Lehti 48: Liitto toi­mii 48/2014 vsk 69 s. 3292 - 3293

Presidentti Niinistöltä lämpimät kiitokset

Tasavallan presidentin mukaan lääkärikunta on tehnyt merkittävää työtä tutkimusetiikan periaatteiden luomisessa ja jatkuvassa ajantasaistamisessa.

Jaana Ahlblad

Jalokivi, majakka ja moraalinen auktoriteetti. Muun muassa näillä sanoilla Helsinkiin kokoontuneet Maailman lääkäriliiton (WMA) edustajat kuvailivat lääketieteen tutkimuksen eettistä ohjeistoa, Helsingin julistusta, jonka synnystä on kulunut 50 vuotta. Marraskuiseen juhlakokoukseen Pörssitalolle saapui 150 vierasta, osallistujia oli kaikista maanosista. Myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui tilaisuuteen.

Niinistö kiitteli lääkärikunnan ponnisteluja eettisten periaatteiden jatkuvassa päivittämisessä.

- Helsingin julistusta pidetään laajimmin hyväksyttynä lääketieteen tutkimusta koskevana eettisenä ohjeistona. Vaikka lääketiede on 50 vuoden aikana kehittynyt valtavasti, Maailman lääkäriliitto on kyennyt pitämään ohjeet ajantasaisina.

Niinistön mukaan tiedonkäsittelyn kehitys on luonut tarpeen painottaa yksilöiden oikeutta hallita henkilökohtaisia tietojaan.

- Helsingin julistus on arvokas opas kaikille tutkimuksen osapuolille, presidentti sanoi.

Peilauksessa lume ja genomiikka

Lääketieteen tutkimusetiikka nousi maailmanlaajuiseen keskusteluun ebolakriisin myötä. Helsingin julistus osoitti lujuutensa sen yhteydessä.

- WHO:n päätös sallia ebolan ehkäisytoimet ja sairastuneiden hoidon kokeellisilla menetelmillä on täysin linjassa Helsingin julistuksen kanssa. Sen viimeinen kohta käsittelee hoitoja, joista ei ole riittävää tieteellistä näyttöä, sanoo professori Ames Dhai, eteläafrikkalaisen Witwatersrandin yliopiston bioetiikkakeskuksen johtaja.

Ebolakriisin lisäksi lääketieteen tutkimusetiikkaa tarvitaan juuri nyt sen puntaroinnissa, kuinka genomiikkaa, biopankkeja ja niin sanottua big dataa voidaan hyödyntää kestävällä tavalla.

- Tutkimusta voidaan nyt tehdä pelkällä datalla, joten tarvitaan tarkka ohjeisto siitä, kuinka potilaalta edelleen saadaan tietoon perustuva suostumus ja miten henkilökohtaisten tietojen luottamuksellisuus voidaan varmasti säilyttää, WMA:n edustajat painottavat.

Lakien lisäksi eri maissa ja maanosissa tulevat ratkaistavaksi kulttuurilliset kysymykset. Biopankkitutkimuksen taakse täytyy saada ihmisten ymmärrys ja tuki. Myös lumeen käyttö tutkimuksissa puhuttaa etiikan näkökulmasta.

Professori Dominique Sprumont tähdensi, että lääketieteellinen tutkimus on tehtävä kaikkien maiden hyväksi, ei vain jonkin yrityksen hyväksi.

Huoli tutkimusrahoituksesta oikeutettu

Pörssitalon jykevään jugendsaliin toi valtiovallan tervehdyksen myös sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Hän kertoi, että Suomeen saadaan genomitiedon hyödyntämiseen liittyvä strategia kevään 2015 aikana.

- On todettava, että ymmärrän lääkärikollegojen huolen lääketieteellisen tutkimuksen taloudellisista resursseista Suomessa. Huoli on oikeutettu, ministeri sanoo.

Vuoden 1964 tapahtumista vain harva on enää aktiivisesti ajankohtainen. Levylistojen ykköshittinä ei enää soi Beatlesin I want to hold your hand ja Tokion olympialaisissa Pauli Nevalan leiskauttama keihäskultatulos 82,66 on ylittynyt liki kahdella metrillä, mutta Helsingin julistus on edelleen elävä dokumentti.

- Se on universaaliudessaan säihkyvä esimerkki lääketieteen etiikasta. Lääkäreillä kaikkialla maailmassa on täysi kunnioitus tutkimuspotilaitaan ja heidän oikeuksiaan kohtaan, WMA:n puheenjohtaja Xavier Deau lausui.

Lue myös

Tasavallan presidentti Niinistö toivotti Maailman lääkäriliitolle pitkää ikää ja kiitti arvovaltaista vierasjoukkoa siitä, että Helsingin julistuksen vuosipäivää vietettiin juuri sen syntysijoilla Helsingissä.

- Toivon, että julistus tulee jatkamaan avainroolissa lääketieteen edistysaskelien mahdollistamisessa, Niinistö summasi.

Presidentti Sauli Niinistö totesi juhlapuheessaan, että Helsingin julistuksen periaatteet ovat kantaneet teoriasta käytännöksi, julistus on ohjannut myös lainsäädäntöä. Kuvassa Niinistön lisäksi Lääkäriliiton Tuula Rajaniemi ja Heikki Pälve sekä arkkiatri Risto Pelkonen.

37 maailmanlaajuista periaatetta

Helsingin julistukseen on koottu eettiset periaatteet noudatettavaksi kaikessa lääketieteellisessä tutkimuksessa ympäri maailman.

Julistus hyväksyttiin Maailman lääkäriliiton yleiskokouksessa Helsingissä vuonna 1964. Sitä on päivitetty seitsemän kertaa, viimeisin ajankohtaistus tehtiin syksyllä 2013. Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälvetoimii Maailman lääkäriliiton eettisen komitean puheenjohtajana.

Lääkäriliiton hallitus on hyväksynyt 37-kohtaisen julistuksen ohjeeksi jäsenilleen.

➤ Helsingin julistus verkossa: www.laakariliitto.fi/liitto/etiikka/helsingin-julistus/

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030