Lehti 42: Liitto toi­mii 42/2001 vsk 56 s. 4329

Pekka Palola jatkaa KT:n valtuuskunnan puheenjohtajana

Henkilöstöjohtaja Pekka Palola jatkaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan puheenjohtajana nelivuotiskaudella 2001-2005. Uusi valtuuskunta valitsi puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa ensimmäisessä kokouksessaan 10. lokakuuta Kuntatalossa Helsingissä.

Valtuuskunnan ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin apulaiskaupunginjohtaja Silja Hiironniemi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi varatoimitusjohtaja Pekka Alanen.

Varatuomari Pekka Palola (sd.) on Tampereen kaupungin henkilöstöjohtaja. Hän oli KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja myös edellisellä kaudella 1997-2001. Silja Hiironniemi (kesk.) on Oulun apulaiskaupunginjohtaja ja Pekka Alanen (kok.) Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja, jonka toimialaan kuuluvat myös työmarkkina-asiat. Hiironniemi ja Alanen olivat varapuheenjohtajina myös edellisessä valtuuskunnassa.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030