Lehti 12: Liitto toi­mii 12/1992 vsk 47 s. 1190

Sähköpostitaulut

Sähköpostin käyttö on laajentunut käsittämään liiton toimiston kokonaisuudessaan sekä suureen osaan liiton luottamusorganisaatiota. Kaikki liiton hallituksen, järjestövaliokunnan sekä edunvalvontavaliokunnan jäsenet sekä suuri osa myös muista järjestöaktiiveista on sähköpostin piirissä. Kokemuksia liiton nykyisestä taulurakenteesta on kerätty ja "taulutyöryhmä" on tehnyt ehdotuksen taulurakenteen muutoksiksi. Muutosten tavoitteena on selkiyttää rakennetta ja helpottaa FiMnetin piirissä olevien pääsyä liiton sähköpostitauluille.

Muutoksesta informoidaan jo nyt, hyvissä ajoin. Muutos on tarkoitus toteuttaa 2.5. alkaen. Lisäinformaatiota taulurakenteen muutoksesta laitetaan sähköpostitaululle numero 4000 sekä Lääkärilehteen että luottamusmiespostiin.

Taulurakenne muutetaan 2.5.92 seuraavan mukaiseksi.

TAULUOIKEUDET JA NIIDEN MYÖNTÄMINEN

Lääkäriliitolla on yleiseen käyttöön tarkoitettu yleisönosasto-taulu nro 70, jonka tauluvastaavana toimii Maimu Halonen. Muille Lääkäriliiton tauluille (SLL-taulut) pääsevät ainoastaan Lääkäriliiton jäsenet sekä liiton toimiston työntekijät.

Pääperiaatteena on että liiton jäsenillä on sekä luku- että kirjoitusoikeudet SLL-tauluille lukuunottamatta seuraavia poikkeuksia:

- 4000 taululle ainoastaan lukuoikeudet

- 4007 taululla luku- ja kirjoitusoikeudet ainoastaan hallituksen ja valtuuskunnan kokouksiin osallistuvilla.

- 4020 taululla ainoastaan lukuoikeudet

- 4026 kirjoitusoikeudet ainoastaan neuvotteluosastolla, lukuoikeudet kaikilla.

Tauluoikeudet myöntää Fennomed (Taina Salminen) samalla, kun FiMnet sopimus tehdään.

SLLTAULUT/FENNOMED/FIMNET

4000 SLL Sähköposti-info

Sisältönä: Tervetuloa SLL-tauluille ja ohjaus eteenpäin.

Tauluvastaavina Marit Henriksson + Fennomed.

Lukuoikeudet kaikilla FiMnet liittyjillä.

Tekniset taulut

4001 FiMnet-dos, luku + kirjoitusoikeus, lukuoikeudet kaikilla FiMnet liittyjillä.

4002 FiMnet-Macintosh, luku + kirjoitusoikeus, lukuoikeudet kaikilla FiMnet liittyjillä.

4003 Tietokannat, luku + kirjoitusoikeus, lukuoikeudet kaikilla FiMnet liittyjillä.

SLL-taulut

4005 SLL Jäseninfo

Neuvottelu- ja järjestöasiat,

Tauluvastaavina Maarit Henriksson, Mikko Kangas, Juha Kiehelä.

Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

4012 SLL Koulutus, keskustelutaulu,

Tauluvastaavana Manu Jääskeläinen.

Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

4021 SLL Koulutuskalenteri ja Lääketiedetapahtuma,

Tauluvastaavana Pirjo Kannisto.

Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

4013 SLL Lääkärilehti,

Tauluvastaavana Esa Ilmolahti.

Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

4020 SLL Tapahtumakalenteri,

Tauluvastaavana Ritva-Liisa Vainio

Sisältää liiton toimitalon tapahtumakalenterin.

Lue myös

Lukuoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

4024 SLL Osoitteet ja

lähetyslistat,

Tauluvastaavana Marja-Liisa Pönni.

Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä. Tälle taululle tehdään valmiita lähetyslistoja, joita kukin voi kopioida tarpeeseensa omaan postilaatikkoon ympäristöön lähetyslistaksi.

4026 SLL Palkkiot,

Tauluvastaavana Mikko Kangas.

Kirjoitusoikeus neuvotteluosasto, lukuoikeus liiton jäsenet.

4023 SLL Työnvälitys,

Tauluvastaavana Anna-Liisa Seppälä.

Tämän taulun käyttöä kehitetään vapaaksi tiedonkohtaamistauluksi, johon työnantajat (johtavat lääkärit/ylilääkärit) voivat laittaa tietoja vapaista työpaikoista ja sijaisuuksista sekä työnhakijat ilmoittautua työnhakijaksi. Ilmainen ilmoittelu rajoitetaan kuudeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen työpaikkailmoitukset tulevat maksullisiksi, jäsenten työnhakuilmoitukset sen sijaan säilyvät maksuttomina. Luku- ja kirjoitusoikeudet kaikilla liiton jäsenillä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030