Lehti 49-50: Liitto toi­mii 49-50/2001 vsk 56 s. 5172 - 5173

Pääluottamusmies Martti Lalla: Palkkarakenne-ratkaisuun palataan varmasti

- Nyt on ryhdytty toteuttamaan ratkaisua, jonka HUS:n hallitus hyväksyi marraskuun lopussa. Kyseessä oli yksipuolinen päätös, jonka tehtiin sen takia, että palkkojen haluttiin tulevan 1.9. lähtien maksuun. Kyllä tämä yksipuolinen ratkaisu on paikallisen neuvottelutoiminnan vaikeuttamista, toteaa HUS:n pääluottamusmies Martti Lalla ajankohtaisesta tilanteesta.

Mika Vehkasaari

- Palkkarakenneratkaisun osalta asia jäi auki, ja siihen joudutaan palaamaan aivan välttämättä. Ei ole mitenkään mahdollista, että tämä jäisi tähän. HUS:n hallituksen päätöksessä ruvettiin toteuttamaan uutta virkaehtosopimusta, mutta samalla otettiin yksipuolisesti kantaa viime talven ratkaisuun. Me työntekijäpuolella kiistimme tämän. Työntekijäjärjestö ei ole tekemässä sellaista sopimusta, jossa vanha rakenneratkaisu purettaisiin. Se on tarpeellinen ja välttämätön, muistuttaa Lalla.

Hän toteaa, että tilanne on sinänsä kyllästyttävä.

- Lääkärikunta alkaa olla aika kyllästynyttä koko sotkuun, koska sopimuksesta ei ole päästy valtakunnan tasolla eikä paikallisestikaan selvyyteen. Haluaisimme tehdä järkevää työtä, mutta monet tuntevat varmasti happamia röyhtäisyjä, hän kuvailee tilannetta.

- Talvisen ratkaisun läpivieminen sovitulla tavalla olisi varmaankin tuottanut saman verran palkkarakenneratkaisuna kollegoille kuin viiden kuukauden lakko, jossa me olimme ensimmäisessä rintamassa. HYKS:iä rokotetaan nyt siitä, että teimme tyylikkään ja hallitun lakon. Nyt meidät pannaan maksumiehiksi tässä asiassa, mikä ei todellakaan miellytä kollegakuntaa.

Lalla toteaa, että kyseessä on lähinnä hyksiläinen ongelma.

Lue myös

- Ei tässä kuitenkaan voi toimialajohtajia eikä meidän esimiehiä syyllistää millään tavoin. Kyllä HUS:n hallituksen päätöksen toteuttaminen on hyvin vaikeaa tältä pohjalta. Käytännön työvoimatilanteet, rekrytointi ja työn motivointi voivat varmaan olla jatkossa vaikeita. Esimiehet kuitenkin yrittävät parhaansa mukaan toteuttaa hallituksen päätöksiä.

Pääluottamusmiehenä Lalla yrittää pitää yllä työrauhaa.

- Se, mitä yksittäiset kollegat tekevät, ei ole minun vallassani.

Hän olisi näyttämässä vihreää valoa lisätöiden tekemiselle.

- Olemme aika pitkään pantanneet lisätöiden tekemistä. Henkilökohtaisesti olisin valmis nämä lisätyöt taas sallimaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030