Opiskelijoiden sijaisuusvaatimukset tiukkenevat
Moni lääketieteen opiskelija on toiminut sekä lukukausien että varsinkin lomien aikana lääkärin sijaisena. Sijaisuudet on koettu tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi hankittaessa tulevissa lääkärin tehtävissä tarvittavaa kokemusta ja toimenpidetaitoja. Viimeisten vuosien aikana lääkärin sijaiseksi terveyskeskuksiin ja sairaaloihin on voinut hakeutua 4 vuosikurssin jälkeen. Nyt 14.2.2008 annettu asetus tiukentaa tätä käytäntöä siten, että terveyskeskuksissa voi toimia lääkärin sijaisena vasta 5 opiskeluvuoden jälkeen. Seuraavat muutokset tulevat voimaan 1.6.2008.
Suomessa tai ulkomailla opiskeleva voi toimia tilapäisesti lääkärin tehtävissä erikoissairaanhoidon tai perusterveydenhuollon toimintayksikössä (myös päivystystehtävissä) sen jälkeen, kun hän on suorittanut vähintään viiden vuoden opinnot.
Kun opiskelija toimii päivystäjänä, on nimettävä myös takapäivystäjä. Takapäivystäjän tulee olla lääkärin ammattia itsenäisesti harjoittamaan oikeutettu laillistettu lääkäri, joka on aina tavoitettavissa viivytyksettä ja jonka on tarvittaessa saavuttava toimintayksikköön.
Toimintayksikön vastaavan johtajan on määriteltävä, missä ajassa takapäivystäjän on saavuttava (riippuu toimintaolosuhteista, potilasaineistosta sekä opiskelijan osaamisesta ja muista valmiuksista).
Pääsäännöstä poiketen neljään ensimmäiseen opintovuoteen kuuluvat lääketieteen opinnot suorittanut voi toimia erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla, mutta ei muutoin terveyskeskuksessa. Suoritettuna pitää olla myös sen erikoisalan opintojaksot, johon kuuluvissa tehtävissä hän aikoo toimia.
Jos opiskelijalla on päivystävän lääkärin tehtäviä, hänen on toimittava lääkärin ammattia itsenäisesti harjoittamaan oikeutetun laillistetun lääkärin välittömässä johdossa ja valvonnassa, eli vanhemman kollegan rinnalla.
Toimintayksikön on nimettävä kirjallisesti opiskelijalle ohjaaja, joka on itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu henkilö (hän voi olla myös "vuokralääkäri"). Ohjaajan tulee seurata, ohjata ja valvoa opiskelijan toimintaa ja puuttua viipymättä mahdollisesti ilmeneviin epäkohtiin sekä keskeytettävä toiminta, jos potilasturvallisuus vaarantuu.
Liiton toimisto, etenkin sen koulutustoimiala, on kiitettävän aktiivisesti pyrkinyt yhdessä TEO:n kanssa keskustelemalla yhteneviin tulkintoihin asetuksesta jo ennen muutosten voimaantuloa. Tämän toivotaan ennaltaehkäisevän erilaisten tulkintojen aiheuttamia haittoja sekä parantavan niin opiskelijoiden kuin työnantajien oikeusturvaa.
Erinomaista tässä uudessa asetuksessa on sijaisena toimivan lääketieteen opiskelijan ohjausvelvoite sekä takapäivystäjän pakollinen nimeäminen, mikä lisää potilasturvallisuutta sekä parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia työssä. Suomen Medisiinariliiton selvityksen mukaan viime kesänä jopa kolmannes lääketieteen kandidaateista oli joutunut etupäivystämään ilman takapäivystäjää.
Opiskelijan näkökulmasta ehkä merkittävin haitta uudesta asetuksesta on ansiomahdollisuuksien sekä työkokemuksen väheneminen opiskeluaikana. Tuoreen selvityksen mukaan (Niemi-Murola ym., SLL 4/2008, s. 297-301) lääkärien toimenpidetaidot valmistuttaessa ovat puutteelliset ja toimenpiteitä pääsee opetusten yhteydessä tekemään liian vähän. Kun nyt uuden asetuksen myötä rajoitetaan lääketieteen opiskelijoiden toimimista sijaisena aiempaan enemmän, tiedekuntien tulisi kiinnittää entistä enemmän huomioita käytännön taitojen opettamiseen kurssien aikana. Ilman tuntuvaa lääkäriopettajien lisäämistä se tuskin on mahdollista; 10 vuodessa opiskelijoiden määrää lääketieteellisissä tiedekunnissa on lisätty yli 70 % ja opettajien ja tutkijoiden määrä on vähentynyt 17 %.
Uusi asetus asettaa haasteita myös työnantajille. Työnantajan velvollisuus on varmistaa lääketieteen kandidaatin pätevyys tehtäväänsä ja nimetä hänelle ohjaaja. Työnantajan tulisi myös maksaa korvaus tälle ohjaajalääkärille ylimääräisestä vastuusta.
Tuleva kesä ja siitä saatavat kokemukset tulevat näyttämään, miten tämä uusi asetus muuttaa käytäntöjä työpaikoilla sekä tiedekunnissa.