Täydennyskoulutus on lääkärin työhön ja ammattiin kuuluva oikeus ja eettinen velvollisuus. Se on perus- ja jatkokoulutuksen jälkeistä ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja syventämistä. Sen avulla lääkärikunta kehittää osaamistaan ja työskentelyään niin, että lääkärit pystyvät joustavasti vastaamaan potilaiden ja terveydenhuollon muuttuviin tarpeisiin. Tuloksena on laadukas ja iloa tuottava lääkärin työ (Lääkärijärjestöjen kannanotto lääkärien täydennyskoulutuksesta 13.12.1996).

Johdanto

Lääkärien täydennyskoulutus (CME, Continuing Medical Education) on perus- ja/tai jatkokoulutuksen jälkeistä aikuiskoulutusta, jonka tavoitteena on tietojen ja taitojen jatkuvan kehittämisen avulla mahdollistaa laadukas työ. Täydennyskoulutuksen keskeisimpiä ominaispiirteitä ovat ammatillisuus, kytkeytyneisyys ajankohtaiseen kehitykseen ja toimenkuviin, käytännöllisyys sekä käyttökelpoisuus. Täydennyskoulutusta voidaan järjestää sen tavoitteista ja tarpeista riippuen joko paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sekä myös etäkoulutuksena. Täydennyskoulutus ei johda uusiin tutkintosidonnaisiin muodollisiin pätevyyksiin, jotka kuuluvat perus- ja jatkokoulutukseen.

Täydennyskoulutuksen merkitys on suuri lääketieteellisen tiedon nopean lisääntymisen vuoksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö vaan lääkäriyteen aina Hippo-krateen ajoista alkaen kuuluva tarve ja halu ammattitaidon ylläpitämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen. Se on osa elämänikäistä oppimista, johon lääkärin tulee saada valmiudet perus- ja jatkokoulutuksen aikana.

Lääkärin täydennyskoulutuksen perimmäisenä tavoitteena on terveyspalvelujärjestelmän kautta vaikuttaa kansalaisten terveyden ylläpitämiseen ja parantamiseen. Täydennyskoulutuksella voidaan kehittää terveyspalvelujärjestelmän toiminnan tuloksellisuutta, tehokkuutta ja pitkäjänteisyyttä. Täydennyskoulutuksen avulla voidaan myös parantaa terveydenhuollon eri osa-alueiden yhteistyötä.

Täydennyskoulutuksen tavoitteena on lääkärikunta, joka arvioi toimintakäytäntöjään ja niiden perusteita sekä soveltaa näyttöön ja kokemukseen perustuvaa lääketieteellistä tietoa.

Yksittäisen lääkärin tasolla täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää lääkärin osaamista terveyteen ja sairauteen liittyvissä ongelmissa potilaan hyväksi. Täydennyskoulutuksen kautta tulee kehittää lääkärin työtehtävien edellyttämiä yhteistyö- ja johtamistaitoja. Täydennyskoulutuksen avulla kehitetään lääkärin valmiuksia oman toiminnan jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen. Täydennyskoulutuksen kautta lääkärin tulee myös huolehtia omasta jaksamisestaan.

Täydennyskoulutuksessa tulee ottaa huomioon yksittäisen lääkärin, hänen työnantajansa, potilaiden, terveyspalvelujärjestelmän ja koko yhteiskunnan muuttuvat tarpeet.

Useat eurooppalaiset lääkärijärjestöt ja EU:n lääkärikoulutuksen neuvoa-antava komitea ACMT (Advisory Committee on Medical Training) ovat antaneet omia suosituk-siaan CME:stä. Niissä kaikissa korostetaan täydennyskoulutuksen olevan lääkärin eettinen velvollisuus koko hänen ammattiuransa ajan. Ohjeissa korostetaan täydennyskoulutuksen vapaaehtoisuutta ja sitä, että sen tulee tapahtua ammattikunnan ehdoilla.

Täydennyskoulutuksen järjestäminen

Täydennyskoulutusta on oltava kattavasti saatavilla eri lääketieteen aloilla. Koulutusta tulee olla tarjolla erityisesti uusista tutkimus- ja hoitomenetelmistä.

Koulutuksen tulee olla koordinoitua. Eri tahojen tulee porrastaa koulutusta alueellisesti ja ajallisesti.

Täydennyskoulutusta koskevat tiedot on oltava saatavilla riittävän pitkällä aikajänteellä ja mahdollisimman helposti. Tietoa tulee saada lääkärien ammattilehtien, lääkärien koulutuskalenterin sekä lisääntyvässä määrin Internetin välityksellä.

Täydennyskoulutuksen keskeisinä järjestäjätahoina tulevat kyseeseen lääkärijärjestöt (Suomen Lääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet, erikoislääkäriyhdistykset, tieteelliset yhdistykset ja muut lääkärijärjestöt).

