Lehti 26-32: Liitto toi­mii 26-32/2015 vsk 70 s. 1938

Kunta-alan lääkäreille korotuksia 1.1.2016

Suomen Lääkäriliiton hallitus hyväksyi 30. kesäkuuta viikolla 27 saavutetun neuvottelutuloksen. Sopimus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merja Keronen

Kaikki työntekijä- ja työnantajakeskusjärjestöt hyväksyivät maanantaina 15.6.2015 keskitetyn työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson palkkaratkaisun. Työllisyys- ja kasvusopimukselle on luvassa jatkoa vuodeksi 2016 ja kuntasektorilla ajalle 1.1.2016-31.1.2017.

- Kunnallisen Lääkärisopimuksen neuvottelutulos on työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson mukainen ja koskee vuoden 2016 palkankorotuksia. Sopimuskauden pituus on 13 kuukautta, ajanjaksolla 1.1.2016-31.1.2017. Vuoden 2016 ratkaisu on terveyskeskuslääkäripainotteinen, kertoo Suomen Lääkäriliiton neuvottelujohtaja LauraLindholm. ‧

- Lääkärisopimuksen osalta neuvottelut käytiin Lääkärikartellin ja KT Kuntatyönantajan kanssa. Neuvottelut saatiin päätökseen kesäkuun loppuun mennessä, Lindholm jatkaa.

Painotus terveyskeskuslääkereiden palkkoihin

Terveyskeskuslääkärit ja sairaalalääkärit saavat 0,4 prosentin yleiskorotuksen 1.1.2016. Yleiskorotuksella korotetaan tehtäväkohtaista palkkaa ja henkilökohtaista lisää sekä omalääkärin väestöosaa. 

Samana ajankohtana jaetaan 0,3 prosentin suuruinen paikallinen järjestelyerä, joka kohdennetaan terveyskeskusten (liite 1) ylilääkäri-palkkahinnoitteluun ja palkkahinnoittelun ulkopuolisiin viranhaltijoihin. Paikallisen järjestelyerän käyttämisestä neuvotellaan paikallisten sopijaosapuolten kesken. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, toteutetaan paikallinen järjestelyerä kokonaisuudessaan yleiskorotuksena em. ryhmille.

Lisäksi terveyskeskuslääkärien toimenpide- ja käyntipalkkioita korotetaan 1 prosentilla.

Omalääkärimääräykset poistuvat Lääkärisopimuksen painetusta versiosta 1.1.2016, mutta ovat voimassa siihen saakka, kun sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus astuu voimaan.

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kuukausipalkkioita korotetaan 1.2.2016 lukien siten, että luottamusmiesten uusi vähimmäiskorvaus on 70 euroa ja ylin korvaus 212 euroa kuukaudessa. Työsuojeluvaltuutetun korvaus 1.2.2016 lukien on 69 euroa kuukaudessa.

Lue myös

Valtion neuvottelutulos hyväksytty

Työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson mukainen palkkaratkaisu koskee myös valtiosektorilla työskenteleviä lääkäreitä. Neuvottelutulos aikaansaatiin valtion työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen (JUKO, JHL ja Pardia) kanssa.

Tehtäväkohtaisia palkanosia korotetaan 1.2.2016 alkaen.

Euromääräisinä kokonaispalkkioina määräytyviä palkkoja tarkistetaan 16 eurolla kuukaudelta, kuitenkin vähintään 0,43 prosentilla.

Euromääräiset palkanlisät ja lisäpalkkiot, joita vakiintuneen käytännön perusteella on tarkistettu yleiskorotuksin, korotetaan 1.2.2016 alkaen 0, 43 prosentilla.

Lääkäreiden sairaalapäivystyksen peruskorvaukset tarkistetaan 1.2.2016 alkaen.

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kuukausipalkkioita korotetaan 1.2.2016 alkaen 0,43 prosentilla ja kuukausipalkkion uusi vähimmäismäärä on 75,32 euroa.

Lisätietoja: neuvottelujohtaja Laura Lindholm p. 050 357 4225

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030