Eräät kollegat ovat ihmetelleet myönteistä asennettani valtionbudjettiin sisältyviin ehdotuksiin terveydenhuollon maksujen korotuksista. Kiitän saamastani palautteesta ja täsmennän hiukan:

1) Terveydenhuollon kustannukset ovat edelleen nousussa, taustalla mm. lääketieteen teknologinen ja farmakologinen kehitys sekä erityisesti suurten ikäluokkien vanheneminen.

2) Julkinen sektori on edelleen supistusten kohteena, EU-maissa on suuntaus verojen keventämiseen, joka johtaa julkisen kulutuksen vähentämiseen.

Näistä lähtökohdista seuraa muutospaine:

a) julkisen terveydenhuollon kuluja on leikattava (raakaa priorisointia, henkilökunnan vähentämistä ja/tai palkkojen jäädyttämistä, lomautuksia, jonojen kasvua)

TAI

b) rahaa on saatava lisää terveydenhuoltoon; tämä tarkoittaa joko tulonsiirtoja julkisen sektorin sisällä (maatalous, puolustus, opetus, kulttuuri, jne) tai sitten uutta rahaa.

Kuten valtiosihteeri Sailas juuri totesi, ensi vuoden valtionbudjetissa ei ole tiedossa sisäisiä siirtoja eikä poliittista arvokeskustelua eri hallinnonalojen järjestyksestä ole käyty.

Uutta rahaa on saatavissa veroja korottamalla tai sitten yksityisen kulutuksen kautta, mikä tarkoittaa asiakasmaksujen korottamista. Koko kansan kattavan sairausvakuutuksen (KELA) kehittäminen olisi yksi vaihtoehto tai sitten yksityisen sairausvakuutuksen lisääminen. Molemmat tarkoittaisivat väestöltä kerättäviä varoja. Ikiliikkujaa ei ole keksitty terveydenhuollonkaan sektorilla, joten palvelujen määrän ja laadun nostaminen tarkoittaa lisäpanostusta. Lääkärikunnan viestit kentältä samoin kuin oma kokemukseni kertovat, että löysät on jo otettu pois, toimintoja tehostamalla ei lääkärikunnasta enää enempää tehoja irtoa.

Mikä sitten olisi viisainta: jonottamista on jo kokeiltu, huonoin tuloksin. Nykytilanteessa tahtoo olla niin, että vahvimmat ja ovelimmat kykenevät ohittamaan jonossa kun taas maan hiljaiset kärsivät jonoissa. Kuntakohtaiset erot ovat huomattavia, samoin eri potilasryhmien väliset erot. Nykyisten palveluiden voimakas rajoittaminen ei ole mielestäni realistista ja aiheuttaisi huomattavan suurta epätasa-arvoa. Terveysbudjetin tulee jatkossa kasvaa merkittävästi; valtion budjetin sisällä arvokeskustelu on välttämätön. Mutta mitä teemme sillä välin?

Kasvatammeko jonoja? ohjaamme potilaita yksityissektorille? Ajammeko veronkorotuksia? Vai voisiko kaihileikkaus maksaa saman kuin permanentti tai auton vuosihuolto?

Myönnän tekeväni kärjistyksiä ja yksinkertaistuksia, kolumni on suppea tapa tarkastella asiaa. Yksinkertaistetun mallin kautta voi kuitenkin pohtia asiaa, simppeliä totuutta tuskin löytyy. Ratkaisimmepa nykytilanteen miten hyvänsä, aina joku on tyytymätön. Muistettava on pohjalla tämä nykytilanteen synkkyys; halpa hoito on illuusio, jos sitä ei kohtuuajassa ole tarjolla. Pysähtyneessä jonossa odottavaa potilasta ei lohduta se, että hoito on halpaa.

P.S. Monesti sorrumme ajattelemaan, että lääkärien rikokset ihmiskuntaa vastaan ovat historiaa ja jääneet natsiaikoihin. Hesarin pikku-uutinen kertoi vastikään, että Afganistanissa talebanit järjestivät varkaille julkisen rangaistuksen urheilustadionilla. Naamioituneet lääkärit suorittivat tuomittujen oikean käden ja vasemman jalan amputaation yleisön edessä. Kyseiset lääkärit toimivat talebanien lakien mukaan, mutta lääkärin etiikka amputoitui samalla. Hyvä muistutus siitä, kuinka lääkärin pitää etiikkansa vuoksi olla valmis jopa uhmaamaan vallanpitäjiä.