Yliopistot ovat myös merkittävä täydennyskoulutuksen järjestäjätaho. Yliopistojen ensisijaisia tehtäviä ovat tutkimus sekä perus- ja jatkokoulutus. Yliopistojen resurssit ennen kaikkea näihin toimintoihin tulee varmistaa. Erikoislääkärikoulutus soveltuu osin myös täydennyskoulutuksen tarpeisiin.

Täydennyskoulutusta järjestävät myös yksittäiset työnantajat, sairaanhoitopiirit ja kunnalliset viranomaiset. Keskeistä tässä on hallinnollisen koulutuksen järjestäminen, mutta myös lääketieteellisiä aiheita käsittelevä koulutus on tärkeää. Sairaanhoitopiireissä täydennyskoulutuksen kautta tulee varmistaa näyttöön perustuvien alueellisten hoito-ohjelmien toimivuus.

Terveysviranomaiset valtakunnallisella ja läänitasolla järjestävät myös täydennyskoulutusta. Yksittäiset järjestöt ja säätiöt järjestävät omilta intressialueiltaan lääkäreille tarkoitettua täydennyskoulutusta.

Osan lääkärien täydennyskoulutuksesta järjestävät yritykset joko yksinään tai yhteistyössä lääkärijärjestöjen kanssa. Näiden lähinnä lääkeyritysten täydennyskoulutukselle antama tuki on ollut tärkeää muiden koulutusmäärärahojen niukkuuden vuoksi. Erityisesti kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä yritysten osuus on ollut merkittävä. Tässä kuten kaikessa lääkärien täydennyskoulutuksessa toiminnan lähtökohtana tulee olla tieteellisyys, puolueettomuus, objektiivisuus ja läpinäkyvyys, jolloin yritysten tuki koulutukseen tulee selvästi ilmaista.

Yhteydenpitoa täydennyskoulutuksen järjestäjien kesken tulee lisätä ja tehostaa. Virallisia yhteistyömuotoja täydennyskoulutuksen järjestäjiä varten ei toistaiseksi ole olemassa.

Lääkärien omaehtoista täydennyskoulutuksen kirjaamista tukemaan voidaan harkita täydennyskoulutuksen hyväksyttämismenettelyä. Erikseen määritellyt laatukriteerit täyttävä täydennyskoulutus voidaan hyväksyä lääkärijärjestöjen täydennyskoulutustoimikunnassa, jossa lääketieteelliset tiedekunnat ovat myös edustettuina.

Täydennyskoulusta koskevia määräyksiä ja lainsäädäntöä

Terveydenhuollon normiohjauksen vähennyttyä ei lääkärien täydennyskoulutusta koskevia valtakunnallisia suosituksia ole olemassa. Aikaisempi täydennyskoulutusta ohjaava säännös oli Lääkintöhallituksen yleiskirje kansanterveyslain mukaisesta täydennyskoulutuksesta vuodelta 1984.

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä vuodelta 1994 toteaa (18. pykälä, täydennyskoulutusvelvollisuus) terveydenhuollon ammattihenkilön olevan velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämää ammattitaitoa sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin. Edelleen työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö voi osallistua tarvittavaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

Lakipohjan toimivuutta ei ole esimerkiksi oikeusistuimissa testattu ja käytännön linjaukset siitä, miten ja missä määrin sekä kenen kustantamana ammattihenkilön tulee osallistua täydennyskoulutukseen, puuttuvat.

Saman lain (25. pykälä) mukaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) voi velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitaidon tai muun pätevyyden toteamiseksi kuulusteluun taikka työkokeiluun tai -näytteeseen, jos on perusteltua aihetta olettaa, että terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitaidossa on puutteita. Jos ammattihenkilö ei suostu ammattitaidon selvittämiseen, TEO voi kieltää laillistettua ammattihenkilöä harjoittamasta ammattia.

Väestövastuuvirkaehtosopimukseen sisältyy määräys, jonka mukaan lääkärit velvoitetaan säännöllisesti vuosittain osallistumaan ennalta suunniteltuun, noin viikon kestävään ammatilliseen täydennyskoulutukseen tarkoituksenmukaisen hoidonporrastuksen ja tehokkaan väestövastuullisen toiminnan mahdollistamiseksi. Tähän tulee myöntää virkavapaus sekä korvata matka-, koulutus- yms. kustannukset.

Koulutukseen osallistuminen tulee turvata sijaisjärjestelyin.

Täydennyskoulutus ja lääkärin toimiluvan määräaikaisuus

Kansainvälisten ja suomalaisten lääkärijärjestöjen kannanotot täydennyskoulutuksesta perustuvat sen vapaaehtoisuuteen.

