Lehti 48: Liitto toi­mii 48/2001 vsk 56 s. 5046 - 5048

Lapsen Aika -keräyksen tuotto puoli miljoonaa markkaa: Petroskoin lastensairaalaan uusia laitteita

Uutuuttaan kiiltävät leikkaussalilaitteet avattiin yhteisvoimin Petroskoin lastensairaalassa marraskuun puolessavälissä. Lääkäriliiton edustajat kävivät toistamiseen sairaalassa ja arvioivat hankittuja laitteita.

Merja Koivuniemi

Keräysvaroilla hankitut leikkaussalilaitteet ovat länsimaissa valmistettuja, ostot on kuitenkin tehty Venäjällä, sillä näin säästettiin tullimaksuissa. Petroskoin lastensairaalaan hankittiin muun muassa kaksi isoa leikkauspöytää, kaksi leikkaussalivalaisinta, anestesia- ja hengityskoneet. Leikkauspöydissä on myös lämmitysmahdollisuus, joka on pienten lasten leikkauksissa tärkeää.

Puutteelliset olosuhteet vaikeuttaneet työskentelyä

- Karjalan Tasavallassa lääkärien ammattitaito on korkea, ja heitä on myös riittävästi. Ongelmat liittyvät puutteellisiin työolosuhteisiin ja varsin vanhoihin laitteisiin. Uusien laitteiden tarve on ollut suuri! Petroskoin lastensairaalan nykyinen rakennus on ollut käytössä yli 13 vuotta, ja laitteet ovat huomattavasti vanhempia, sanoo Lapsen Aika -työryhmän lääkärijäsen (Suomen kirurgit -alaosaston puheenjohtaja, SLL:n valtuuskunnan jäsen) Timo Kaukonen.

Saman totesi sairaalan johtaja, ylilääkäri Ludmila Zaripova.

- Lääkäreitä valmistuu Petroskoin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta vuosittain 200, joista lastenlääkäreitä on 20. Karjalan Tasavallan sairaaloiden ongelmat ovat kaikkialla yhteisiä - vanhoja leikkaussali- ja laboratoriolaitteita. Käytännössä lähes kaikki laitteet olisi uusittava, jotta diagnostiikka parantuisi, Zaripova kertoi.

- Sairaalamme välineistöä ei ole uusittu kertaakaan näinä vuosina, osaa ei voi ollenkaan käyttää niiden huonokuntoisuuden vuoksi, hän lisäsi.

Iso huoli lasten terveydestä

Karjalan Tasavallan terveysministeriössä on jo aiemmin aloitettu ohjelma sairaaloiden epäkohtien poistamiseksi. Myös lastenneuvoloiden toimintaa kehitetään ja tukea kohdistetaan lapsiperheisiin. Pienten lasten kuolemantapaukset ovat viime vuosina lisääntyneet; taustalta löytyy sairauksien lisäksi runsaasti sosiaalisia syitä. Huolenpidon ja seurannan painopisteitä on siirretty raskaana oleviin, koska monet vauvat syntyvät sairaina. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noin 25 vuotta.

Yhdeksän kymmenestä vastasyntyneestä on tarkkailussa mm. sektiosynnytyksen ongelmien, pienipainoisuuden ja allergiaoireiden vuoksi. Vastasyntyneiden osastolla hoidetaan keskosia sekä hylättyjä vauvoja ennen kuin heille löydetään sijoituspaikka. Pienin hoidettava keskonen oli 900 g (27-viikkoisena syntynyt). Lastensairaalassa ei ole omaa synnytysosastoa, lapset tulevat muista sairaaloista. Karjalan Tasavallassa, kuten muuallakin Venäjällä, HIV- ja hepatiittitartuntojen määrä on voimakkaassa nousussa, mikä näkyy myös lasten sairastavuutena.

Lääkäriliiton lahjoitus auttaa eteenpäin

Toukokuussa 2000 Suomen Lääkäriliiton edustajat kuulivat Petroskoissa mitä välineitä sairaalaan kaivattiin. Ylilääkäri Zaripovan ensisijaisena toiveena olivat leikkaussalilaitteet, eivät elintarvikkeet tai lääkkeet, vaikka esimerkiksi syöpälääkkeitä ei ole riittävästi. Zaripovan mukaan kaikesta on pulaa, mutta leikkaussalivarustuksen parantaminen on keskeisintä.

Petroskoin lastensairaalan toiveisiin on vastattu. Hankituista laitteista viimeisetkin saadaan käyttöön jouluun mennessä. Lääkäriliiton keräystuotolla on voitu selkeästi kohentaa leikkaussalien varustusta.

- Avustusprojektin myönteisin puoli on ollut saada kokoon huomattava summa rahaa, joka konkreettisesti auttaa Petroskoin lastensairaalaa, sanoo Kaukonen.

Lue myös

Hienoisena miinuksena Lapsen Aika -työryhmän jäsenet mainitsevat, ettei aikataulu Petroskoissa täysin vastannut aiemmin sovittua; laitteita ei asennettu tarpeeksi ripeästi. Taustalla on useita syitä, joista tyypillisin on Venäjän organisaatioiden hitaus. Lääkäriliiton edustajat varmistavat myös jatkossa, että hankitut laitteet toimivat moitteettomasti ja suunnitelman mukaisesti.

Tulevaisuudessa lääkärivaihtoa?

Sekä ylilääkäri Ludmila Zaripova että Lääkäriliiton edustajat ovat tyytyväisiä alkaneeseen yhteistyöhön. Alkuvaiheen varautuneisuus on vaihtunut luottamukseen ja avoimuuteen.

Yhteistyön osapuolet tuntevat Karjalan Tasavallan taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen, joka heijastuu kouriintuntuvasti kansalaisten arkeen ja terveydenhuoltoon.

Korjattavaa ja uudistettavaa on paljon, kaikkiin tarpeisiin ei pystytä välttämättä vastaamaan, ja muutokset vievät aikaa. Lääkäriliiton keräystuotto on arvokas avaus yhteistyössä, jonka tavoitteena on kohentaa nimenomaan lasten sairaanhoidon tasoa.

- Seuraava yhteistyön muoto Petroskoin lastensairaalan kanssa on mahdollisesti lääkärivaihto, etenkin lastenlääkärien osalta. Suomesta lähtisi pari lääkäriä joksikin aikaa Petroskoihin ja sieltä vastaavasti tulisi Suomeen lääkäreitä. Kokemuksen ja tiedon vaihtaminen puolin sekä toisin on hyödyllistä, muistuttaa Timo Kaukonen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030