Lääkäriliitto edellyttää, että lääkärin ammatillista autonomiaa kunnioitetaan ja lääkärin erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista pidetään kiinni myös käytännössä.

Lääkärin ja potilaan välinen suhde on hyvin erikoislaatuinen: vastaanotolla käsitellään hyvin henkilökohtaisia asioita ja vastaanotolleen tullessaan potilas on usein tilanteessa, jossa hän ei itse haluaisi olla ja jossa hän joutuu myöntämään avuttomuutensa. Se ei ole mahdollista, ellei potilaalla ole täydellinen luottamus lääkäriinsä.

- Täydellinen luottamus hoitavaan lääkäriin ei voi syntyä, jos lääkärillä ei ole päätösvaltaa potilaan hoitoa koskeviin asioihin. Lääkäri päättää yksittäisen potilaan kohdalla hoidosta potilaansa parhaaksi, yhteistyössä hänen kanssaan. Päätöksentekoa saa ohjata vain lääkärin hyvä ammattitaito, lääketieteellinen tietämys sekä korkea ammatillinen moraali ja etiikka. Päätöksentekoon eivät saa vaikuttaa muut toimijat. Siksi lääkärillä täytyy olla ammatillinen autonomia päättää, mikä hänen potilaalleen on par-haaksi, toteaa Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

Autonomia vaarassa

Lääkäriliittoon on toistuvasti kantautunut viestejä pyrkimyksistä puuttua lääkärin ammatilliseen autonomiaan esimerkiksi kierrättämällä erikoissairaanhoidon lähetteitä terveyskeskuksen kautta. Taloudellisesti tiukkoina aikoina myös säästöbudjetit ovat uhanneet lääkärin yksittäisen potilaan hoitoa koskevaa päätöksentekoa.

- Eräällä paikkakunnalla mietittiin ratkaisua, jossa perusterveydenhuollon lääkäreiden lähetteitä arvioisi ulkopuolinen taho. Sen sijaan, että lääkäri kokemuksensa, taitonsa ja tietonsa perusteella tekee päätöksen tai tarvittaessa kääntyy kokeneemman kollegan puoleen, lähetteet lähetettäisiinkin ulkopuoliseen konsulttifirmaan, joka tarkistaisi täyttävätkö lähetteet asetetut kriteerit. Tuollaista käytäntöä ei saa missään nimessä hyväksyä, painottaa Pärnänen.

Myös lääkärien oikeuksiin ja tehtäviin on kohdistunut viime vuosina monenlaisia uhkia: eräillä lääkäripulapaikkakunnilla terveyskeskusten johtavat lääkärit ovat julkisuudessakin tuoneet voimakkaasti esille tarvetta siirtää osa lääkärin tehtävistä sairaanhoitajille, ja monissa terveyskeskuksissa sairaan- ja terveydenhoitajat ovat käytännössä määränneet lääkkeitä potilaiden sairauksien hoitoon lääkärien valmiiksi allekirjoittamilla resepteillä.

Muita vastaavia lääkärin oikeuksia murentavia hankkeita ovat olleet muun muassa suunnitelmat sairaanhoitajien pitämästä "lääkärin vastaanotosta", keskustelu hoitajien tekemistä C-lausunnoista ja niistä perittävistä palkkioista, kysely mielenterveystoimistojen sairaan-hoitajien oikeudesta tehdä avohoitojakson hoitoyhteenvetoja lääkärien allekirjoitettaviksi ja hoitajien tekemät taudinmääritykset hoidontarpeen arvioinnin nimikkeellä.

Viime vuonna hyväksyttiin Terveydenhuollon ammattihenkilölain muutos, jonka perusteella lisäkoulutuksen saanut sairaanhoitaja voi saada oikeuden rajattuun lääkkeenmääräämiseen. Lääkäriliitto on pitänyt mahdollisena lähinnä vain vakiintuneen lääkityksen uusimisen tai annostelun hienosäädön, mutta vastustaa lääkärien taudinmääritystä ja hoidon päättämistä koskevaan erityisoikeuteen puuttumista.

