Lehti 10: Liitto toi­mii 10/2001 vsk 56 s. 1173

Seuraava!

Juha Pekka Turunen

Jaaha. Yksityisvastaanotollani on seuraavana lääkäri, siis kollega. Ne on aina vaikeita tapauksia. Tulevat lääkäriin vasta sitten kun niillä oikeasti on vaivaa.

Tulosyy: Haluaa pois kunnallisesta lääkärintyöstä. Lääkärillä on dilemma: pitää työstään mutta työstä aiheutuu hänelle liikaa paineita, eikä palkkataso motivoi ylittämään itseään joka päivä, uudestaan ja uudestaan.

Esitiedot: Kyseessä keski-ikäinen erikoislääkäri, jolla ammatillista lääkärikoulutusta 15 vuotta. Työuraa erikoistumisen jälkeen viisi vuotta, vaihtelevia sijaisuuksia, muttei omaa virkaa. Tavallinen suomalainen perhe kotona.

Oireet: Jo pidempään tuntenut itsensä väsyneeksi ja takakireäksi heti työpäivänä aamusta. Vitamiinit ja ulkoilu eivät ole auttaneet eikä viikonloppu riitä palautumiseen.

Status: Fyysisesti normaali, paitsi tummat silmäpussit (liiasta valvomisesta) ja kalvakka iho (liian vähän ulkoilmaa). Tukka hapsottaa, katse utuinen (tullut päivystyksestä suoraan). Sydämessä lievä takykardia, ja hengitys ei ole vielä tasaantunut. Kuin pikaisen urheilusuorituksen jäljiltä. Vastaanoton aikana rentoutuu ja melkein torkahtaa.

Kertoo, että lääkärin työn määrällä ei tunnu olevan ylärajaa. Kokee epäsuhdan työn vaativuuden, vastuun ja työn kaikkinaisen resurssoinnin välillä. Kokee omat vaikuttamismahdollisuutensa työhönsä mitättömiksi. Pettynyt uravalintaansa muttei onneksi lääketieteeseen eikä potilaisiin. Pettynyt työnsä byrokratiaan, joka säätelee milloin potilaidensa mahdollisuuksia saada hoitoa, milloin työpäivän organisointia. Lääkärillä on pitkä koulutus takana, ja toisaalta jatkuva lisäkoulutustarve, johon ei kunnollista mahdollisuutta työpaikalla. Itse pitää maksaa ja hankkia vielä sijainenkin ennen kuin pääsee koulutukseen. Pakko päivystää viran puolesta, mutta myös elannon vuoksi, sillä muuten kasvukeskuksessa ei voi asua inhimillisesti perheen kanssa. Kerran viikossa yövuoro normaalin työn päälle. Juhlapyhiä kiinni jatkuvasti, eikä muun suvun ja ystävien kanssa voi sopia juuri mitään kun vapaa-aika menee palautumiseen. Jos työ sinänsä ei olisi niin haastavaa ja palkitsevaa, lääkäri olisi lähtenyt pois tältä työnantajalta jo kauan sitten.

Diagnoosi: Työolosuhteiden aiheuttama pitkäaikainen rasitus muuten terveellä lääkärillä. (Sitä tuntuu olevan liikkeellä. Taitaa olla tarttuvaa sorttia.)

Lue myös

Diagnoosin ennuste: Jos tilanne jatkuu ilman interventioita, ennuste on huono. Ko. lääkäri hakeutuu muualle, ja tilalle tuleva lääkäri hakeutuu kyllästymisvaiheen jälkeen myös muualle. Tila muistuttaa erehdyttävästi ikiliikkujaa, jossa rutiiniratkaisut eivät takaa muutosta.

Hoitolinjat: 1. Jos halutaan pitää lääkäri kunnallisella sektorilla, tulee nykyisen työmiljöön rakenteita parantaa täsmä- ja tehohoidolla:

2. Lääkärin ammatin työsuojelua tulee kehittää. Potilaan oikeus on olla kiireettömässä hoidossa lääkärillä, joka on itse levännyt ja hoitanut itseään.

3. Lääkärin vaihtoehtona on hakeutua pois stressaavasta ja riittämättömästi palkatusta kunnallisesta työstä yksityiselle, ulkomaille, osa-aikaeläkkeelle tai muuhun kuin perinteiseen lääkärin ammattiin.

(Kysymyksessä on viidakon lait. Taisteluun tai pakoon. Sellasta elämä on.)

Seuraava lääkäri sisään!

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030