Lehti 51-52: Liitto toi­mii 51-52/2004 vsk 59 s. 5037

Lääkärit hylkäsivät neuvottelutuloksen - ponnistelut sopimuksen syntymiseksi jatkuvat

Suomen Lääkäriliiton hallitus hylkäsi viime viikon keskiviikkona kunta-alan lääkäreiden työehtoja koskevan neuvottelutuloksen. Sopimuksen hyväksyminen jäi kiinni yksityiskohtien tulkinnasta, joista pyritään kuitenkin pääsemään vielä yksimielisyyteen.

Neuvottelutulos syntyi 15.12. aamuyöstä ja aamulla sitä kokoontuivat käsittelemään liiton hallitus ja valtuuskunta. Sopimustekstien osalta syntynyt ratkaisu olisikin ollut hyväksyttävissä. Lääkäreitä koskeviin teksteihin oli tullut joitakin vähäisiä parannuksia ja joku heikennys.

Liiton tavoitteena on tulopoliittisen ratkaisun mukainen sopimus. Neuvottelutulos olisi tuonut lääkäreille tupo:on liittyvät järjestelyvarat sekä kunnalliseen palkkaohjelman (kunpas) mukaiset korotukset nykyisellä sopimuskaudella. Sen sijaan tulevan sopimuskauden kunpas-varoista oli varmuudella luvassa vain puolet. Loppuosan saaminen olisi jäänyt riippumaan asetettavien työryhmien yksimielisyydestä.

Liitto on pyrkinyt neuvotteluissa turvaamaan lääkäreille vuorokausilevon nykyisessä työaikajärjestelmässä, kun taas kuntatyönantajan tavoitteena on vuorotyön kaltaiseen järjestelmään siirtyminen. Työaikakysymykset sekä lähivuosina lakkaavan erikoismaksuluokkajärjestelmän kompensaatio olisi viety työryhmiin, joiden toimeksianto ja ns. takalauta (lääkärien vähimmäissaanto ellei yksimielisyyttä saavuteta) muodostuivat esteeksi sopimuksen hyväksymiselle.

Lue myös

Lähipäivinä selvitetään, voidaanko nykyisen neuvottelutuloksen raameissa ja sen sisältöä tarkentaen päästä Lääkäriliittoa tyydyttävään ratkaisuun. Lääkäriliiton hallitus käsittelee tilannetta 22.12. Valtuuskunta ja hallitus kokoontuvat tarvittaessa uudelleen vielä tämän vuoden aikana.

Lääkärien nykyiset sopimukset ovat voimassa 15. helmikuuta 2005 asti.

Jäsenille tiedotetaan tarvittaessa neuvottelutilanteen muutoksista liiton nettisivuilla www.laakariliitto.fi/jasen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030