Puheenjohtajistoon uusia osaajia
Isot organisaatiomuutokset haastavat valtion sektorin edunvalvonnan
Liiton toimielimistä neljä sai vuoden alussa uudet puheenjohtajat. Joukossa on kolme uljasta naista. Kirsti Pakkalan ominta aluetta on työterveyshuolto, Taina Autin koulutus ja tutkimus, Raija Niemelän taas edunvalvonta. Eettistä valiokuntaa luotsaamaan valittiin Jaakko Halonen.
Raija Niemelää kiinnostaa valtionsektorin edunvalvonta. Työ OYSissa on tehnyt tutuiksi kunnalliset kiemurat.
- Lääkäreiden päivystysrupeamia pitää lyhentää, mutta ei vuorotyöllä. Lähtökohtana päivystysjärjestelmän uudistuksessa tulee olla, että työ tehdään virkeänä päiväaikaan. Se on sekä lääkärin että potilaan etu, Raija Niemelä sanoo.
Hänelle tutuinta on kunnallissektorin edunvalvonta. Niemelä kokee kuitenkin vähintään yhtä kiinnostavana ja haasteellisena valtionsektorin edunvalvonnan.
- Valtiolla on meneillään isoja rakenteellisia uudistuksia, joista viimeksi ovat olleet esillä STM:n alaisia virastoja koskevat organisaatiomuutokset. Esimerkiksi oikeuslääketieteen hallinnolliset rakenteet muuttuvat. Myös kaikkia hallinnonaloja koskeva toiminnan tehostamisohjelma tulee työllistämään lääkäreiden edunvalvontaa.
Haasteelliseksi valtion sektorin palkkauksen kehittämisen tekee se, että omaa sopimusta ei ole.
- Kun Lääkäriliitto ei ole itsenäinen sopijaosapuoli, on haettava muita, tarvittaessa paikallisia vaikuttamiskeinoja.
Sairaalalääkärinä Niemelä tunnistaa myös paljon puhutut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyön solmukohdat.
- Tyypillinen arjen ongelma on se, että terveyskeskus ja sairaala eivät ole sopineet yhdessä siitä, missä tilanteessa jotakin tiettyä tautia hoidetaan perusterveydenhuollossa, milloin erikoissairaanhoidossa.
- Kyse on paljolti siitä, että molemmilla sektoreilla on pulaa lääkäreistä. Vajeen paikkaamisen lisäksi pitäisi saavuttaa kattavampi yhteinen näkemys työnjaosta ja helpottaa konsultointia niin, että potilasta ei tarvitsisi pulmatilanteissa aina lähettää sairaalaan tutkittavaksi.
Potilaan kohtaaminen antoisaa
Niemelä on ollut edunvalvontatyössä mukana koko 2000-luvun.
- Pyydettiin luottamusmieheksi, ja siitä se lähti. Olen ikään kuin ajautunut näihin tehtäviin, mutta kokenut ne myös hyvin palkitseviksi silloin, kun onnistutaan.
Päivistä noin puolet kuluu pääluottamusmiehen tehtäviin, puolet kliiniseen työhön.
- En kovin usein kanna työmurheita kotiin. Työsuojelun piiriin kuuluvat asioita, kuten kiusaamistapauksia, tulee välillä pohdittua iltaisinkin.
Niemelä on syntyjään maatalon tyttöjä Haapavedeltä Pohjois-Pohjanmaalta. Hän oli kiinnostunut koulussa sekä historiasta että biologiasta.
- Jos en olisi lukenut, että arkeologit kaivavat maata hammasharjalla, historia olisi voinut viedä mukanaan. Ajattelin kuitenkin, että tuohon minun pinnani ei veny, ja hakeuduin lääkikseen.
- Työelämän alkaessa suurimpiin yllätyksiin kuului se, kuinka moni asia opitaan vasta työssä. Teoria oli kyllä hallussa, mutta moni toimenpide ei.
Niemelä viihtyy työssään.
- Jo itse hoitotapahtuma on hyvin palkitseva. On mukavaa kohdata potilaita ja päästä ratkaisemaan heidän ongelmiaan. Onnistunut lopputulos on tärkeä, mutta vain osa prosessia.
Raija Niemelä
- Sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri, LT. Suorittanut hallinnon pätevyyden.
- Erikoislääkärinä OYSissa. Tuli taloon erikoistumaan vuonna 1995.
- Osallistuminen liiton toimintaan: OYSissa luottamusmiehenä kymmenisen vuotta, joista Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin pääluottamusmiehenä 2003-. Valtionsektorin valiokunnan jäsen 2003-2006, edunvalvontavaliokunnassa 2006-, terveyspolittisen valiokunnan jäsen 2007. Selyn hallituksen jäsen. Liiton hallituksen jäsen ja valtionsektorin valiokunnan puheenjohtaja 2008-.
Valtionsektorin valiokunta
- valmistelee ja seuraa valtionsektorin neuvottelutoimintaa ja uusiin palkkausjärjestelmiin siirtymistä.
- suunnittelee tutkimustoimintaa ja tietojen keräämistä oman toimintansa ohjaamiseksi osana liiton selvitystoimintaa.