Tästä huolimatta eräissä yksittäisissä maissa ja useimmissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on otettu käyttöön resertifikaatio. Tässä yhteydessä sertifikaatiolla tarkoitetaan lupaa toimia yleis- tai erikoislääkärinä. Resertifikaatiojärjestelmässä lääkärin on saatava toimilupansa uudelleen vahvistetuksi määrävuosittain. Tämän saamiseksi edellytetään lääkäriltä esimerkiksi osallistumista tiettyyn määrään täydennyskoulutusta ja/tai tentin hyväksyttyä suorittamista.

Suomessa ei ole hankkeita resertifikaatiojärjestelmän luomiseksi. Lääkäriliiton mielestä tietyt laatukriteerit täyttävään täydennyskoulutukseen osallistuvaa ja osaamistaan kehittävää lääkäriä tulee palkita. Sitovia velvoitteita tulee ensisijaisesti kohdistaa työnantajan panostukseen lääkärien täydennyskoulutukseen.

Lääkärien velvoittaminen määrävälein toistettaviin tentteihin ei ole oikea tapa kehittää lääkärien täydennyskoulutusta ja terveydenhuoltoa. Kansainväliset esimerkit osoittavat myös, että valvovien viranomaisten toimenpiteiden kohteeksi joutuvat lääkärit eivät osallistu muita lääkäreitä huonommin CME:hen. Näin ollen valvontaongelmia ei voida hoitaa koko lääkärikuntaa velvoittavilla pakottavilla koulutus- tai tenttimääräyksillä, joiden tehoa positiivisessa mielessä ei ole osoitettu.

Täydennyskoulutuksen tarpeen ja sisällön määrittely

Täydennyskoulutuksen tarve ja sisältö tulee määrittää osallistujakeskeisesti.

Menestyksekkään täydennyskoulutuksen lähtökohtana on lääkärin omakohtainen koulutustarve ja motivaatio. Koulutustarpeiden määrittelyssä voidaan käyttää lääkärin itsearviointia sekä kollegojen välistä vertaisarviointia.

Täydennyskoulutuksen sisällön määrittelyssä tulee ottaa huomioon myös työnantajan ja koko terveydenhuoltojärjestelmän sekä potilaiden tarpeet.

Täydennyskoulutustarpeet vaihtelevat eri lääkäriryhmien välillä riippuen lääkärin toimipaikasta, erikoisalasta ja uravaiheesta.

Täydennyskoulutustarpeista lähtien tulee vuositasolla ja mahdollisuuksien mukaan pitemmälläkin tähtäyksellä laatia yksilöllinen täydennyskoulutussuunnitelma. Sen toteutumista tulee seurata ja käyttää yhtenä palkkausperusteena.

Täydennyskoulutuksen rahoitus

Lääkärien ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä hyötyvät ennen kaikkea potilaat, työnantajat ja terveydenhuoltojärjestelmä. Tämän vuoksi rahoituksen tulee pääosin tapahtua työnantajan ja yhteiskunnan toimesta. Täydennyskoulutusinvestoinnit ovat tavanomaisia terveydenhuollon menoja.

Täydennyskoulutuksen rahoituksen tulee olla monikanavaista ja erilaisten vaihtoehtoisten mallien pohjalla tapahtuvaa.

Suomessakin tulee harkita kansainvälisten esimerkkien mukaan lääkärien täydennyskoulutusrahoituksen kytkemistä terveydenhuollon budjettiin valtakunnan tasolla ja paikallisesti.

Paikallisella tasolla yksittäisen lääkärin täydennyskoulutusrahoitus voidaan sitoa vuosittain tehtävään henkilökohtaiseen täydennyskoulutussuunnitelmaan.

Lääkäriliiton tavoitteena on jokaisen lääkärin oikeus ammatin edellyttämään täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään kahden viikon ajaksi vuodessa. Täydennyskoulutuksen rahoitus tätä kautta ei saa kuitenkaan vaarantaa lääkärikunnan ansiokehitystä.

Yksityisellä sektorilla lääkäri joutuu vastaamaan pääosin itse täydennyskoulutuksensa aiheuttamista kustannuksista. Tällöin on erityistä huomiota kiinnitettävä kustannusten verovähennyskelpoisuuteen. Täydennyskoulutukseen osallistumista voidaan myös ottaa huo- mioon palkkioperusteena.

Terveydenhuollon toimintayksikköjen sertifioinnit ja arvioinnit tulevat jatkossa lisääntymään. Työpaikan lääkärien hyvin järjestetty täydennyskoulutus tulee liittää osaksi esimerkiksi ISO 9000 -sertifiointia tai laatupalkintokriteerien käyttöä.

