Helsingin Sanomissa sunnuntaina 9. syyskuuta ilmestyneessä artikkelissa seurattiin kuntasektorin alojen palkkakehitystä vuodesta 1975 lähtien. Artikkeli oli otsikoitu näyttävästi: "Lääkärit ovat kuntien palkkaraketteja" ja "Suhteellisesti eniten ovat kuitenkin nousseet kodinhoitajien ansiot". Artikkelissa kerrottiin, että: "Lääkärien ja hammaslääkärien palkat ovat nousseet euroissa laskettuna eniten, kun verrataan keskenään kuntatyöntekijöiden kokonaisansioita viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Seuraavaksi eniten palkkaansa ovat nostaneet talous- ja hallintojohtajat."

Tilastokeskuksen yliaktuaari

Markku Jutila

vertasi Helsingin Sanomien pyynnöstä kuntasektorille tyypillisten alojen palkkakehitystä 30 vuoden aikana. Mittatikkuna käytettiin euromääräistä palkkojen nousua.

Tutkimuksen alkuvuodeksi oli valittu 1975, jolloin lääkärien markkamääräinen palkka oli varmasti kuntasektorin aatelia. On luonnollista, että absoluuttisina euroina katsoen lääkärien ansiot ovat nousseet vähemmän ansaitsevia enemmän. Tutkimusasetelmaa ei voi pitää erityisen innovatiivisena, jos todetaan, että suuremmissa tuloluokissa markkamääräiset korotukset ovat suurempia kuin pienissä tuloluokissa.

Suhteellisesti lääkärien palkat ovat saman tutkimuksen mukaan nousseet vain keskimääräisesti ja hammaslääkärien keskimääräistä huonommin verrattuna kunnan muihin työntekijöihin. Kuten hyvin tiedämme, kuntien palkat eivät ole kehittyneet muun yhteiskunnan tahdissa. Tätä osiota olisi sietänyt tarkastella hieman syvällisemminkin, sillä juuri palkkasuhteiden painotuksilla on merkitystä yritettäessä parantaa palkkauksen oikeudenmukaisuutta ja työnteon kannustavuutta.

Verotus on Suomessa kireää

Suomessa on toteutettu solidaarista palkkapolitiikkaa koko tarkastelujakson ajan. Sen seurauksena yliopistotutkinnon suorittaneen palkka on vain 30 prosenttia parempi kuin peruskoulun käyneellä. Ero on Euroopan matalin. Saksassa ero on 60 prosenttia, Unkarissa 71 ja Tanskassa 57 prosenttia. Verojen jälkeen ero edelleen pienenee, koska Suomi on maailman himokkain verottaja. Tulonjako Suomessa ei ole enää oikeudenmukainen ajateltaessa koulutuksen merkitystä yhteiskunnan vaurastumisessa.

Kiitos solidaarisen palkkapolitiikan kaikki Suomen korkeasti koulutetut ovat jääneet jälkeen muiden OECD -maiden koulutetuista, mm. sairaanhoitajat 19 prosenttia ja lääkärit 16 prosenttia. Suomen kansallinen Lissabonin strategia nojaa koulutukseen. Kun tänä syksynä uudet lääkäriopiskelijat aloittavat opiskelunsa, he valmistuvat erikoislääkäreiksi vuonna 2023.

Koulutus ja ahkera työnteko arvoonsa

Yhteiskunnan yleisen edun vuoksi koulutuksen tulee olla palkitsevaa myös palkkauksellisesti. Julkisen sektorin tulee kyetä kilpailemaan koulutetusta työvoimasta, mikä edellyttää samaa palkkakehitystä eri työntekosektoreilla. Siitähän nyt on paljolti taas kyse tälläkin VES-neuvottelukierroksella.

Kansainväliset selvitykset puhuvat karua kieltä. Kouluttautuminen ja toimiminen vaativissa asiantuntijatehtävissä ei ole Suomessa taloudellisesti kannattavaa (International Assigment Consulting; 2004 Eurostat 2005). Syinä tähän on mainittu kireä progressiivinen verotus, koulutusta aliarvioiva palkkarakenne ja äärimmäisen pienet palkkaerot.

Ostovoimaan suhteutettuna peruskoulun käyneen suomalaisen palkkataso on 4 prosenttia korkeampi kuin eurooppalaisilla keskimäärin. Eurooppalainen korkeakoulutettu ansaitsee puolestaan 36 prosenttia paremmin kuin suomalainen. Pitkään harjoitetun tulopolitiikan seurauksena hyvää koulutusta ja ahkeraa työntekoa arvostetaan Suomessa siis huonosti. Siltä pohjalta ei tulevaisuuden haasteisiin voi yhteiskunta vastata. Palkkauksen oikeudenmukaisuus ei ole sama kuin tasapalkkaisuus.