Lehti 49-50: Liitto toi­mii 49-50/2004 vsk 59 s. 4901

Säädytön murhenäytelmä

Harri Hyppölä

Otsikko on kovin teatraalinen, mutta niin on kolumnin aihekin. Joulun alla olisi ollut mukavampi kirjoittaa tärkeistä erikoislääkärikoulutukseen liittyvistä asioista, lääketieteen perusopetuksen uusista tuulista, kuluneen vuoden tärkeistä tapahtumista tai muuten vaan leppoisista aiheista. Mutta ei.

Neuvottelukumppanimme on jälleen ajamassa liittoa kohti lisääntynyttä järjestövalmiutta. Kunnallinen työmarkkinalaitos (KT) on kaivanut kaapistaan vanhan tutun esityksen lääkärien siirtämisestä vuorotyöjärjestelmään. KT tietää varsin hyvin lääkärien ja Lääkäriliiton näkemyksen asiasta. KT:n luulisi myös varsin hyvin tietävän, että lääkärityövoima ei riitä nyt eikä lähitulevaisuudessakaan tällaisen uuden järjestelmän luomiseen. Jo nyt on huutava pula monista erikoislääkäreistä jopa yliopistosairaaloissa. Aivan niin kaukana edustamiensa sairaaloiden ja terveyskeskuksien arkipäivästä eivät KT:n neuvottelijatkaan voi olla, etteivätkö tätä ymmärtäisi.

Silti KT tekee sen taas. Jotta lääkärit joutuisivat jälleen kerran julkisuudessa perustelemaan, miksi malli ei heille kelpaa. KT:n malli on epärealistinen paitsi työvoiman riittävyyden, myös palkkakompensaation osalta. Ei vaadita kovin suuria ennustajanlahjoja aavistaakseen, että lääkärit eivät tule hyväksymään huomattavaa kuukausipalkan pienenemistä tämän mallin myötä. Myös valtiovallan taholta tapahtunut erikoismaksuluokan poisto tulee aiheuttamaan erittäin merkittävän loven monen sairaalakollegan palkkapussiin. Jo tämän vuoksi luulisi julkisen työnantajan ponnistelevan pitääkseen nämä avaintyöntekijät omassa eikä kilpailijan palveluksessa. Siksikin tähän saumaan ajettava muutos työolosuhteiden ja palkkauksen heikennyksestä on vähintäänkin kummallinen.

Ainoa motiivi onkin tupoon ja virkaehtosopimusneuvotteluihin liittyvä perinteinen teatteri, jossa on ennalta harjoiteltu käsikirjoitus. Tässä näytelmässä ei ole sankareita eikä edes opettavaista, saati onnellista loppua. Työnantaja tarjoaa päättömiä heikennyksiä, työntekijät torppaavat ne; työnantaja poistaa päättömät heikennykset, työntekijät saavuttavat näennäisen torjuntavoiton; sopimus allekirjoitetaan niillä prosenteilla, joita alkuvaiheessa on esitettykin. Tällä tavalla ei saada mitään järkeviä palkkarakenneuudistuksia käyntiin. Luottamus vastapuoleen on hukassa ja todellista mahdollisuutta kehittää terveydenhuoltojärjestelmää ei ole.

Lue myös

Lääkäriliitto ei ole vaatinut tällä kierroksella ihmeitä. Liiton tavoitteena on vähintään yleinen kunnallinen palkkakehitys. Se lienee hyvin oikeutettua ja kohtuullista. Lisäksi EML:n kompensaatio on hoidettava. Tähän on kunnilla olemassa erillinen rahoitus, joka ei ole osa virkaehtosopimuspottia. Tästä summasta ovat niin KT kuin Lääkäriliittokin yksimielisiä.

Kunnat ovat lakkauttamassa monia kansalle tärkeitä teattereita. Miksi ei tätä? Vai haluavatko kunnat todella työmarkkinakiistan tästä asiasta? Ja vielä hoitotakuun aattona. Vai onko niin, että KT ei edes välitä toiminnallisista tekijöistä. Sen tehtävä on saada kunnille mahdollisimman halpaa työvoimaa. Kuntien ongelmana on sitten vastata tällaisen farssin seurauksista.

Lääkäriliiton hallitus ja valtuuskunta keskustelevat virkaehtosopimusasioista 10.12. alkavassa kokouksessaan. Kokoustamista jatketaan tarvittaessa pitkäänkin. Näin on menetelty aiemminkin. Huonoja sopimuksia ei tarvitse allekirjoittaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030