Vajaan viikon lääkäripäivätohina on taas takana. Olipa jälleen tiivis, mielenkiintoinen viikko ja mukava oli tavata kurssitovereita sekä muita vuosien takaisia tuttuja kollegoita.

Avajaispuheesta julkisuutta kiinnosti lähinnä lääkäreihin kohdistuva väkivalta ja säästöt. Ajankohtaisena kommentoitavana asiana olivat esillä myös uudistettu erikoislääkärikoulutusta koskeva asetus sekä väitetty henkilöstömenojen nousun aiheuttama kustannuspaine erikoissairaanhoidossa. Avajaispuheessani totesin seuraavasti:

Julkisten palvelualojen työntekijöiden ansiotason nousu ei ole suinkaan ollut eikä näytä tulevaisuudessakaan olevan merkittävimpien kustannusnousujen takana. Terveydenhuollon sopimukset ovat olleet niukkoja verrattuina avoimeen sektoriin. Bonukset, tulospalkkiot, optiot ja palkkaliukumat ovat olleet teollisuuden herkkuja, vaikka julkisessa terveydenhuollossa suoritteiden määrä ja laatu ovat jo vuosia olleet nousussa. Terveydenhuollon työntekijöitä on täysin turha syyllistää siitä tosiseikasta, että sairaaloissa ja terveyskeskuksissa eivät automaatio tai itsepalvelu ole voineet korvata ihmistä kuten paperiteollisuudessa tai hypermarketeissa.

Kustannuksista keskusteltaessa on todettava, että meiltä puuttuu edelleen tietoa terveydenhuollon toimivuudesta. Teoreetikot, hallintomiehet ja tilastonikkarit keskustelevat siitä, että jonojen taustalla olisivat perustelemattomat erot leikkausindikaatioissa. Tällainen näkemys ei lohduta vaikean nivelrikon kanssa kipuilevaa potilasta, veronmaksajaa, ihmistä.

Byrokraattien ja kansalaisten näkemyseroa voi kuvata Tuntemattoman sotilaan Lahtisen sanoin: Ei ne mitään luule, ne tietävät. Ne on laskeneet kalorit, taikka mitä perkeleitä ne on, jota siinä syömisessä pitäisi olla. Menes valittaan nälkääsi niin lyödään semmonen rätinki eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä.

Keskimäärin OECD:n ja WHO:n maa-arvioiden mukaan terveydenhuoltomme on siis kunnossa, tilastollisesti ja moneen muuhun maahan verrattuna. Keskimäärin.

Väestörakenteemme muuttuminen ja Euroopan Unionikin asettavat haasteita terveydenhuollolle ja julkiselle palvelujärjestelmälle. Kabineteissa jo valmistellaan seuraavan hallitusohjelman tekstejä. Eikö seuraavan hallituskauden eräs keskeinen tavoite olisi varmistaa terveyspalvelujen rahoitus, järjestäminen ja laatu tässä maassa.

Erikoislääkärikoulutuksen uudistaminen näyttää muodostuneen Lääkäripäivien avajaisten kestoteemaksi. Opetusministeriön sähläys varsinaisen tutkintoasetuksen laatimisessa ja siirtymäajan säännösten rustaamisessa on varsin omalaatuista ja tulee aiheuttamaan huomattavia ongelmia erikoistuville lääkäreille ja myös muodostamaan tulppaa erikoislääkärikoulutuksessa samaan aikaan kun meillä on tiedossa lähivuosina erikoislääkäripula useilla aloilla. Mitään järkevää syytä erikoistumisen hankaloittamiseen en ole löytänyt, ellei selitys sitten ole se, että ministeriössä ei todellakaan tunneta lääkärien jatkokoulutuksen rakennetta, tarvetta ja käytännön toteutustapaa.

Erikoislääkäriksi ei ole mahdollista valmistua vain ilmoittautumalla opinto-ohjelmaan yliopistoon. Hyvin paljon on kiinni siitä, miten löytyy työtilaisuuksia kyseisellä erikoisalalla. Onneksi, myös koulutuksen kestäessä moni meistä on huomannut ettei vuosia aiemmin suunniteltu erikoisala lopulta kuitenkaan sovellu omiin lahjoihin ja omaan kiinnostukseen. Niin kutsuttujen reunapalveluiden kautta on moni valinnut uuden alan, minkä on oltava jatkossakin mahdollista. Myös kouluttajan oikeudesta rajata - perustellusta syystä - erikoistuja pois tietyltä erikoisalalta on keskusteltu. Näin on ollut varsinkin toimenpidealoilla, kirurgiassa ja toisaalta esimerkiksi Euroopan erikoislääkäriliiton UEMS:n psykiatrian sektiossa on myös keskusteltu tarpeesta seuloa selvästi soveltumattomat pois erikoisalan koulutuksesta.

Nyt kaavailtu jäykkä siirtymäajan määrääminen ja sidottu ilmoittautumispakko ei siis ole pelkästään yksittäisen lääkärin kannalta vahingollinen, vaan osoittaa tsaarin ajan piittamattomuutta säädösten käytännön seurauksista. Lisäksi ministeriön virkamiesten pyrkimys rajoittaa asetuksen tulkintaoikeus yksinomaan itselleen poissulkien koulutuksesta vastaavat yliopistot ja ammattikunta eli kansalaiset, tällainen pyrkimys ei todellakaan vastaa pohjoismaisen oikeus- ja sivistysvaltion käytäntöä. Ei myöskään modernia eurooppalaista näkemystä hallinnon läpinäkyvyydestä ja avoimuudesta.