Kun viimeksi vierailin Jorvin sairaalassa, istuin linja-auton penkissä levottomin mielin. Reitti syöpyi mieleeni kerrasta, lukematon määrä huviloita, mäkiä ja äkkijyrkkiä käännöksiä. Sillä aikaa kun bussi mateli mutkitellen läpi Mankkaan, Tapiolan ja Kauniasten, isäni taisteli hengestään laitoksen teho-osastolla ja ehti kuolla.

Kymmenessä vuodessa maisema ei ole paljon muuttunut. Teiden varsille on ilmestynyt lisää taloja ja jokunen puu hävinnyt. Isän kuolemaankin olen jo tottunut eikä ahdistus enää toisella kertaa varjosta matkantekoa.

On huojentavampaa palata sairaalaan keskustelemaan henkilökunnan kanssa taiteesta kuin kuulemaan omaa tai lähiomaisen diagnoosia. Silti laitoksen ilmapiiri hermostuttaa. Käytävillä laahustavat toipilaat vaaleansinissä ja -punaisissa aamutakeissaan ja lapset pienissä pyörätuoleissa eivät herätä ainoastaan myötätuntoa eikä lääkäreiden läsnäolo turvallisuudentunnetta, vaan myös avuttomuutta sekä sairauden- ja kuolemanpelkoa. Paikkaan tihentyy ristiriitaisia tunteita hoivaamisen ja hoivatuksi tulemisen kokemuksista.

Tuskin olen ainoa, jonka valtaa epämiellyttävä olo sairaalan tiloissa. Taidenäyttely aulassa vie ajatukset hetkeksi toisaalle ja ilahduttaa varmaan kenen tahansa vierailijan mieltä. Ainakin kuvat herättävät uteliaisuutta. Positiivista palautetta kolmen viikon välein vaihtuvista näyttelyistä tulee runsaasti, niin potilailta kuin henkilökunnaltakin kertoo Jorvin sairaalan taiteellisesta toiminasta vastaava johtavan ylihoitajan sihteeri Taina Hakala. Hänen tietojensa mukaan taiteenharrastajat käyvät katsomassa näyttelyjä myös laitoksen ulkopuolelta ja töitä menee jatkuvasti kaupaksi.

Sairaala kartuttaa omia taidekokoelmiaan vuosittain pienen määrärahan turvin, hankkimalla lähinnä grafiikkaa ja perimällä vuokraa näyttelynpitäjiltä töiden muodossa. Kertyneet teokset päätyvät eri osastojen ja käytävien seinille henkilökunnan toiveiden mukaan.

Ensimmäinen näyttely sairaalan tiloissa pidettiin 1996, josta lähtien toiminta on ollut säännöllistä. Tälläkin hetkellä näyttelynpitäjä saa odottaa vuoroaan parisen vuotta.

Yksi merkittävimpiä ja eniten huomioita saanut tapahtuma on ollut tuotantoyritys Profoundersin järjestämä projekti, jossa taiteilija Kaarina Kaikkosen johdolla Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat tekivät piirrustuksia sairaalassa ja innostivat myös potilaita ilmaisemaan itseään.

Taiteen tehtävänä on luoda viihtyisyyttä ja tukea kokonaisvaltaista terveydenhoitoa, todetaan useammankin sairaalan taidetoimikunnan julkaisussa. Kun aikoinaan Lastenlinnan infektio-osaston henkilökunta pyysi koulutetuilta taiteentekijöiltä ehdotuksia osaston ideoimiseen, toivottiin eristyshuoneisiin ja käytäville teoksia, jotka parantaisivat, toisivat lohtua ja toivoa. Myös lääkäreiden taidenäyttelyyn osallistunut Leena Kauppila Jorvista hakee monen muun lääkärin tavoin taiteesta positiivisia elämyksiä ja vastapainoa omalle työlleen.

