Lehti 39: Liitto toi­mii 39/2007 vsk 62 s. 3568

Lääkärisopimuksen pääkohdat 1.10.2007-31.1.2010

Lääkäriliiton hallitus ja valtuuskunta ovat hyväksyneet kunnallisen lääkärisopimuksen, joka tulee voimaan lokakuun alusta. Lääkärien palkat nousevat runsaan kaksivuotisen sopimuskauden aikana 10,7 prosenttia, mikä vastaa koko kuntasektorin yleistä tasoa.

Yleiskorotukset maksetaan kolmessa erässä. Heti lokakuun alusta tulee 3,4 prosentin suuruinen korotus tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja henkilökohtaisiin lisiin. Syyskuussa 2008 ja 2009 maksettavat yleiskorotukset ovat molemmat 2,4 prosenttia. Joulukuussa 2007 lääkärit saavat 270 euron kertaerän kuten muutkin kuntasektorin ammattiryhmät.

Lisäksi sopimukseen kuuluu paikallisesti jaettavia järjestelyeriä, joista suurin osa on jaossa maaliskuussa 2008 ja pienempi erä toukokuussa 2009. Niillä on tarkoitus parantaa kunnallisen sektorin kilpailukykyä, korjata paikallisia palkkausepäkohtia ja supistaa sukupuolten välisiä palkkaeroja. Naisvaltaisille aloille kohdistettu samapalkkaerä nostaa lääkärien palkkasummaa 1,7 prosentilla. Järjestelyerät mukaan lukien sopimuksen kustannusvaikutus on yhteensä 11,1 prosenttia palkkasummasta.

Sairaanhoitopiirien erikoislääkäreille on 1.3.2008 lisäksi tulossa 1,9 prosentin suuruinen korvauserä, joka on tarkoitettu erikoismaksuluokkajärjestelmän päättymisestä johtuvien palkkausepäkohtien korjaamiseen. Erän jakamisesta päätetään paikallisesti, mutta Lääkäriliitto tukee sairaanhoitopiirien luottamusmiehiä, jotta jakoperusteet muodostuisivat mahdollisimman yhtenäisiksi.

Loma-ajan palkan ja lomarahan laskenta muutettiin uuden vuosilomalain mukaisiksi. Laskennassa otetaan sopimuskauden alusta alkaen huomioon säännölliseltä työajalta maksetut toimenpide- ja käyntipalkkiot sekä todistus- ja lausuntopalkkiot. Uudistus on merkittävä varsinkin terveyskeskusten omalääkäreille.

Paikallista sopimista koskevia rajoituksia poistettiin sopimuskauden ajaksi. Tämä antaa aiempaa vapaammat mahdollisuudet kokeilla esimerkiksi suoritepalkkauksen tai listautumismallin käyttöä.

Terveyskeskuslääkärit

Terveyskeskusten erikoislääkärien palkkahinnoittelun alaraja nousee 1.3.2008 lukien 8 prosenttia, väestövastuuylilääkärien 2,2 ja muiden terveyskeskusylilääkärien 3,1 prosenttia. Sopimuskaudella maksettavat yleiskorotukset nostavat myös väestöosaa.

Terveyskeskusten johtavien lääkärien, apulaisylilääkärien ja osatoiminnasta vastaavien lääkärien peruspalkkoja ei enää määritellä sopimuksessa, vaan palkkaus määräytyy jatkossa tehtävien vaativuuden mukaan.

Sopimukseen lisättiin ohje, jonka mukaan työnjakoa ja tehtävämuutoksia toteutettaessa lääkäreille aiheutuva lisätyö tulee ottaa paikallistasolla huomioon lääkärien palkkausjärjestelyissä.

Lue myös

Omalääkärien muun työn osuus on nyt sopimuksessa määritelty lähtökohtaisesti yhdeksi päiväksi viikossa. Omalääkärien päivystysajan käyntipalkkioiden rajoitus poistettiin.

Sairaaloiden lääkärit

Muiden kuin yliopistosairaaloiden ylilääkärien palkkahinnoittelun alaraja nousee 3,3 ja erikoislääkärin 8 prosenttia 1.3.2008 lukien. Erikoistuvien lääkärien peruspalkka nousee alle kaksi vuotta erikoistumiskoulutuksessa olleilla 4 %, kahden vuoden koulutuksen jälkeen 6 % ja neljän vuoden jälkeen 8 %. Tasokorotus vaikuttaa käytännössä eniten erikoistuvien lääkärien ansioihin, sillä suurin osa heistä on ollut hinnoittelun alarajalla. Toiselle erikoisalalle erikoistuville aletaan maksaa erikoislääkärin palkkaa.

Sairaalalääkärien todistuspalkkioiden kaksi halvinta hintaryhmää poistettiin sopimuksesta ja muita todistuspalkkioita nostettiin 12-45 prosenttia. Palkkiot eivät ole enää sidoksissa asiakasmaksuasetukseen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030