Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseensa Teiskossa 7.-8.5.1999. Sää oli aurinkoinen joskin kovin kylmä ja paikka Metalliliiton kurssikeskus Murikka. Erityisen sopiva paikka edunvalvontakeskusteluun. Vilkkainta keskustelua herättikin valmistautuminen seuraavaan neuvottelukierrokseen. Edellisen kierroksen vaikeus heijastui monen valtuutetun puheista. Edelleen huoli työaikaongelmien ratkaisusta ja työsuojelusta nousi esiin. Jokaisella ryhmällä oli oma painopisteensä, mutta ilahduttavalla yksimielisyydellä päädyttiin tulokseen, että seuraavan virkaehtosopimuksen tulee olla tasapuolinen ja kohdella eri lääkäriryhmiä oikeudenmukaisesti. Tärkeimmäksi nähdään edelleen peruspalkan, päiväaikaisen ansion kehittäminen unohtamatta päivystyksen ongelmia.

Seuraavaan neuvottelukierrokseen valmistautuminen etenee nyt yksityiskohtaisten tavoitteiden täsmentämisellä ja myös aktiivisella järjestövalmiuden tarkistamisella. Kuten itsenäinen valtio tarvitsee uskottavan puolustuksen, niin toimivan neuvotteluorganisaation takana on oltava täysi valmius myös kriisiytyvän tilanteen hallintaan, järjestöllisiin painostustoimenpiteisiin. Rettelöintiä ei kukaan kaivanne, mutta kunnollinen järjestöllinen valmius (kenttäorganisaatio, talous, tiedotus, asenne) on paras työrauhan ja kunnollisen sopimuksen tae. Valtakunnallisessa tulopolitiikassa näyttää vallitsevan kyräilyvaihe ja tämä etsikkoaika tulee käyttää tunnolliseen työskentelyyn ja kotiläksyjen valmistamiseen. TUPO-juna lähtee kuitenkin lopulta äkisti liikkeelle ja muutamien öiden tai viikkojen puristuksessa ei taaskaan liittokohtaisten sopimusten yksityiskohtia ehditä tarkastelemaan. Toisaalta ei ole lainkaan itsestäänselvää, että Lääkärikartelli pyrkii TUPOon mukaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti menneellä viikolla raportin lääkärien palkkauksesta: Avoimia sekkejä vai hyvää hoitoa? Lääkärityön erilaiset korvausperusteet. Myönteistä on se, että ministeriössä on huomattu palkkauksen olevan yksi keskeinen motivaatiotekijä myös lääkärityövoiman kohdalla ja että palkkauksella voisi olla myös myönteisiä, ohjaavia vaikutuksia terveydenhuollossa. Otsikko ihmetyttää; ikäänkuin lääkärille maksaminen ja hyvä hoito olisivat vaihtoehtoja...

STM:n raportissa viitataan OECD:n 1998 maaraporttiin ja siteerataan: nykyinen palkkausjärjestelmä on lisäksi myötävaikuttanut siihen, että julkisen sektorin sairaalalääkärit pitävät yksityisvastaanottoa päätyönsä ohella. Ei järjestelmä sinänsä lisää yksityisvastaanottoa vaan palkkauksen kehno taso!!! Useille spesialisteille yksityisvastaanotto on olennainen lisä tuloihin. Toisaalta yksityisvastaanottoa pidetään myöskin siitä syystä, että tutkijalla tai hallintolääkärillä säilyisi kosketus potilastyöhön. Oman väestövastuuvastaanottoni lisäksi pidän pienimuotoista yksityisvastaanottoa vain ja ainoastaan siitä syystä, että jo viisitoista vuotta kestäneet potilassuhteet eivät katkeaisi. Kunnallisen virkani puitteissa ei olisi mahdollista pitää näitä toisen kunnan asukkaita potilaina.

Pettynyt olen STM:n raportissa negatiiviseen käsitykseen lääkärien työmoraalista. Raportissa epäillään kovasti suoritepalkkauksen aiheuttavan tarpeettomia toimenpiteitä, kuukausipalkan aiheuttavan turhia lähetteitä eteenpäin ja listautumisjärjestelmän johtavan siihen, että lääkärit valitsevat itselleen vain helppoja potilaita. Toki on tarpeellista tällaisessa raportissa pohtia eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia, mutta paperi antaa silti omituisen kielteisen kuvan kliinikoista. Tuskin ehtii kirurgi salissa tai poliklinikan kiireessä laskelmoida hoitovaihtoehtojen henkilökohtaista tilipussimerkitystä, enkä ole terveyskeskuksessakaan törmännyt tilanteeseen, että potilaalle tehtäisiin tarpeeton poskiontelopunktio, vaikka toimenpidepalkkiot terveyskeskuksissa maksetaankin.

Raportissa on uudelleen nostettu esiin syrjäseutulisä alueellisesti tasapuolisten palveluiden saatavuuden turvaajana. Pohjoisten ja pohjanmaan kuntien suunnalta on jo kuulunut uutisia lääkärivajauksesta, syrjäseutulisää on välttämättä harkittava uudelleen.

Lääkärien palkkaus on huomattu siis olennaiseksi tekijäksi terveyspalveluiden järjestämisessä. Kauniilla puheilla ja teoreettisilla raporteilla ei ole kuitenkaan merkitystä niin kauan kuin julkisen terveydenhuollon budjettisuunnittelun tärkein tavoite on säästää ja ajaa henkilöstökulut minimiin. Jo nykyisessä lääkärisopimuksessa on runsaasti harkinnanvaraisia elementtejä ja positiivisia kannustusmahdollisuuksia. Ei meiltä lisiä, bonuksia tai korvausnimikkeitä puutu - ainoastaan rahaa.