Lääkäriliiton hallitus hyväksyi liiton ohjeet vastaanoton laatukriteereistä 22.1.99. Lääkäri ja laatu -opaskirja postitettiin kaikille liiton jäsenille kesän kynnyksellä. Tiedotusvälineitä kiinnostivat ohjeet potilaan tervehtimisestä ja kättelyn suosittamisesta. Palautetta on tullut sekä kollegoilta että potilailta. Tosiasia on tietysti se, että hienostuneilla käytöstavoilla ei voi paikata huonoa ammattitaitoa, mutta toisaalta tökeröllä kohtelulla oikeakin hoito saattaa tuntua potilaasta epäonnistuneelta, ja aihe valituksiin, kanteluihin on syntynyt.

Kuluneen kesän kokemukset potilaan kohtaamisesta laitoksessa ovat jääneet mietityttämään. Omaisen ja ystävän tapaaminen sairaalan käytävällä ja potilaan tutkiminen kuuden henkilön potilashuoneessa herättivät monenlaisia kysymyksiä. Salassapito on teoriaa, kun korvapareja on samassa huoneessa liikaa. Terveydenhuollon laitokset eivät ole aina parhaita mahdollisia; on tilanpuutetta, rapistuneita rakenteita ja toimimatonta ilmastointia sekä vuotavia kattoja. Potilaiden sijoittaminen liinavaatevarastoihin, kylpyhuoneisiin ja käytäville on valitettavan yleistä. Toistaiseksi terveenä olen monesti pohtinut, kuinka sairaana kykenisi lepäämään saati nukkumaan melskeessä ja kirkkaissa valoissa, kun hyvävointisenakaan ei kestäisi moisia olosuhteita.

Joitakin vuosia sitten jouduin turvautumaan paikallisen sairaalan apuun Bangkokissa. Epäluuloisena raahauduin taksilla sairaalaan ja olin jokseenkin varma siitä, että tutkimus ja hoito olisi heikompaa kuin kotimaassa. Hämmästykseni oli suuri, kun jo taksista autettiin hymyillen ja ystävällisesti poliklinikan aulaan. Ilman ajanvarausta saati lähetettä avunhakija otettiin vastaan, hankittiin englantia puhuva työntekijä ja tilannetta ryhdyttiin selvittämään. Rahaa tai vakuutuksia ei kysytty ensimmäisenä, kuten sivistysvaltiossa Yhdysvalloissa.

Thaimaalaisen sairaalan tilat olivat askeettiset, ikävänharmaat, ilman taidetta tai somistusta ja täynnä paikallista väkeä. Sairaalan sisäpihalla sen sijaan oli viihtyisä kahvila ja baari, jossa oli saatavilla kaikkea tarpeellista hedelmistä virvoitusjuomiin, aurinkolaseista mekong-viskiin. Poliklinikka näytti toimivan erittäin tehokkaasti, sekä laboratorion että röntgenin ovi kävi ahkerasti ja potilaiden odotusajat jäivät varsin lyhyiksi.

Suurimman vaikutuksen minuun teki toiminnan hienotunteisuus ja huomaavaisuus. Kun mieslääkäri tutki naispotilasta, oli huoneessa esiliinana naispuolinen sairaanhoitaja. Potilaan riisuutumiseen ja pukeutumiseen suhtauduttiin intimiteettiä kunnioittaen, tutkimuspöydällä potilaan alastomuus peitettiin aina kun paljaus ei ollut välttämätöntä. Röntgenkuvauksessa kaikille kuvattaville potilaille annettiin kuvaushalatti päälle (ei saumoja, ei nappeja). Alasti ei tarvinnut kuljeksi kuvaustiloissa. Potilaita käytävillä siirrettäessä huolehdittiin aina potilaan pukemisesta tai peittämisestä. Thaimaalaisessa kulttuurissa pään alue on hyvin intiimi ja tutkimuksissa ja hoidoissa henkilökunta aina ensin pyysi anteeksi ennen pään alueen koskettamista. Kaikki tämä tapahtui huomaamattoman luontevasti, kliinisen toiminnan tehokkuutta häiritsemättä.

Me suomalaiset luulemme, että alastomuus on meille niin luonnollista saunakulttuurimme takia, että emme siihen kiinnitä huomiota. Lääkäreinä näemme alastomuutta jatkuvasti, niin että emme reagoi potilaan paljauteen juurikaan. Mutta sairas, kipeä, itsensä avuttomaksi tunteva ihminen saattaa kokea itsensä nöyryytetyksi, kun hänet kärrätään puolialastomana pitkin käytäviä tutkimuksiin tai pesulle. Kesken toimenpiteen tai vuodepesujen potilashuoneeseen saapuu milloin huoltomies, milloin naapuripotilaan perhe tai lauma opiskelijoita.

Olemmeko me työntekijöinä laitostuneet niin, että emme kunnioita potilaassa samaa yksityisyyttä kuin naapurissa tai työkaverissa? Sairaus ja sairaala muuttavat ihmisen roolia potilaaksi, mutta ei kai sen välttämättä tarvitse merkitä intimiteetin täydellistä menettämistä? Isossakin potilashuoneessa ja kiireisessäkin työtahdissa on mahdollista kohdata potilas huomaavaisesti hänen yksityisyyttään kunnioittaen. Potilaan asema ja oikeudet ovat toki kohentuneet niin lainsäädännön kuin terveydenhuollon arkikulttuurin kehittymisen myötä. Arkisessa potilastyössä on kuitenkin edelleen puutteita. Kohtaamisen laatua on mahdollista kehittää edelleen, on hyvä asettua potilaaksi ja aukaista silmät. Joitakin ongelmia voi ratkaista omaa toimintaansa miettimällä, joitakin pitäisi pohtia vuodeosastoilla koko henkilökunnan kanssa yhdessä. Tälläkin alueella lääkärin pitää toimia potilaan puolesta ja potilaan suojelemiseksi.