Lehti 39: Liitto toi­mii 39/2020 vsk 75 s. 2016 - 2017

Lääkäriliiton luottamusmiehiä palkittiin akavan ansiomerkein

Akavan järjestötoimikunta on myöntänyt vuoden 2020 ansiomerkin 17:lle Lääkäriliiton luottamusmiehelle. Luottamusmiehet toimivat ­merkittävässä roolissa työnantajan ja työntekijöiden välissä.

Kuvituskuva 1
Päivi Nieminen

Päivi Nieminen

Kuvituskuva 2
Kaarina Röning

Kaarina Röning

Akavan ansiomerkki myönnetään perinteisesti tunnustuksena akavalaisille, Akava-yhteisölle ja yhteiskunnalle tehdystä ansiokkaasta työstä sekä Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta. Suomen Lääkäriliiton luottamusmiehistä pronssisen ansiomerkin hopeisin lehvin saavat tänä vuonna Terhi Ahola, Outi Aikio, Jari Hartman, Juha Huhtakangas, Päivi Nieminen, Kaarina Röning ja Taina Westerlund.

Pronssisen ansiomerkin saavat Merja Heikkola, Miia Hyytinen-Oinas, Marja Mäntymaa, Lasse Nieminen, Teija Parkkinen, Maritta Pöyhönen-Alho, Nikolai Rintala, Pasi Ruuttila, Petri Saari ja Pirkko Saari.

Luottamusmiehet toimivat niin työntekijöiden kuin työnantajankin luotettuina kumppaneina, ja heillä on suuri merkitys paikallisessa edunvalvonnassa. Kun luottamusmiesverkosto on kattava, vaikutusmahdollisuudet asioihin paranevat myös valtakunnan tasolla.

Akavan ansiomerkillä palkitut anestesiaerikoislääkäri Päivi Nieminen sekä LL Kaarina Röning ovat molemmat tyytyväisiä, että lähtivät mukaan luottamusmiestoimintaan. Luottamusmiehen rooli on tarjonnut heille runsaasti uusia taitoja ja kokemuksia.

Kysymykset:

1. Miten päädyit luottamusmieheksi?

2. Mitä koet tärkeimmäksi asiaksi luottamusmiestoiminnassa?

3. Mikä on tavoitteesi luottamusmiehenä?

4. Mitä luottamusmiestoiminta on antanut sinulle?

5. Mikä on ollut parasta?

6. Mikä asia yllätti eniten?

Päivi Nieminen

Anestesiaerikoislääkäri

Vastaava luottamusmies, HYKS-ATeK

1. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten terveydenhuoltoa johdetaan. Luottamusmiestoimintaan minut vei lopulta esimiehen sekä työtovereiden kannustus.

2. Luottamusmies on tärkeä silta työnantajan ja työntekijöiden välillä, ja luottamusmiestoiminta on oikean tiedon mahdollisimman hyvää levittämistä, ongelmiin puuttumista ja niiden yhdessä ratkaisemista. Luottamusmies toimii myös viestinviejänä liittoon siitä, mitä kentällä tapahtuu.

3. Sekä työnantaja- että työntekijäpuolella on yhteinen tavoite tehdä työtä potilaiden parhaaksi. Ajattelen, että työnantaja tarvitsee työoloihinsa tyytyväisiä työntekijöitä saavuttaakseen tuloksia. Työntekijät puolestaan tarvitsevat luotettavaa työnantajaa tehdäkseen heille tärkeää ja merkityksellistä työtään. Luottamusmiehenä minulla on rooli molempien osapuolien tavoitteiden yhteensovittamisessa.

4. Olen oppinut avarakatseisuutta ja näkökulmani edustamiini asioihin on laajentunut. Arvostan myös sitä, että olen oppinut tuntemaan niin yleislääkäreitä kuin eri alojen erikoislääkäreitä ympäri Suomen.

5. Parasta on ollut se, kun jokin ongelma on yhteistyössä saatu ratkaistua molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.

6. Kyllä se on käytännön tiedon vähyys. Kentällä on paljon tietämättömyyttä muun muassa siitä, mistä asioista on sovittu ja millä tavalla.

Kaarina Röning

LL

Lue myös

Luottamusmies, Soite

1. Päädyin luottamusmieheksi aivan sattumalta. Toimin tuolloin koulutusvastaavana ja alueelle toivottiin luottamusmiestä. Suostuin rooliin, sillä pidän matkustamisesta.

2. Koen, että olen työnantajan ja työntekijän välissä. Takana on vahva ammattiliitto, joka antaa minulle mahdollisuuden toimia. Minulle on tärkeää, että työrauha ja oikeudenmukaisuus etenkin palkkauksen suhteen säilyvät.

3. Koulutusta on oltava riittävästi niin talon sisällä kuin ulkopuolella, ja sen on oltava laadukasta. Tärkeää on myös nuorten kollegoiden tukeminen.

4. Luottamusmiehenä oleminen on neuvottelutaitoa, tiedon jakamista, koulutusta, verkostoitumista. Mukaan lähteminen on todella kannattanut, suosittelen kaikille! Päädyin sen myötä mukaan myös Suomen yleislääkärit GPF:ään.

5. Tämä on ollut hieno sukellus täysin tuntemattomaan. Takkiin on jäänyt kaikenlaista uutta osaamista, kuten esiintymistaitoja – vieläkin saa opetella uutta.

6. Aluksi neuvottelut kauhistuttivat, mutta nyt olen jo alkanut nauttia niistä. Neuvotteluihin saa aina ottaa tukea mukaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030