Opiskelijoita ei mahdu lisää!
Oma kurssini kokoontui lokakuun alussa 30-vuotiskurssikokoukseen. Meitä aloitti opiskelun Oulussa syksyllä 1981 noin 100 lääketieteen opiskelijaa ja 30 hammaslääketieteen opiskelijaa. Reilu kolmannes oli saapunut tapaamaan kurssikavereitaan. Muistelimme opiskelemaan pääsyn riemua, luennoitsijoiden opetuksia ja sutkauksia sekä omia epätoivon hetkiä niin potilaiden kuin rästitenttien parissa.
Me olimme niitä onnellisia, joiden kurssi jaettiin kahtia klinikkaan mentäessä. Noin 50 hengen ryhmänä mahduimme luentosaleihin ja ryhmäopetus oli toimivaa. Tuolloin pienryhmät muodostettiin aakkosten mukaan. Useimmat kulkivat samojen ryhmäläisten kanssa koko opiskeluajan. Erityisesti näiden kurssikaverien kanssa vaihdettiin tuntemuksia niin vaikeista tenteistä, kaivelemaan jääneistä tapauksista kesätöissä kuin lääkärinä kasvamisen vaikeudesta. Noiden vuosien aikana kurssitovereista muodostui elinikäisiä ystäviä, joiden puoleen on ollut helppo kääntyä konsultaatioissa edelleenkin.
Nykyisillä lääkiksen kursseilla ryhmäkoot ovat suuria. Kaikki eivät pääse näkemään ja tekemään toimenpiteitä tai tutkimaan potilaita kuten aikaisemmin. Kymmenen hengen ryhmällä tehdyt kierrot eivät ole toimivia eivätkä potilaillekaan miellyttäviä. Mahtaako näillä suurilla kursseilla muodostua yhteishenkeä, joka tukee opiskeluaikana niin iloissa kuin suruissa? Tuleeko se opiskelija huomatuksi, jolla on vaikeuksia opiskelussa tai muilla elämän alueilla?
Kuluneena syksynä on keskusteltu koulutusmäärien lisäämisestä. Lehdistössä on esitetty varsin poikkeavia lukuja tänä syksynä lääkäriopintonsa aloittaneiden määristä. Sama näkyy opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman luonnoksessa vuosille 2011-2016. Sen mukaan vuonna 2009 lääketieteen opinnot aloitti 429 opiskelijaa. Tämä luku myönnetään vääräksi ja oikeampana esitetään 742 aloittajaa. 429 opiskelijaa aloitti vuonna 2009 ensimmäisinä yliopisto-opintoinaan lääketieteen opiskelun. Luku 742 on saatu estimaatiolla, jota käytetään muiden alojen opiskelun aloittaneiden arviointiin. Useimmilla yliopisto-opiskelualoilla kun ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta opiskelijaa on opintonsa kunakin vuonna aloittanut! Todellinen valittujen määrä oli vuonna 2009 yhteensä 601. Kesällä 2011 valittiin 601 lääketieteen opiskelijaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmaluonnoksessa esitetään aloituspaikkojen määrän nostamista. Onko se tarpeellista tai järkevää? Käsillä olevaan erikoislääkäripulaan se tuo avun liian hitaasti. Nykyiset opetusresurssit ovat liian pienet jo tällä hetkellä. Tilatkaan eivät anna myöten lisätä sisäänottomääriä. Kliinisiä opettajia tulisi saada lisää ja heidän työskentelyolosuhteitaan ja palkkaustaan täytyisi parantaa.