... tai edes jaksamista. Kesälomalta palaava kollegakunta ei yllättäen puhkukaan työintoa, vaan he ovatkin huolissaan siitä, että mitenhän sitä taas jaksaa seuraavaan lomaan?

Väitän, että suurin osa lääkäreistä on ammatissaan siksi, koska he pitävät siitä ja saavat siitä tyydytystä. Nuorena tyttönä kouluttauduin ja työskentelin laboratoriohoitajana lähes seitsemän vuotta. Eräänä aamuna juuri töiden alettua huomasin tuijottavani kelloon, ja ajattelevani, että milloinhan täältä pääsee pois. Säikähdin, sillä pikainen laskelma osoitti, että olen töissä puolet valveillaoloajasta ja näitä vuosia oli edessä yli 40. Se on pitkä aika vain muutamalle ajatukselle. Halusin muutakin. Halusin tehdä työtä, jossa ei riitä, että kädet sen osaavat. Halusin haasteellisen työn, jota voin tehdä jatkuvasti kehittyen, rehellisesti, ammattitaitoisesti, empaattisesti, potilaan parhaaksi. Noh, totta puhuen, nuorena lääkärinä kyllä välillä ajattelin, että ehkä sittenkin olisin voinut valita toisin, vaikka historian tutkimuksen.

Nyt olen tyytyväinen ammatinvalintaani, olen kehittymiskäyräni nousuosassa, haasteita on vielä paljon, työyhteisöni on mainio. Mutta kaikilla ei ole näin. Kokeneita lääkäreitä, ammatillisesti ja fyysisesti huipulla olevia ahdistaa. Niin mikä? - No, kun on liikaa työtä ja liian vähän työntekijöitä. Osa osaa sanoa, että kun ei voi vaikuttaa työhönsä. Molemmat tietenkin totta.

Sairaalamaailmaa liikelaitostetaan, tulosjohdetaan ja laatua mitataan. Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala on Suomen historian tutkimisen lisäksi perehtynyt työelämän ja yksilöllisyyden ongelmiin. Kirjoittaessani tätä hänen uusin kirjansa, Työelämän huonontumisen lyhyt historia, ei ole vielä myynnissä. STM:n julkaisussa Hyvä ikä 3/98 Siltala kirjoittaa: Tulosvastuu merkitsee monissa nykysovellutuksissaan järjenkäyttökieltoa. Turhasta raportoinnista tulee pääasia ja suoritusporras on saanut niskaansa kyttääviä byrokraatteja. Koska hyvistä suorituksista ei saa palkinnoksi lisää vapautta vaan pelkkiä lisätöitä, työn hallinta katoaa ja henkilöstö palaa loppuun. Ja hieman myöhemmin tulosjohtamisesta, ...psyykkisen joustokyvyn trimmaaminen tai positiivisten sanastojen opettelu ei kompensoi oikean elämänhallinnan merkitystä. Väliotsikossa todetaan, että tehokkuuden ihannointi häätää arvot. Ihmiset eivät kammoa työtä, vaan sen jatkuvaa mittaamista. Laatustandardit ovat tehneet lopun myös ammatti-ihmisten autonomiasta, omista reviireistä, niiden säätelystä ja muusta henkisestä liikkumatilasta (HS 26.8.2004).

Lääkärin työssä kliinisen ammattitaidon lisäksi merkittävä osuus on arvoilla ja etiikalla. Tyydytystä ei tuo se, että tekee työnsä kliinisesti oikein, myös arvojen ja etiikan täytyy osua kohdalleen. Mikäli näin ei ole, se syö miestä (ja naista) sisältä. Työssäolon mielekkyys kärsii. Kun on tarpeeksi nähnyt sairaalamaailmaa, ja vaikka kuinka parhaansa töissä tekee, töistä lähtiessä on paha mieli, tulee mieleen, että onko mitään mielekkäämpää tilalle. Osa paaduttaa mielensä ja jatkaa, mutta katkeroituneena, olen täällä vain töissä. Tämä ei ole hyvä vaihtoehto potilaalle, työntekijälle eikä edes työnantajalle. Osa harkitsee muuta tekemistä sairaalassa työskentelyn tilalle. Joskus edes sen mahdollisuus lienee henkisenä takaporttina ja auttaa jaksamaan. Jotkut lopettavat työskentelyn sairaalassa.

Kunnallisen sairaalan organisaatio on mielenkiintoinen. Päätökset tehdään hallintoelimissä. Päätökset pitävät, mutta niihin on vaikea vaikuttaa, eikä hallintoelimille valittaminenkaan auta. Tätä varten on tietenkin väliportaan johto, jota alaiset ja hallintoelimet edustajineen voivat käyttää sylkykuppeinaan. Todellista valtaahan ei näillä meidän lääkäriesimiehillämme ole. Vaikka ymmärrystä ja tahtoa ja jopa ratkaisumallejakin olisi, ei ole valtaa.

Siltala kirjoittaa Hyvä ikä 3/98 -julkaisussa: Myös monissa firmoissa henkilöstöä on alettu kohdella kuin oltaisiin tehty nurkanvaltaus ja saaliista puristettaisiin muutamassa vuodessa kaikki irti, ajattelemattakaan toiminnan jatkamista pitkällä tähtäimellä. Kuinka tuollainen lause voikaan johdattaa ajatukset kilpailukieltoon ja suunnitteilla oleviin erityispoliklinikoihin...?

Lääkärin työtä sairaalassa säätelee moni sellainen asia, joihin itse ei voi vaikuttaa. Lääkäri voi kuitenkin työssään jääräpäisesti säilyttää omat arvonsa, ammattietiikkansa ja kollegiaalisuuden. Ehkäpä se saisi jaksamaan seuraavaan lomaan saakka?