Lääkärilehden kahdessa edellisessä pääkirjoituksessa käsiteltiin erityispoliklinikkatoimintaa (Taito Pekkarinen, SLL 35/2004) ja työmarkkinasyksyä (Markku Kojo ja Mikko Kangas, SLL 36/2004). Molemmat erinomaiset kirjoitukset sisälsivät paljon sellaista, mitä Lääkäriliiton hallituksessa ja sen valiokunnissa on käsitelty ja joihin luottamushenkilöt ovat tuottaneet omat sävynsä.

Pekkarinen tiivisti kirjoituksessaan paljolti niitä asioita, joihin SELY:n (Suomen Erikoislääkäriyhdistys) hallitus oli kiinnittänyt huomiota kevään aikana. Hän toi selkeästi esiin, ettei hoitotakuu-lakien kylkiäisenä synnytetty mahdollisesti aloitettava erityispoliklinikkatoiminta voi mitenkään korvata poistuvaa EML-järjestelmää. Hän myös vahvisti näkemyksen, että erityispoliklinikkatoiminta muodostaa kilpailuasetelman nykyiselle yksityissektorille. Näin asia nähtiin myös keväällä Lääkäriliiton hallituksessa. Tämän takia valtuuskunta otti kielteisen kannan yliopistosairaaloiden suunnitelmiin rajoittaa sivutoimilupia nykyistä laajemmin.

Kojo ja Kangas toivat esiin kunnalliseen lääkärisopimukseen liittyvän työajan mahdollisen uuden järjestämisen ja EML-järjestelmän lakkauttamispäätöksen aiheuttaman tilanteen. Molemmista asioista on kirjoitettu kuluvan vuoden aikana tälläkin palstalla (Outi Aikio, SLL 33/2004, Auli Malinen, SLL 20/2004 ja Olli Meretoja, SLL 12/2004 ja 23/2004). Työaikaan liittyen vilkkainta keskustelua on herättänyt vuorokausilepo ja EML:n suhteen sitä käyttäneiden lääkärien ansionmenetysten korvaaminen.

Vuorokausilevon järjestäminen voisi olla erittäin yksinkertaista: taataan jokaiselle lääkärille keskeytymätön 7 tai 9 tunnin lepojakso jokaiseen työrupeaman alkua seuraavaan 24 tunnin jaksoon. Toteutumaton vuorokausilepo voitaisiin korvata sopimustekstin mukaisella lausekkeella. Näin yksittäinen työyhteisö voisi soveltaa sopimusta koskemaan joko ennakoitua tai taannehtivaa vuorokausilevon toteutumista tai toteutumattomuutta, niin kuin se paikalliseen päivystysjärjestelmään parhaiten soveltuu. On vaikea kuvitella, että yhteiskunta asettuisi vastustamaan lääkärien tavoitetta saada itselleen nykyistä inhimillisemmät työvuorojärjestelmät olemassa olevien lääkäriresurssien puitteissa.

Erikoismaksuluokka on mutkikkaampi valtioneuvoston pakottamana tullut asia. Tiedämme paljonko EML-palveluita on käytetty ja suurestako rahasummasta siinä on kyse. Tiedämme myös, että EML:aa käyttäneiden erikoisalojen sisällä EML-ansiot eivät jakaudu läheskään tasan. EML-oikeus on noin puolella sairaaloiden erikoislääkäreistä ja oikeuttaan käyttää kuukaudessa noin puolet oikeuden haltijoista. Kullakin erikoisalalla vallitsee hyvin samanlainen EML-ansioiden eksponentiaalinen jakauma: eniten ansaitseva kymmenesosa alansa erikoislääkäreistä ansaitsee noin 5 kertaa keskiarvoa enemmän ja vähiten ansaitseva puolikas ansaitsee alle puolet keskiarvoansioista.

Kaikki EML:n kompensaatiomallit leikkaavat suurimpia EML-ansioita saaneiden lääkärien perustyöajan ansiotasoa. Tämä voi johtaa esim. silmälääkärien irrottautumiseen julkisesta terveydenhuollosta, ellei heille räätälöidä erillisiä paikallissopimuksia. Jotta häviäjien määrä olisi mahdollisimman niukka, on EML-raha pyrittävä jakamaan nimenomaan EML-oikeutta käyttäneiden erikoisalojen erikoislääkärien päiväaikaiseen potilastyöhön. Jos malliin liittyy kannustus suorittaa vaativia toimenpiteitä yksinkertaisten sijaan, on mallissa paljon niitä ominaisuuksia, joihin työnantajakin on pyrkinyt viime vuosien keskusteluissa. Tätä työtä varten Lääkäriliiton EML-työryhmä sekä Lääkäriliiton ja KT:n neuvottelijat pyrkivät löytämään ratkaisun osana työntäyteistä työmarkkinasyksyä.