Kymmenen miestä muodostivat sen ryhmän, joka antoi Suomen Lääkäriliiton toiminnalle suuntaviivat, jotka pääpiirteissään ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Kaikki olivat lääkäreitä, mutta mitä muuta.

Suomen Yleistä Lääkäriliittoa asetettiin vuonna 1909 perustamaan viisihenkinen komitea. Sen ehdotuksen perusteella liitolle muodostettiin kaksitasoinen edustuksellinen luottamusmiesorganisaatio. Liiton yleisessä kokouksessa valittiin käytännön toimintaa pyörittävä hallitus, ja sen toimintaa valvomaan alueellisin perustein valittu luottamusneuvosto. Tässä suhteessa työnjako oli samankaltainen kuin nykyään hallituksella ja valtuuskunnalla.

Perustamisvaiheessa keskeisessä asemassa oli aluksi perustava komitea, johon kuuluivat

Alfred Theodor Ehrström

(1861-1925),

Gustaf Rudolf Idman

(1857-1927),

Maximilian (Max) Oker-Blom

(1863-1917),

Artur Tollet

(1866- 1935) ja

Akseli Koskimies

(1869-1943).

Perustamiskokouksen jälkeen komitean työtä jatkoi hallitus, johon valittiin Oker-Blomin, Tolletin ja Koskimiehen lisäksi

Hjalmar Gabriel von Bonsdorff

(1858-1932),

Karl Anton Rönnholm

(1860-1921),

Arthur Edvard af Forselles

(1864-1924),

Christian Sibelius

(1869-1922) ja

Theodor Tallqvist

(1871-1927). Nämä kymmenen miestä muodostivat sen ryhmän, joka antoi Suomen Lääkäriliiton toiminnalle suuntaviivat, jotka pääpiirteissään ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Kaikki olivat lääkäreitä, mutta mitä muuta?

Perustamisvaiheen luottamusmiesten taustat olivat samankaltaisia. Heidän keski-ikänsä oli 46 vuotta, nuorin iältään 39 ja vanhin 53 vuotta. Kaikkien vanhemmat edustivat suomalaista sivistyneistöä. Joukkoon mahtui virkamiesten, pappissäätyläisten ja aatelisherrojen poikia, ja ehkä hieman yllättäen vain Christian Sibelius oli lääkärin poika. Kuvaavaa vuosisadan vaihteen Suomelle on, että vain kaksi kymmenestä oli syntyjään helsinkiläisiä.

Aktiivisia vaikuttajia

Työtehtäviltään perustajat kuuluivat lääketieteen ja suomalaisen terveydenhuollon ytimeen. Viisi toimi uransa aikana professoreina, kolme oli ylilääkäreitä ja kolme työskenteli lääkintöhallituksessa, näistä Akseli Koskimies pääjohtajana vuosina 1920-1927. Perustamisajankohtana "rivilääkärin" tehtävissä työskentelivät piirilääkäri Alfred Theodor Ehrström, 1. kansakoululääkäri Max Oker-Blom ja yksityislääkäri Artur Tollet.

Lääkäriliiton luottamustehtäviin valitut olivat myös kokeneita yhteiskunnallisia vaikuttajia. Perustajista kuusi oli osallistunut kotikaupunkinsa kunnallispolitiikkaan valtuutettuina tai toimi- ja lautakuntien jäseninä ja heistä kolme oli toiminut valtuuston puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Aatelistaustaiset Idman, Oker-Blom, von Bonsdorff ja af Forselles olivat osallistuneet säätyvaltiopäiville aateliston edustajina. Idman oli toiminut myös säädyn varapuheenjohtajana.

Eduskuntauudistuksen jälkeen af Forselles jatkoi vielä yhden kauden RKP:n kansanedustajana. Erityisesti kunnalliset luottamustehtävät jatkuivat monilla toistakymmentä vuotta ja jatkoivat tehtävissä myös liiton perustamisen jälkeen.

Perustajat olivat myös aktiivisia lääkärivaikuttajia. Joukossa oli molempien tieteellisten seurojen puheenjohtajat von Bonsdorff (Finska Läkaresällskapet) ja Koskimies (Duodecim) sekä seurojen entisiä ja tulevia puheenjohtajia. Idman oli jopa toiminut vuoronperään molempien seurojen puheenjohtajana vuosina 1907- 1908. Kaikki olivat jommankumman seuran jäseniä. Monet olivat olleet myös perustamassa muitakin lääkärien yhdistyksiä, kuten esimerkiksi Idman (Duodecim, Tampereen Lääkäriseura), Ehrström (Kyminlaakson lääkäriseura) ja von Bonsdorff (Sairashuonelääkärien yhdistys). Kaikkiaan perustamisvaiheen luottamusmiehillä oli ansioluettelossaan kunnioitettava lista kotimaisten ja ulkomaisten tieteellisten seurojen jäsenyyksiä ja luottamustehtäviä.

Monet olivat tunnettuja työ- ja luottamustehtäviensä ulkopuolellakin. Edvard af Forsellesin autoiluharrastus vei hänet Suomen automobiiliklubin perustajaksi ja monivuotiseksi puheenjohtajaksi. Ahvenanmaalla ja länsirannikolla pitkään työskennellyt Artur Tollet toimi puolestaan aktiivisesti Ahvenanmaan-kysymyksessä osallistumalla Ålands vänner -yhdistyksen toimintaan, pari vuotta puheenjohtajanakin. Hän oli myös monella tasolla mukana kysymyksen ratkaisuvaiheissa Suomen itsenäistymisen jälkeen. Nimeltään tunnetuin perustaja oli luultavammin Theodor Tallqvist, joka jäi lääketieteen historiaan kehittämällä veren hemoglobiinipitoisuuden pikamääritysmenetelmän, jonka sovelluksia käytettiin ympäri maailmaa aina 1970-luvulle saakka.

Hallituksen toimintaa seuraamaan asetettuun ensimmäiseen luottamusneuvostoon valittiin edellä mainittujen A. T. Ehrströmin (Viipurin läänin edustaja) ja G. R. Idmanin (Helsingin edustaja) lisäksi kaksikymmentä muuta alueellista lääkärivaikuttajaa. Näin luottamustehtäviin valittiin yhteensä 30 lääkäriä, eli noin viisi prosenttia maan lääkärikunnasta.

Ensimmäiset luottamusmiehet edustivat 1900-luvun alun suomalaista sivistyneistöä. He olivat aktiivisia vaikuttajia niin tieteen kuin yhteiskunnallisen toiminnan kentillä. Sukujen ja erilaisten sosiaalisten verkostojen kautta heillä oli laajat yhteydet vuosisadan alun suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin toimijoihin. Näin nuorella Lääkäriliitolla oli hyvät mahdollisuudet kehittyä lääkäreitä yhdistäväksi ja muiden tunnustamaksi lääkärikunnan edustajaksi.