Taiteelta odotetaan paljon, mutta sairaalan seinät ei ole neutraalit. Näyttelynpitäjälle paikka on ehkä tavanomaista galleriatilaa vielä haastavampi, sillä latautuneessa ympäristössä kuvat saavat herkemmin erityisen merkityksen katsojan mielessä.

Helmi- ja maaliskuun vaihteessa 2004 sairaalan tiloissa esittävät töitään 18 kuvataidetta harrastavaa lääkäriä. Näyttely nimeltään Siveltimenvetoja käsittää enimmäkseen vesi-, öljyväri- ja pastellimaalauksia, mutta mukana on myös muutama ikoni, veistos ja keramiikkatyö, yhteensä lähes 80 teosta.

Töiden perusteella lääkäreiden kuvallinen ajatusmaailma vaikuttaa yllättävän kesyltä, lähes hempeältä. Maalausten suosituimpia aiheita ovat kesäiset maisemat, kukat ja henkilökuvat, jotka kooltaan ja muodoltaan ovat varsin perinteisiä. Moni maalaus muuttuisi jännitteisemmäksi rohkeammalla värien käytöllä ja vaihtelemalla toisinaan kuvattavien kohteiden mittakaavaa tai maalauspohjan muotoa. Mielenkiintoa lisäisi myös ammatissa karttuneen kokemuksen ja ihmistuntemuksen näkyminen maalareiden omassa ilmaisussa.

Joukosta selvimmin erottuvat Pär Slätisin voimakkaan väriset öljyvärimaalaukset harkitun yksinkertaisine kehyksineen. Mieleen jää etenkin raikkaasti abstrahoitu Hedelmävati, joka johdattelee katsojan assosiaatioita asetelmaa etäämmälle. Myös Pirjo Jokela onnistuu pelkistetyimmässä, ääripiirrustusmaisessa akvarellissaan Kallat 1 kuvaamaan tuttua mallia uudella tavalla. Vähävärisimmistä, lähes läpinäkyvän oloisista kukista välittyy paradoksaalisesti eniten mielikuvia väreistä ja vahvimmin tunteita.

Kiinnostavissa maisemissa näkymä laajenee mielenmaisemaksi ja myös vastaanottajalle avoimemmaksi. Kun tarkan jäljentämisen sijaan tekijä kykenee siirtämään työhönsä omia kokemuksiaan, teoksen vertauskuvallisuus kasvaa. Esimerkkinä vapautuneemmasta ja kohteen luovasta tulkinnasta käy Soila Pietikäisen ekspressiivinen maalaus Pinjat, jossa kylän kupeessa kasvavat puut huojuvat hienosti äkäisen valkoisessa viimassa. Myös Ulla-Kaija Lammin tunnelmallisimmassa akvarellissa Saarenmaan sireenit tuuli taivuttaa katsojan mielessä muutakin kuin pensaita.

Kuten useamman muunkin maalauksen kohdalla, myös myrskyisän maiseman ja surumielisten sireenien tunnesisältöä terävöittäsi toisentyyppinen kehystys. Vaikka vaihteeksi musta, ilman suurta passepartouta.

Joskus tulevaisuudessa yhteisnäyttelyn voisi koota myös rajatummin, pelkästään kasvi-aiheisista maalauksista, ikoni- tai veistoskokoelmista.

Matkalla kotiin en pistäydy toisessa sairaalassa vertailun vuoksi, vaan vanhasta tottumuksesta ja silkasta uteliaisuudesta. Käyn jälleen Meilahden aulassa vilkaisemassa arvoituksellista maalausta, joka läikehtii kaukana peräseinällä ihmisvirran takana. Jo ovelta näen tutun henkilön juoksevan kohti, hän tulee melkein liki, vaikkei kasvoton olento liikukaan kuin ajatuksissani. Viimeksi hän juoksi nopeammin, mutta pysytteli etäällä. Tänään urheilijaisäni juoksee luokseni hitaasti, kuin kulkisimme unessa. Joka kerta Susanne Gottbergin salaperäinen hahmo kankaalla kulkee eri tavalla, eri valossa ja eri paikassa.