Lehti 20: Liitto toi­mii 20/2020 vsk 75 s. 1244

Liiton etäkevät

Lääkäriliitto on toiminut etäyhteyksin jo kaksi kuukautta. Digiloikka uuteen onnistui yllättävänkin helposti, ja osa käytännöistä jäänee ­pysyväksi.

Tiina Salo
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kun koronapandemia julistettiin, siirtyi Lääkäriliittokin nopeasti etätyöskentelyn aikaan. Kaikki koulutustilaisuudet on peruttu, kokoukset pidetään virtuaalisesti, ja työt tehdään kotoa käsin.

– Siirtymä etätöihin tapahtui yllättäen, mutta sujui erinomaisen hyvin. Uudet työn tekemisen tavat ja ohjelmat on otettu haltuun joustavasti, nopeasti ja tehokkaasti, sanoo hallintojohtaja Jaana Heinonen.

Liiton sähköiset järjestelmät oli nyt pakko ottaa nopeasti entistä paremmin käyttöön. Tähän tarjottiin tukea ja koulutusta.

– Teknisiä ongelmia ei ole ollut. Vaikka koronatilanteen takia yhteydenottojen määrä lisääntyikin huomattavasti, on palvelu toiminut kuten ennenkin, vaikka työt tehdään etänä kotoa käsin, Heinonen toteaa.

Kokousaktiivisuus lisääntyi

Järjestönä Lääkäriliiton toiminta on paljolti kokoustamista. Etäkokoukset otettiin käyttöön välittömästi niin toimiston sisäisissä palavereissa kuin jaosten, valiokuntien ja työryhmien kokouksissa. Myös liiton hallituksen ja valtuuskunnan kokoukset pidettiin etäkokouksina.

– Kokoukset ovat onnistuneet yllättävänkin hyvin. Olemme oppineet nopeasti käyttämään hyväksemme etäkokoustekniikkaa, sanoo politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

– Osallistumisaktiivisuus on ollut itse asiassa suurempi kuin aikaisemmin. Kokouksiin on selvästi helpompi osallistua, kun sen voi tehdä vaikka kotisohvalta, Pärnänen toteaa.

– Hallituksen ja valtuuskunnan kokoukset ovat onnistuneet hyvin Teamsilla. Alustajien esitykset hoituvat materiaali jakamalla, ja kommenttikenttä on ahkerassa käytössä. Käsiteltävät asiat on valmisteltu huolella etukäteen, jotta käsittely kokouksessa olisi juohevaa, kertoo Heinonen.

– Näen tämän paljolti ajattelun ja toimintatapojen muutoksena. Kokoukset ovat olleet tavoitehakuisempia ja intensiivisempiä, kun on haettu kulloiseenkin tehtävään optimaalista toimintatapaa.

Uusia tapoja toimia

Kun kasvokkaiset tapaamiset on peruttu, on jouduttu miettimään uusia yhteydenpitotapoja. Näitä ovat muun muassa webinaarit ja videot.

Neljännen vuosikurssin opiskelijoille järjestettävät tilaisuudet korvattiin liiton verkkosivuille luodulla tietopaketilla ja videoilla, joissa nuori lääkäri kertoo, mitä tulee ottaa huomioon, kun menee ensimmäistä kertaa kesälääkäriksi.

Nyt opitut etätyöskentelyn tavat voivat jäädä jossain määrin pysyviksi. Etätyöskentely ja matkustamisen vähentäminen tukevat hyvin liiton juhlavuoden kestävän kehityksen teemaa.

Lue myös

– Tämähän on Green office -toimintaa jos mikä, huomauttaa Heinonen.

– Esimiehet ovat joutuneet perehtymään etäjohtamiseen monelta eri kantilta. Tämä hyöty jää pysyväksi, sillä etätyöstä ei varmaankaan enää samassa määrin palata konttorille. Myös etäkokoukset ovat tehokkaita ja niiden vetämiseen on harjaannuttu entisestään, sanoo Heinonen.

– Näen, että etätyöskentelyn haasteet ovat lähinnä työssä jaksamisessa. Etäpäivä on ehkä rakenteeltaan tiiviimpi, ja onhan kotoa käsin työskentely hyvin intensiivistä ja asiakeskeistä työntekoa, sanoo Heinonen.

Kasvokkaisissa tapaamisissa on oma arvonsa, jota ei hyväkään etäyhteys korvaa.

– Etäkokoukset sopivat hyvin isompien ja pienempien ryhmien rutiininomaiseen raportoimiseen, mutta aidon ideoivan keskustelun käymiseen kaipaan kuitenkin perinteistä lähestymistapaa, jossa näkee ihmiset eleineen ja ilmeineen, sanoo Pärnänen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030