Maan uusi hallitus on tehnyt terveyspoliittisia linjauksia hallitusohjelmassaan. Hallitus edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta palvelutuotannossa. Myös tilaaja-tuottajamallin käyttöönottoa kannustetaan. Palveluseteli otetaan käyttöön kotisairaanhoidossa vuoden 2008 alusta. Palvelusetelin käyttöä muussa terveydenhuollossa ei ole myöskään suljettu pois. Kela-korvausten osalta hammashoidon korvaustaso nostetaan 40 prosenttiin Kelan korvausperusteesta. Muu sairaanhoito ei ole saanut mainintaa tältä osin.

Ystäväni soitti terveyskeskuksen ajanvaraukseen saadakseen ajan kaksi viikkoa sairaana olleelle lapselleen. Seuraava vapaa aika oli kolmen viikon kuluttua. Heidän oli mentävä yksityislääkärille. Toinen ystäväni pääsi terveyskeskukseen lääkärille kaksikin kertaa samassa ongelmassa, mutta vasta yksityisneurologilla käynti selvitti hänen vakavan sairautensa. Hän pääsi leikkaukseen erikoissairaanhoitoon.

Pitäisikö ensimmäisessä tapauksessa potilaalle tarjota palveluseteli, jotta hän voisi sen avulla hakeutua yksityislääkärille? Toinen tapaus kertoo lääketieteen vaikeudesta. Terveyskeskuksen yleislääkärin on todella vaikeata hallita lääketieteen kaikkia osa-alueita. Molemmat tapaukset kertovat perusterveydenhuollon ongelmista, resurssipulasta ja lääkärin vaikeasta työkentästä siellä. Lääkärin on mahdotonta hallita koko lääketieteen kirjoa sikiöstä vaariin. Lääketieteellisen osaamisen vaatimukset ja hoidot ovat nykyisin aivan toisenlaiset kuin entiseen kunnanlääkäriaikaan. Lääkärillä on lisäksi usein vain 5-10 minuuttia aikaa potilasta kohden. Ilmankos lääkärit eivät viihdy työssään ja potilaille asiat jäävät epäselviksi.

Palveluseteli voisi hyvin helpottaa perusterveydenhuollon ongelmia ja siirtää rahoitusvastuuta ja valinnanvapautta myös potilaille ja nopeuttaa hoitoon pääsyä. Toista vastaavanlaista etua antavaa rahoitusjärjestelmää eli Kela-korvauksia lääkärinpalkkioiden osalta ei pitäisi poistaa, vaan saattaa ne järkevälle tasolle. Hammashuollon osalta saadaankin hallitusohjelman mukaan parannusta korvauksiin. Julkisen terveydenhuollon kulut olivat 8,6 miljardia euroa (2004) ja sairausvakuutuksen menot puolestaan 3,2 miljardia euroa. Siitä sairaanhoitokorvauksia oli 1,5 miljardia euroa, mutta lääkärien antaman tutkimuksen ja hoidon korvauksia siitä oli vain 63,4 miljoonaa euroa (2006) ja hammashoidon korvauksia 91,6 miljoonaa euroa. Lääkkeet (110 miljoonaa euroa) ja matkakulut (181,4 miljoonaa euroa) olivat suurimmat menoerät. Lääkärin antaman hoidon ja tutkimuksen osuus on vain murto-osa kuluista, mutta se toimii kuitenkin osarahoituksena 25 prosentissa avoterveydenhuollon lääkärikäynneistä. Kela-korvauksia saavat tilastojen mukaan kaikki sosiaaliluokat: työttömistä 22 %, opiskelijoista 20 %, eläkeläisistä 44 %, työntekijöistä 23 %, alemmista toimihenkilöistä 35 %, ylemmistä toimihenkilöistä 34 % ja yrittäjistä 33 %. Vaikka Kela-korvausten taso tällä hetkellä on varsin matala ja jälkeenjäänyt, käytännössä kaikki sosiaaliluokat käyttävät yksityislääkärin palveluja.

Maamme edellinen sosiaali- ja terveysministeri asetti SAVA-työryhmän selvittelemään sairausvakuutusjärjestelmän toimintaa ja mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä. Työryhmän työ on juuri päättynyt ja loppuraportti on valmistumassa. Työryhmässä on ollut edustus STM:stä, Kelasta, useammasta työmarkkinoiden etujärjestöstä ja asiantuntijat Suomen Lääkäriliitosta, Hammaslääkäriliitosta ja Lääkäripalveluyritysten yhdistyksestä. Työryhmän mietinnössä sairaanhoitovakuutuksen avulla mahdollistetaan mm. nopea pääsy lääkärille, potilaan oikeus valita lääkärinsä ja saada halutessaan toinen mielipide (ei lainkaan vähäpätöinen seikka), oikeus hakeutua erikoislääkärille ja alueellista tasa-arvoisuutta. Tavoitteena pidetään korvaustason nostoa, kuitenkin edes nykyinen korvaustaso on parempi kuin ei korvausta lainkaan.

Lääkärit ovat halukkaita hoitamaan potilaansa hyvin ja tehokkaasti, tapahtuu se millä sektorilla tahansa, jos siihen vain annetaan mahdollisuudet. Potilaiden ääni saisi kuulua enemmänkin. He haluavat varmasti hyvää ja tehokasta hoitoa, mutta usein myös oikeutta valita lääkärinsä ja usein myös kuulla toisenkin lääkärin mielipiteen. Kansan valitsemat poliitikot niin valtakunnan kuin kunnankin tasolla päättävät, miten terveydenhuolto organisoidaan ja siihen käytettävä raha jaetaan. Olisiko potilaan aika saada enemmän päätösvaltaa siihen, missä hän itsensä hoidattaa esimerkiksi palvelusetelien ja asianmukaisten Kela-korvausten avulla? Potilaiden omarahoitus laajentaisi rahoituspohjaa. Kilpailu julkisen sektorin ja yksityissektorin välillä tehostaisi toimintaa ja parantaisi myös laatua.