Eri henkilöstöryhmien täydennyskoulutustarpeet ovat erilaisia. Koska lääkärit ovat terveydenhuollon pisimmälle koulutettu ammattiryhmä, tulee lääkärien täydennyskoulutukseen kohdistaa suhteellisesti eniten voimavaroja.

Lääketeollisuus tulee jatkossakin osallistumaan lääkärien täydennyskoulutukseen, mutta sen painoarvon ei tule lisääntyä. Lääketeollisuuden rahoitus tulee ensisijaisesti kohdistaa lääkärijärjestöjen suunnittelemaan ja niiden kanssa yhteistyössä järjestettävään koulutukseen.

Täydennyskoulutuksen määrälliset minimitavoitteet

Täydennyskoulutus tulee ennen kaikkea nähdä osana jokapäiväistä terveydenhuollon toimintaa. Siihen kuuluvat koulutustilaisuuksiin osallistumisen ja kirjallisuuden seuraamisen lisäksi esim. kollegojen konsultointi, osallistuminen laadunarviointihankkeisiin, pienryhmäkeskustelut, lääketieteellisten artikkelien kirjoittaminen, lääkärien ja muun terveydenhuoltohenkilöstön kouluttaminen ja oman toiminnan itsearviointi.

Jokaisen lääkärin työaikaan tulee sisältyä työpaikkakoulutusta ja henkilökohtaista täydennyskoulutusta (esim. alan kirjallisuuteen ja lehtiin perehtymistä, tietokantojen seuraamista) vähintään viisi tuntia viikossa.

Jokaisella lääkärillä tulee olla mahdollisuus osallistua työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen vähintään kaksi viikkoa (10 työpäivää) vuosittain. Tämän täydennyskoulutuksen tulee koostua sovitut laatukriteerit täyttävästä koulutuksesta (mahdollisesti koulutustilaisuuksien hyväksyttämismenettelyn kautta).

Tietyillä aloilla ja lääkäreillä tarve saattaa tilapäisesti tai jatkuvasti olla huomattavastikin suurempi. Tavoitteissa tulee täten huomioida lääkärin yksilölliset työtehtävät ja niistä aiheutuva minimitason ylittävä koulutustarve.

Täydennyskoulutuksen ulkoiset edellytykset

Työpaikan ulkopuolisen täydennyskoulutuksen lisäksi lääkärille tulee luoda edellytykset seurata ammattialan kehitystä jokapäiväisessä työssä. Työpaikalla tulee olla saatavilla alan kehityksen kannalta keskeinen kirjallisuus ja aikakauslehdet. Lääkärillä tulee olla työpaikallaan mahdollisuus tehdä atk-pohjaisia kirjallisuushakuja (CD-ROM, Internet) sekä seurata hoitosuosituksia (esim. Lääkärin CD-ROM, Yleislääkärin käsikirja ja tietokanta).

Materiaalisten edellytysten lisäksi lääkärille tulee varata työaikaan mahdollisuus itseopiskeluun näitä välineitä hyödyntäen.

Täydennyskoulutuksen kirjaaminen

Lääkärin tulee kirjata oma täydennyskoulutuksensa. Täydennyskoulutukseen osallistumisen dokumentointia voidaan käyttää esimerkiksi työpaikkaa haettaessa ja yksilöllisiä palkkaneuvotteluja käytäessä tai oman viiteryhmän yleisen täydennyskoulutuksen toteutumisen vertailussa. Täydennyskoulutustaan kirjaamalla lääkäri voi myös seurata koulutuksen kirjoa ja sitä, että se parhaiten vastaa yksilöllisiä koulutustarpeita.

Koulutuksen kirjaamiseen on olemassa erilaisia vaihtoehtoisia menetelmiä (täydennyskoulutuksen nimikirja, portfolio-malli, Internet jne.).

Täydennyskoulutuksen laatukriteerit

Koulutuksen tulee täyttää lääketieteelliselle tiedolle asetettavat vaatimukset. Sen tulee perustua tieteellisiin näyttöihin ja/tai koeteltuun käytäntöön.

Täydennyskoulutuksen on oltava pedagogisesti ja tiedonvälityksellisesti korkeatasoista. Kouluttajakoulutusta on järjestettävä nykyistä enemmän.

Perinteisen luento-opetuksen sijaan tulee kehittää uusia oppijalähtöisen aikuiskoulutuksen muotoja ja menetelmiä.

Täydennyskoulutuksen tulee olla objektiivista ja puolueetonta sekä lääkärintoiminnan eettiset periaatteet huomioivaa.

Täydennyskoulutustilaisuudelle tulee määritellä koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet.

Koulutuksen laatua tulee seurata osallistujapalautteen ja ulkopuolisen arvioinnin avulla.

Työpaikkojen ulkoisessa laadunarvioinnissa tulee yhtenä kriteerinä ottaa huomioon miten hyvin lääkärien täydennyskoulutus on järjestetty.