Hoidon määräaikojen ja aiheiden määrittely uhkaa ajaa lääkärit päättämään potilaidensa hoidosta muuten kuin lääketieteellisin perustein. Hoitamatta jäävien potilaiden tyytymättömyys puolestaan lisää lääkärintyön rasitusta. Vaarana on myös potilastyön yksipuolistuminen, mikä hankaloittaa riittävän laadukkaan opetuksen tarjoamista lääkäriopiskelijoille. Muun muassa nämä näkökohdat Lääkäriliitto tuo esiin hoidon perusteita ja määräaikoja koskevassa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle.

Valtakunnallisista hoidon aiheista sopiminen on Lääkäriliiton mielestä oikea tavoite, mutta tehtävänä monitahoinen ja työläs. Tavoiteltuihin hoitoaikoihin ei päästä, ellei terveydenhuollon rahoitusta lisätä. Muutoin seurauksena saattaa olla pelkkä näennäinen toiminnan muutos ja jonojen kaunistaminen numeroihin tuijottamalla.

- Potilaita ei ehkä ylipäätään aseteta hoitoa odottamaan, vaan tilanteen hankaloituessa tapaukset ajautuvat päivystykselliseen hoitamiseen. Otollisimmat hoitamisajankohdat voidaan silloin käytännössä menettää, liitto pohtii.

Liiton mukaan on jäänyt epäselväksi, mitä tapahtuu, jos hoidon määräaikoja ei kyetä noudattamaan.

- Peruskysymys on, pystyykö kunnallinen palveluntuottaja aikaansaamaan kohtuullisia ja toimivia lisäsopimuksia vai lähdetäänkö kaupankäyntiin, jossa potilaita houkutellaan suostumaan myöhempään hoitoajankohtaan.

Lääkärin arvio jäämässä toiseksi

Liiton mukaan hoidontarpeen arviointi ja määräajat sopivat hyvin niin sanottujen toimenpidealojen toimintaan. Sitä vastoin monilla konservatiivisen hoidon erikoisaloilla hoidon tarve ja odottamisajan mittaaminen ovat monimutkaisempia käsitteitä. Tätä seikkaa on arvioitava huolella, jotta tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimukset täyttyvät.

- Kaiken kaikkiaan lakimuutokset tasoittavat hoitoeroja, ja hoito toteutuu nykyistä joustavammin. Pullonkauloilta, ongelmilta ja kiistatilanteilta ei kuitenkaan vältytä. Erikoisalojen välinen kehitys voi olla erisuuntaista ja jättää jotkut potilasryhmät katveeseen.

Lääkärintyön kannalta hoidon määräajat ja perusteet merkitsevät työn kuormittavuuden kasvua.

- Jos nykyisiä hoitoindikaatioita ei olennaisesti muuteta, on seurauksena väistämättä lääkärien työmäärän lisääntyminen, jotta jonot saadaan purettua. Jos taas hoitoindikaatioita tiukennetaan, seurauksena on hoitamattajättämispäätöksiä. Niistä kertominen potilaalle kaatuu lääkärien niskoille.

Lääkärin arvioinnit hoidon tarpeellisuudesta ovat vaarassa jäädä toissijaisiksi, jos rajaukset hoitamisesta tehdään pääasiassa taloudellisin perustein tai jonojen siistimistarkoituksessa.

- Lääkäri joutuu oman näkemyksensä vastaisesti jättämään potilaitaan hoitamatta. Tämä kliinisen autonomian kaventuminen on omiaan lisäämään itse lääkärin työhön kohdistuvaa tyytymättömyyttä, liitto huomauttaa.

Myös hoidotta jääneiden potilaiden tyytymättömyys kohdistuu lääkäriin.

Hoitopalvelujen tarjonta hajautuu

Terveyspalvelujen kysynnän kasvu kiristää kilpailua toimintasektoreiden välillä. Lääkäriliiton mukaan seurauksena voi olla hoitopalvelujen tuottamisen jakautuminen: julkinen sektori vastaa kiireellisten ja ongelmallisempien tapausten hoidosta, kun taas vähemmän kiireellisten tapausten hoito jää yksityisen sektorin vastuulle. Lääkärin kannalta muutos tarkoittaa työn kapeutumista ja yksipuolistumista.

Liitto pelkää, että palvelutuotannon hajoaminen julkiselle ja yksityiselle sektorille ja eri toimipisteisiin johtaa yksikkökohtaisen potilasvalikoiman yksipuolistumiseen.

- Opetussairaaloihin ei enää kerry niin sanottuja tavallisia tapauksia. Sairauksien eri vaikeusasteet voidaan joutua hoitamaan eri hoitopaikoissa. Perus- ja jatkokoulutuksen sekä tieteellisen tutkimuksen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kaiken kattavaa keskuspaikkaa ei enää ole. Opetus- ja tutkimustoimintaa täytyy myös hajauttaa sopimuksin eri sektoreille ja yksiköihin.

Lääkäriliiton mielestä hoidon aiheiden pisteytystä voi käyttää arvioinnin apuvälineenä, mutta liian kaavamaista menettelyä ei pidä tavoitella.

- On aika lailla arvattavissa, että ensimmäisen pisteytyksen liikkuessa lähellä hoitamisen rajoja paine kasvaa jonkun arviointikohdan pieneen, mutta riittävään muuttamiseen. Julkisen sektorin hoitamiselle asetetut rajat eivät saa erota kohtuuttomasti siitä tasosta, minkä lääketieteellinen arviointi hoidon hyödyllisyydelle asettaa. Mikäli näin tapahtuu, voi kysynnän paine viedä täysin vinoon markkina-asetelmaan, joka edelleen johtaa ylihinnoitteluun ja tuotantorakenteiden vääristymiseen.