kanssa laadimme lausunnon, jonka jälkeen sääntömuutokset korjattiin liiton suositusten mukaisiksi. Siihen aikaan oli monessa paikassa suuria hallinto- ja virkasääntöriitoja.
Liitossa on jatkuvasti seurattu terveydenhuollossa tapahtuvia muutoksia. Vuoden 1989 virkarakennesuositus jäi vanhaksi, ja vuonna 1994 liiton hallitus hyväksyi suosituksen terveydenhuollon hallinnon järjestämisestä ja lääkärien virkarakenteista. Edellä mainittu päivitettiin 2004 nimellä "Terveydenhuollon johtaminen ja lääkärien virkanimikkeet".
Vuonna 2006 alueellamme Itä-Savossa valmisteltiin terveydenhuollon isoa organisaatiomuutosta, jossa kansanterveystyön vastaavan lääkärin virka uhkasi jäädä kokonaan pois. Suunniteltiin elämänkaarimallia, jossa lääkärijohtajuus oli vahvasti uhattuna. Luottamusmiehet ja paikallisosasto ottivat kantaa lääkärijohtajuuden puolesta, mutta vasta liiton edunvalvontaosaston ponnekkaan toiminnan ansiosta saatiin uuteen organisaatioon lain edellyttämä kansanterveystyön vastuulääkärin virka. Elämänkaarimallin tulosaluejohtajiksi olisi paikallisilla päättäjillä ollut kylläkin tahtoa nimittää lääkärit, mutta hakijoita puuttui.
Viime vuosina kuntakentässä on tapahtunut paljon muutoksia. Hyvin monenlaisia organisaatioita on luotu ja hallintoa niissä uudistettu. Uhkana on usein ollut johtavan lääkärin tai ylilääkärin aseman muuttuminen niin, ettei hän enää tosiasiallisesti pysty vastaamaan lakisääteisistä velvoitteistaan. Toinen uhka on ollut, että lääkäreillä ei olisi enää lääkäriesimiestä. Näihin Lääkäriliitossa on otettu kantaa ja yleensä hyvin lopputuloksin. Lääkäriliiton hallitus päivitti ja hyväksyi liiton linjaukset terveydenhuollon johtamisesta 6.5.2010.
Meillä Itä-Savossa organisaatio ja hallintosääntö muuttuvat jälleen vuoden 2011 alussa. Voin erittäin tyytyväisin mielin todeta, että uusi hallintosääntö on aivan liiton suositusten mukainen. Yksijohtajamalli ja lääkärijohtajuus toteutuvat. Tulosalueita johtavat erikoissairaanhoidossa johtava ylilääkäri ja perusterveydenhuollossa kansanterveystyön vastuulääkäri. Tulosyksikköpäälliköiden pätevyysvaatimuksista ei vielä ole päätetty, mutta hallintosäännön mukaan heidät valitsevat edellä mainitut johtavat viranhaltijat. Näin ollen lääkärijohtajuus alemmillakin tasoilla on mahdollista turvata. Uudessa organisaatiossa jokaisessa jäsenkunnassa on oma perusterveydenhuollon tulosyksikkö, ja kuntapäättäjienkin vahva toive on, että yksiköitä johtaisi lääkäri.
Olen Lääkäriliiton hallituksen jäsenenä tyytyväinen liiton selkeisiin linjauksiin terveydenhuollon johtamisesta, ja paikallisena pääluottamusmiehenä voin todeta, että niistä on ollut suurta apua paikallistasolla hallintosääntömuutoksien valmistelussa.