Kulttuuripolitiikasta keinoja työhyvinvoinnin parantamiseen
Luovuuteen kannustaminen ja kulttuuri on Akavan kulttuuripoliittisessa ohjelmassa nostettu osaksi työelämän kehittämistä.
Akavan kulttuuripoliittisen ohjelman mukaan kulttuurin ja luovuuden vahvistaminen on suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä. Kulttuuri on merkittävä työllisyyden ja hyvinvoinnin lähde sekä keskeinen tekijä koulutuksessa ja sivistyksessä. Ohjelma pyrkii herättämään yhteiskunnallista keskustelua ja vaikuttamaan päätöksentekoon.
Kulttuuripoliittisessa ohjelmassa todetaan, että taide ja kulttuuri on otettava mukaan työhyvinvoinnin parantamiseen ja luovuuteen kannustaminen on otettava osaksi työelämän kehittämistä. Kulttuuri on otettava myös osaksi hoitotyötä, sillä monet tutkimustulokset ja käytännön kokemus ovat osoittaneet, että kulttuuri lisää merkittävästi hyvinvointia.
- Työryhmän toimintasuunnitelman mukaan syksyllä on muun muassa tarkoitus järjestää työhyvinvointiin liittyvä miniseminaari sidosryhmille ja toivon, että Lääkäriliitto voisi toimia tapahtuman isäntänä, suunnittelee Akavan kulttuuripoliittisen ohjelman seurantaryhmään kuuluva Lääkäriliiton viestintäpäällikkö Anne-Maj Aunula.
Seurantaryhmä raportoi Akavan hallitukselle ohjelman tavoitteiden toteutumisesta määräajoin. Seurantaryhmä tekee yhteistyössä jäsenliittojen kanssa toimenpide-ehdotuksia, jotka konkretisoivat ohjelmassa asetettuja tavoitteita.
- Tavoitteena on tavata eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja tai valtiovarainvaliokunnan tiede- ja sivistysjaoston puheenjohtaja sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ministerin avustaja, Aunula jatkaa.
Akavan kulttuuripoliittisen ohjelman laatimisesta tehtiin päätös Akavan hallituksessa joulukuussa 2010. Ohjelmaesityksen laati Akavan henkilöstön tuella työryhmä, jossa oli edustus Akavan jäsenliitoista.
Lääkärien Kulttuuriseura toimii aktiivisesti
Lääkärien Kulttuuriseuran perustivat Veikko Karskela ja Iiro Kilpikari 1990-luvun alkupuoliskolla. Seuran nykyinen puheenjohtaja on Hannu Jokela. Seura kokoontuu kerran vuodessa. Sillä ei ole jäsenrekisteriä eikä jäsenmaksuja, vaan siinä voivat olla mukana kaikki lääkärit, jotka ovat Lääkäriliiton jäseniä.
- Seuran tarkoituksena on edistää lääkärien kulttuuriharrastuksia ja sitä kautta lääkärien hyvinvointia niin työssä kuin vapaa-ajalla, toteaa Ulla-Kaija Lammi, joka toimi seuran puheenjohtajana lähes 10 vuotta.
Seura järjestää vuosittain lääkärien tekemistä taideteoksista kootun taidenäyttelyn Lääkäripäivillä Helsingin Messukeskuksessa. Lääkärien kulttuuripäivät seura järjesti vuosina 2004 ja 2007 yhteistyössä Lääkäriliiton, Duodecimin ja Finska Läkaresällskapetin kanssa.
Kesäisin seura järjestää vain lääkäreille tarkoitettuja akvarelli- ja kirjoittamiskursseja sekä digikuvauksen ja kuvankäsittelyn kursseja Sinisen Saimaan Taideinstituutissa Ristiinan Himalansaaressa lähellä Mikkeliä.
Ars Medica on naislääkärien taideyhdistys
Työterveyslääkäri, LL Sanna Teino perusti kollegansa LL Martina Torpan kanssa Ars Medica -yhdistyksen keväällä 2011.
- Ars Medica perustettiin taiteista kiinnostuneiden pääkaupunkiseudun naislääkärien yhteiseksi kokoontumispaikaksi. Mukana on noin 30 naista, jotka kokoontuvat säännöllisesti, Teino toteaa.