Hoitava lääkäri päättää hoidosta viime kädessä

Pärnänen painottaa, että hoitavan lääkärin pitää saada päättää yksittäisen potilaan hoidosta viime kädessä. Päätöksentekoa ohjaavat tietyt etukäteen sovitut pelisäännöt: yleisellä tasolla päätetään, minkä verran terveydenhuoltoon ylipäätään käytetään rahaa, miten rajallista rahaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja mitä sairauksia julkisilla varoilla hoidetaan.

- Ammatillinen esimies, joka on yleensä käytännössä kokeneempi ja osaavampi lääkäri, voi toki yleisellä tasolla ohjata ja neuvoa kysyttäessä, mutta siinäkin tapauksessa hoitava lääkäri tekee lopullisen päätöksen. Jokaisen pitää kuitenkin tunnustaa oman osaamisensa rajallisuus. Jos ei osaa itse tehdä päätöstä, pitää potilas ohjata sellaisen lääkärin luo joka osaa.

Luottamus ei saa vaarantua

Lainsäädäntöön lääkärille on kirjoitettu oikeuksia, jotka tunnustavat lääkärin ja potilaan suhteen erityislaatuisuuden ja sitä kautta autonomisen toimintamahdollisuuden. Terveydenhuollon ammattihenkilölaissa todetaan, että lääkäri päättää potilaan tutkimuksesta ja hoidosta. Laissa todetaan myös, mitkä ovat lääkärin erityiset oikeudet ja velvollisuudet: oikeuksia ovat muun muassa diagnoosin tekeminen, tutkimusten määrääminen ja hoidosta päättäminen ja velvollisuuksia puolestaan esimerkiksi todistusten antaminen.

Pärnänen toteaa, että esimerkiksi apteekit tuntuvat haluavan puuttua potilaan hoidon kokonaisuuteen ja sitä kautta lääkärin autonomiseen toimintavaltuuteen ottamalla kantaa potilaan hoitosuunnitelmaan.

- Henkilörekisterilainsäädäntö säätää salassa pidettävistä tiedoista, joihin muun muassa potilastiedot lukeutuvat. Tietojen salassapito on merkittävä osa potilaan hoitavaan tahoon tuntemaa luottamusta. Nyt apteekit näyttävät haluavan, että tietoja jotka ovat lääkäri-potilas-suhteessa syntyneet ja jotka ovat täysin luottamuksellisia, annettaisiin heille.

Pärnäsen mukaan samaan kategoriaan kuuluvat myös esimerkiksi aselain uudistukseen ja ajoterverveyteen liittyvä ilmoitusvelvollisuus, jossa lääkäreitä velvoitetaan ilmoittamaan potilaastaan tietoja, joiden pitäisi olla täysin luottamuksellisia.

- Vaikka on ymmärrettävää, että joskus yleinen etu saattaa mennä potilaan edun yli, olisi mietittävä tarkkaan, lähdetäänkö tälle - ilmoitusvelvollisuuden säätämisen -tielle. Potilaan hoitoon liittyvää tietoa ei voi luovuttaa kenellekään ulkopuoliselle ilman todella painavaa syytä. Ei myöskään muille terveydenhuollon toimijoille kuten apteekeille.

Pärnänen painottaa, että Lääkäriliitto haluaa varjella ja pitää kiinni lääkärin autonomiasta.

- Haluamme, että potilaiden luottamus säilyy ja hyvä hoito toteutuu. Siksi myös tietoturvasta on huolehdittava, ja salassa pidettävä potilastieto voi vain hyvin rajatusti liikkua. Ajatus siitä, että eri toimijat, hyvääkin tarkoittaen, haluaisivat saada osansa tästä tiedosta, ei ole mahdollista.

Tiimityötä potilaan parhaaksi

Terveydenhuollon toimintaympäristö on vuosikymmenten kuluessa muuttunut, ja on edelleenkin voimakkaassa murroksessa. Lääketieteellisen tiedon määrä on paisunut valtavasti, eikä kenenkään ole mahdollista hallita kaikkea tietoa. Takana ovat ne ajat, jolloin yksittäinen kunnanlääkäri hallitsi senhetkisen lääketieteellisen tiedon riittävässä määrin kuntalaistensa sairauksien hoitamiseksi.

