Me lääkärit olemme työllemme omistautuneita ihmisiä. Se näkyy jo siinäkin, kuinka paljon ylitöitä me teemme. Kovin moni muu kunnallisessa työssä oleva ei voi todeta ammattikuntansa jatkuvasti uhkaavan ylittää lainmukaista vuotuista ylityökattoa. Rekkakuskit ovat asia erikseen. Suurin osa lääkäreiden ylitöistä koostuu päivystyksestä, ja siitä maksettavat korvaukset ovat varmasti vahva porkkana työpanokselle. Päivystystä ja suuria työmääriä on pidetty tärkeinä, jopa ammatti-identiteetin osina. Tilanne on muuttumassa.

Viime vuosina on todettu, että jopa aiemmin suositut erikoisalat alkavat potea kouluttautujapulaa. Yhä vähemmän ihmisiä hakeutuu nk. raskaille erikoisaloille, aloille joihin perinteisesti sisältyy vahva päivystysrasite, kuten anestesiologialle, kirurgialle ja lastentaudeille. Aiemmin hyväpalkkaisena työnä pidettyyn omalääkärijärjestelmään ei myöskään ole enää yhtä innokkaita tulijoita; mahdollisuutta työnmäärän rajaamiseen pidetään tärkeämpänä kuin aivan huippuunsa viritettyä palkkatarjousta. Omalääkärijärjestelmää ollaan jopa purkamassa.

Myös sairaaloissa olen törmännyt uuteen ilmiöön. Lyhennettyä työaikaa eivät enää tee vain osittaisella hoitovapaalla olevat pienten lasten vanhemmat, vaan yhä enemmän myös keski-ikäiset jo lapsensa aikuisiksi kasvattaneet kollegat. Lisääntynyt vapaa-aika käytetään harrastuksiin, lastenlapsien hoitoon tai vaikka matkusteluun. Suosituksi on tullut myös kunnallisen osa-aikatyön ja privaatin yhdistäminen.

Olen itse valmistunut lääkäriksi yhdeksänkymmenluvun alussa. Muistan hyvin kuinka ihmisiä kannustettiin pitämään aktiivivapaata, jotta saataisiin palkattua lisää lääkäreitä. Neljä lääkäriä pystyi työllistämään yhden työttömän kollegan, kun pitivät kerran kuussa viikon aktiivivapaata. Vaikka kokonaisansiot laskivat, tilanteeseen oltiin usein tyytyväisiä. Sitten lama loppui ja nykyisessä tilanteessa meillä ei ole enää onneksi työttömien lääkärien merkittävää joukkoa.

Työmääräänsä lyhentämään pyrkivät lääkärit ja nykyinen erikoislääkärien täsmämitoitettu määrä tuottavat kuitenkin ongelman: mistä työlle tekijät? Jos töihin saadaan edes osa-aikainen lääkäri, ollaan tyytyväisiä. Mutta jos useampi täysaikainen lääkäri haluaa yllättäen siirtyä osa-aikaiseksi, eivät mielialat aina olekaan yhtä aurinkoisia. Jos töihin jäävät kollegat joutuvat jakamaan osa-aikaisen kollegan täydet työlistat omien täysien listojensa jatkoksi, on kapinan siemen valmis. Varsinkin jos kollega pystyy vapaapäivinään tienaamaan mukavan summan lääkäripulaisen naapurisairaalan konsulttina tai yksityisvastaanotolla.

Minusta on sääli, jos työpaikkojen hyvä henki katoaa vahdittaessa toisten vapaita tai suunniteltaessa omia vapaita huomioimatta muiden työmääriä. Reilujen pelisääntöjen sopiminen työpaikalle on homman toimimisen edellytys. Kaikkien työssä jaksamista on tuettava. Osalla siihen kuuluu osa-aikainen työ, syystä riippumatta. Myös sairaaloiden välinen konsulttitoiminta on erittäin kannatettavaa ja tarpeellista. Yksityisvastaanottotoiminta palvelee potilaita ja yhteiskuntaa. Avoimuus töiden jakamisessa ja suunnitelma vaikkapa vapaiden ja mahdollisesti konsulttitoiminnan kierrättämisestä vuosien varrella etukäteen sovitusti voisi olla yksi ratkaisu. Muitakin malleja varmasti on, mutta riitelemällä ja kadehtimalla ei voita kukaan. Molemmin puolista malttia tarvitaan.

Yhteenvetona kaksi sananlaskua: Kateus vie kalatkin vedestä ja ahneella on p-kanen loppu!