Suomalaisessa terveydenhuollossa ja erityisesti lääkärien perus- ja erikoislääkärikoulutuksessa on viime vuosina tapahtunut paljon. Lääketieteellisten tiedekuntien aloituspaikkoja on lisätty, lääkärin sijaisena toimimisen edellytyksiä muutettu ja kandidaatit liitetty Terhikki-rekisteriin. Viime viikolla valtioneuvosto teki päätöksen perusterveydenhuollon lisäkoulutusta koskevasta asetusmuutoksesta, jolla ohjataan nuoret lääkärit pakolla kuntien palkkalistoille. Lisäksi erikoislääkärikoulutukseen ollaan suunnittelemassa muutoksia, joiden sisällöstä ei tarkempaa tietoa ole vielä kenelläkään.

Kaikki edellä mainitut muutokset ovat ensi vaiheessa koskeneet ja koskemassa käytännön tasolla samoja henkilöitä. Tämä parin ikäluokan suuruinen, tällä hetkellä lääkäriksi valmistunut tai valmistumassa oleva joukko on siis joutunut käymään kyseiset muutokset läpi henkilökohtaisten kokemusten kautta. Vaikka osa muutoksista olisikin yleisellä tasolla ollut perusteltavissa, ei se ole kyseisiä kollegoja useinkaan lohduttanut epätietoisuuden ja siitä johtuvan epävarmuuden keskellä. Jokainen voi yrittää kuvitella omalle kohdalleen esimerkiksi tilanteen, jossa joutuu vuosittain elämään pitkälle kevääseen epätietoisuudessa tulevan kesän töidensä suhteen. Selvyys kesän sijaisuuksia koskeviin asetuksiin ja käytäntöihin kun on parina viime keväänä saatu vasta aivan kesän kynnyksellä. Opiskelijalle, jonka koko vuoden ansiotaso on pitkälti kiinni kesän aikana tehdystä tilistä, tämä on ollut mieltä raastavaa. Nyt samojen nuorten lääkärien oikeutta valita oma työnantajansa ollaan voimakkaasti rajoittamassa, minkä johdosta moni heistä joutuu jälleen pakon edessä muuttamaan lähitulevaisuuden suunnitelmiaan.

Viime vuosina terveydenhuollossa ja lääkärikoulutuksessa on tehty useita huonosti perusteltuja, hätäisesti valmisteltuja ja liian nopealla aikataululla voimaan saatettuja päätöksiä, joista pieni osa voidaan katsoa siitä huolimatta onnistuneiksi, mutta suurempi osa ei. Yhteistä näille päätöksille on silmiinpistävästi ollut työvoimapolitiikan ja poliittisten agendojen verhoaminen koulutuspolitiikan vaatteisiin. Tämän vuoksi moni nuori kollega onkin kokenut tulleensa suorastaan huijatuksi. Muutosten sisältöjen ja ajoittumisen seurauksena on syntynyt juuri valmistuneiden tai valmistumassa olevien nuorten lääkärien sukupolvi, joka kirjaimellisesti hyppää kattoon kuullessaan mainittavan esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön tai Valviran nimen. Kyseisen sukupolven usko ja luottamus terveydenhuolto- ja päätöksentekojärjestelmiämme kohtaan on ollut todellisella koetuksella, eikä säröiltä ole todellakaan vältytty.

Onko asialle tehtävissä jotain? Vai olemmeko lopullisesti menettäneet yhden lääkärisukupolven luottamuksen järjestelmäämme kohtaan? Vain aika näyttää. Luottamus pitää ansaita, ja menetetty luottamus yleensä kaksinkertaisesti.