On selvää, että muutoksessa myös lääkärin rooli on muuttunut ja muuttumassa. Lääkäri on ehkä joskus ollut potilaidensa silmissä jumalasta seuraava, ja potilas-lääkäri-suhde on ollut hyvin epätasa-arvoinen, jopa autoritaarinen. Nykyään lääkäri useimmiten on potilaansa kanssa tasa-arvoinen asiantuntija, joka tuo oman, lääketieteellisen tietämyksensä hoitosuhteeseen ja yhteiseen, potilaansa asiaa koskevaan päätöksentekoon.

Samalla tavalla lääkärin rooli on muuttunut suhteessa muuhun terveydenhuollon ammattihenkilöstöön. Lääkärin työn ohella tarvitaan yhä laajemman joukon erityistä osaamista potilaan hoidon parhaaksi. Tähän roolinmuutokseen tuntuu liittyvän kipuilua, osin lääkäreiden omastakin syystä.

Lääkäriliitto on terveydenhuollon muutoksessa halunnut korostaa lääkärille lainsäädännössäkin kirjattuja keskeisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, ja niiden kautta hänelle sälyttyvää vastuuta. Vastuun kantaminen kun edellyttää mahdollisuutta tehdä myös muiden toimintaa koskevia päätöksiä, käyttää valtaa. Vallankäyttö ei kuitenkaan voi eikä saa tarkoittaa kaiken tekemisen kahmimista itselle, muiden ammattilaisten osaamisen väheksymistä tai heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa käyttämättä jättämistä.

Lääkäreiden tulisikin nähdä itsensä yhä enemmän työryhmän jäseninä - työryhmän, jolla on yhteinen tarkoitus, potilaan hyvä hoito. Lääkäreiden luonteva rooli on ryhmänjohtajan tai tiiminvetäjän rooli. Tiimin, jossa kaikkien terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaaminen otetaan tehokkaasti käyttöön potilaan parhaaksi.

Heikki Pärnänen
johtaja, politiikkatoimiala

Lääkäriliiton linjaukset terveydenhuollon johtamisesta

1. Terveydenhuollon toiminnallinen kokonaisuus tulee säilyttää.

Lääkäriliitto edellyttää, että niin terveydenhuollon järjestämistä ja rahoitusta koskevissa lainsäädäntö-uudistuksissa kuin terveydenhuollon toimintayksiköitä koskevissa organisaatiouudistuksissa keskeisenä johtoajatuksena pidetään terveydenhuollon toiminnallisen kokonaisuuden säilyttämistä. Sosiaali-toimen tehtävistä terveydenhuoltoa lähellä ja siten terveydenhuoltoon yhdistettävissä olevia palveluja ovat päihde- ja mielenterveystyöhön ja vanhusten avo- ja laitoshoitoon liittyvät palvelut.

2. Terveydenhuollon toimintayksiköissä tulee olla lainsäädännön edellyttämä vastaava/johtava lääkäri/ylilääkäri. Hänen asemansa organisaatiossa tulee olla sellainen, että hän pystyy tosiasiallisesti vastaamaan lakisääteisistä velvoitteistaan.

3. Modernin yksijohtajamallin mukaisesti organisaation/toimintayksikön johtajalla tulee olla valta ja vastuu niin toiminnasta, taloudesta kuin henkilöstöstäkin. Vain siten johtajalla on todellinen johtamisen mahdollisuus.

4. Virkanimikkeiden terveydenhuollon organisaatioissa tulee olla selkeitä, tehtävää ja sen ammatillisia ja koulutuksellisia vaatimuksia kuvaavia. Perinteisen ylilääkärinimikkeet ovat suositeltavia.

5. Jokaisen pääasiallisesti kliinistä työtä tekevän lääkärin hallinnollisena ja ammatillisena esimiehenä tulee olla lääkäri.

6. Lääkärin ammatillista autonomiaa tulee kunnioittaa.

Lääkäriliitto edellyttää, että lääkärin ammatillista autonomiaa yksittäisen potilaan hoidosta päätettäessä kunnioitetaan voimassa olevan lainsäädännön hengessä.

7. Ammattihenkilölain 22 §:n määräämistä lääkärin erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista tulee myös käytännössä pitää kiinni.

Lääkäriliitto edellyttää, että voimassa olevan ammattihenkilölain määräyksiä laillistetun lääkärin erityisistä oikeuksista päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta noudatetaan myös terveydenhuollon käytännön toiminnassa.