Teino on tällä hetkellä hoitovapaalla, mutta taiteen tekemisestä hän ei ole luopunut.
- Viimeistelen parhaillaan suurehkoa lahjoitustyötä Docrates Sairaalalle. Olen kiitollinen sairaalan ylilääkäri Timo Joensuulle, joka antoi minulle vapaat kädet suunnitella ja maalata teoksen hiljentymishuoneeseen. Kesällä keskityin intensiivisesti kuvanveistoon ja suunnittelin toista lahjoitustyötä Docrates Sairaalalle.
Tällä hetkellä Helsingin kirjastoissa on esillä Teinon "Kipu kanssamme - kun ihminen sairastaa" -näyttely, joka jatkuu aina toukokuulle 2012 asti.
Taide on aina ollut osa Teinon elämää.
- Taiteilija Anita Snellman vieraili kotonamme, kun olin 6-vuotias. Nähdessään minun maalaamiani tauluja hän totesi heti, että minusta tulisi taiteilija. Toiveammattini oli kuitenkin lääkäri, mutta onneksi ne eivät sulje toisiaan pois. Maalaaminen on suunnattoman rentouttavaa, ja antaa ihanaa vastapainoa työ- ja perhe-elämälle. Toisaalta lääkärin työ innoittaa ja antaa uusia ideoita taiteeseen.
Lääkäritalossa on paljon taidetta
Arvo Mäkelän taidekokoelma
Lääketieteen lisensiaatti Arvo Mäkelä (1905-1994) testamenttasi 75 teosta käsittävän taidekokoelmansa Lääkäriliitolle "säilytettäväksi omissa tiloissa yhtenä kokonaisuutena ainoatakaan niistä myymättä tai muualle lahjoittamatta taikka vaihtamatta."
Taidekokoelma koostuu lähinnä tunnettujen taiteilijoiden, kuten Ferdinand von Wrightin, Hjalmar Munsterhjelmin, Albert Edelfeltin ja Akseli Gallén-Kallelan, teoksista 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuoliskolle. Kokoelma on sekä taiteelliselta että taidehistorialliselta kannalta erittäin mielenkiintoinen.
Muistomerkki Arvo Ylpölle
Suomen Lääkäriliitto päätti vuonna 2007 järjestää kaikille suomalaisille ja Suomessa pysyvästi asuville kuvanveistäjille ideakilpailun, jonka tavoitteena oli luoda arkkiatri Arvo Ylpölle muistomerkki Lääkäritalon itäpäätyyn. Muistomerkki paljastettiin liiton 100-vuotisjuhlapäivänä 26.2.2010. Kuvanveistäjä Jukka Tuomisen teos "Hopeinen puu" oli palkintolautakunnan yksimielinen valinta voittajaksi.
Palkintolautakunnan mukaan Jukka Tuomisen teos on ajatuksia herättävä ja runollinen metafora arkkiatrin elämäntyöstä Suomen terveydenhuollon sekä suomalaisen että kansainvälisen lastentautiopin kehittäjänä. Se on kauniilla tavalla vaatimaton, mutta samalla vakava ja arvokas kunnianosoitus elämää itseisarvona arvostaneelle Arvo Ylpölle.
Lääkäriliiton muistomerkkihanke oli melko ainutlaatuinen kahdellakin tapaa: Ensiksi, ns. avoin kilpailu on Suomessa melko harvinainen. Taiteilijat arvostivat sitä, koska se antoi mahdollisuuden myös uusille kyvyille. Toiseksi, yksityisen tahon taidehankkeita on melko vähän, ja varsinkin henkilömuistomerkin pystyttäminen on harvinaista. Sanna Teino lahjoitti teoksensa "Suomi-neito 2011" Helsingin yliopistomuseolle 6.5.2011. Se kuvaa naislääkärien muodonmuutosta 1800-luvulta nykypäivään. Syyskuussa Teino lahjoittaa Docrates Sairaalan hiljentymishuoneeseen teoksensa "Aurinkokuningas". Teinon töitä on nähtävillä osoitteessa http://koti.welho.com/tteinone/ teinos.