Lehti 10: Liitto toimii 10/2005 vsk 60 s. 1210

Puolet lääkäreistä naisia

Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli vuoden 2005 alussa yhteensä 20 717. Kaikista lääkäreistä tasan puolet (50 %) ja työikäisistä lääkäreistä jopa yli puolet (53 %) on naisia. Naislääkärien suhteellinen osuus on nopeasti kasvamassa, sillä lääketieteen opiskelijoista noin kaksi kolmannesta on tyttöjä.

Työikäisiä eli alle 63-vuotiaita lääkäreitä Suomessa oli vuodenvaihteessa 17 946. Maassamme toimivista lääkäreistä 94 % kuuluu Lääkäriliittoon.

Suomalainen lääkäritiheys on kansainvälisesti katsoen suuri. Suomessa on 252 asukasta lääkäriä kohden, kun luku EU-maissa keskimäärin on 275.

Kansainvälinen liikkuvuus lisääntynyt

Lääkärien kansainvälinen liikkuvuus ja ulkomailla työskentely on yleistynyt koko ajan. Työikäisistä suomalaisista lääkäreistä oli 1.1.2005 ulkomailla 587. Näiden lisäksi arviolta 150 suomalaista lääkäriä, joiden osoitetta ei tunneta, työskentelee ulkomailla.

Suomalaisia lääkäreitä on eniten Ruotsissa (234), Yhdysvalloissa (75), Saksassa (60), Norjassa (42) ja Britanniassa (40).

Lue myös

Myös Suomessa asuvien ulkomaalaisten lääkärien määrä on kasvanut. Suomessa toimi vuodenvaihteessa 296 lääkäriä, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, ja 557 lääkärin äidinkieli oli muu kuin suomi tai ruotsi. Eniten on venäjää (177), viroa (84), saksaa (57) ja arabiaa (32) äidinkielenään puhuvia.

Tiedot ilmenevät Lääkäriliiton Taskutilastosta, joka julkaistaan vuosittain suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä. Uutta tämänvuotisessa tilastossa ovat lääkärien kansainvälistä liikkuvuutta kuvaavat tilastot.

Maksuttoman Taskutilaston voi tilata Suomen Lääkäriliitosta, puh. (09) 3930 730 tai tilaukset@fimnet.fi. Tilastot julkaistaan myös www.laakariliitto.fi -sivuilla.


Taulukot
Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900-2004. __________________________________________________ Vuosi Lääkäreitä Naislääkä- Erikoislää- Opiskelun Asukkaita/ reitä % käreitä % aloittaneita lääkäri __________________________________________________ 1900 373 1 7 143 1910 523 3 5 875 1920 657 6 4 756 1930 1 000 9 3 463 1940 1 394 13 2 680 1950 2 034 21 127 2 018 1960 2 915 22 41 317 1 573 1970 4 965 27 45 488 958 1980 9 517 33 48 557 530 1990 14 325 42 53 525 364 2000 18 925 48 60 494 274 2001 19 336 49 60 558 269 2002 19 764 49 62 602 263 2003 20 119 49 62 631 259 2004 20 717 50 63 619 252
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat