Yllättäen joskus säädetään lähes järkeviäkin uusia lakeja. Sekä asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain muutos että uusi terveydenhuoltolaki, vihdoin ja viimein, korjaavat työläimmän osan nykyisistä pseudotietosuojasta eli lähes loputtomasta suostumuksenhallintasirkuksesta. Tietosuoja on ollut terveydenhuollon perusarvo jo Hippokrateen ajoista, mutta tietosuojahurskastelijoiden aiheuttaman tiedonkätkennän vaikutuksia potilasturvattomuuteen voi vain arvailla. Valitettavasti olen kymmeniä kertoja jättänyt rutiinihakematta toisessa organisaatiossa kirjattuja aikaisempia potilaskertomusmerkintöjä suostumuksenhallinnan työläyden takia.

Potilas voi tulevaisuudessa kirjata luvan potilasasiakirjojensa tarkasteluun toistaiseksi, eikä erikseen joka kerta joka organisaatiota varten, kuten tähän saakka. Hän voi tehdä sen eKatselun kautta hyvissä ajoin ennen kontaktia terveydenhuoltoon, eikä hänen tarvitse toistuvasti allekirjoittaa nippua lupalappusia. Hän voi myös kieltää osan tai jopa kaiken tiedoista näkymästä toisessa organisaatiossa.

Edes hätätilanteessa erillisen kiellon takana olevaa tietoa ei saada näkyviin ilman, että potilas kirjaa uuden suostumuksen. Tämän merkityksestä on potilasta informoitava. Ongelmaksi jää lisäksi, että suuri osa potilaista haluaisi kuitenkin varmistaa tiedonsaannin juuri hätätilanteissa, vaikka tavanomaisemmissa tilanteissa hän haluaa itse säädellä, kuka tietoja pääsee lukemaan. Usein on myös niin, että itse diagnoosia ei haluta salata, mutta vaikkapa HIV-infektion tartuntatapaa ei toivota laajempaan tietoon. Lääkäriä ei saa varoittaa siitä, että potilasasiakirjoissa on jotain salattua tietoa, tämän pelätään kuulemma jotenkin leimaavan potilasta.

Uusi terveydenhuoltolaki mahdollistaa sairaanhoitopiirin tasolla tiedonvaihdon ilman erillistä suostumusta. Tämän olisi mielestäni jo vuoden 1989 lain hengen mukaan pitänyt olla mahdollista. Tuossa laissahan määrättiin hoidon porrastuksesta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä. Ymmärrys hoidon porrastuksesta kompastui valitettavasti tiedonkulun osalta niin eduskuntatalon rappusiin kuin joidenkin virkamiesten aivoihin runsaaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Vieläkin löytyy niitä, joiden mielestä olisi edelleen asiallista varta vasten salata lähettävältä perusterveydenhuollon lääkäriltä tieto hoidon tuloksista ja jatkohoito-ohjeista.

Uudet lait kuitenkin järkevöittävät tietosuojan käytännön toteutumista. Potilastieto on tietenkin edelleen erittäin arkaluontoista ja salassa pidettävää, mutta nyt tietoa voidaan käyttää niin kuin sitä on tallennettaessa tarkoitettu: kyseisen potilaan parhaaksi hänen hoitoonsa osallistuvien ammattilaisten toimesta.