Lehti 40: Liitto toi­mii 40/2020 vsk 75 s. 2087

Talous ja digihankkeet saavat uuden vetäjän

Lääkäriliiton uusi talousjohtaja Pekka Koivuneva on paljon vartija. Hän vastaa sekä liiton taloudesta että it-toiminnoista.

Sari Kosonen
Kuvituskuva 1
Hélène Salven

Pekka Koivuneva asuu puolisonsa kanssa ­Järvenpäässä. Aikuiset lapset ovat jo lentäneet pesästä. Vapaa-ajalla hän harrastaa liikuntaa ja lukee kaikenlaista valtion tulo- ja menoarviosta dekkareihin.

Lääkäriliiton talousjohtajaksi on valittu KTM Pekka Koivuneva. Hän aloitti tehtävässään 21.9.2020.

Koivuneva vastaa Lääkäriliiton talouden suunnittelusta ja johtamisesta sekä varallisuuden hoidosta. Hän toimii liiton taloustoimialan kolmen hengen tiimin esimiehenä. Lisäksi hänen vastuualueeseensa kuuluvat Lääkäriliiton it-toiminnot ja niiden kehittäminen.

Tontti on iso, mutta Koivunevalla on vahvaa kokemusta niin talousjohdon tehtävistä kuin it-toimintojen ja digitaalisten kehityshankkeiden johtamisesta.

– Terveydenhuoltoala kiinnostaa minua, ja olen jo pitkään toiminut sen parissa. Työskentelin aiemmin Yliopiston Apteekki -konsernissa kymmenisen vuotta ja sitä ennen Orionissa niin ikään kymmenisen vuotta, Koivuneva kertoo.

– Minulla on kokemusta it-toiminnon kehittämisestä ja erilaisista digihankkeista. Yliopiston Apteekissa uudistimme esimerkiksi verkkokauppaa ja kehitimme mobiilisovellusta. Orionissa puolestaan osallistuin muun muassa toiminnanohjausjärjestelmäprojektiin.

– Odotan innolla, että pääsen tukemaan Lääkäriliiton toimintaa ja vaikuttamaan palvelujen kehittämiseen. Uskon, että taloudesta ja it-toiminnoista vastaavana minulle on siihen hyvät mahdollisuudet.

Lääkäriliitto jäsenen taskussa

Lääkäriliitossa on meneillään suuri, monivuotinen digikehityshanke. Tänä syksynä Lääkäriliiton palveluille rakennetaan yhteinen mobiilikäyttöliittymä. Seuraavaksi liiton eri sähköisille sivustoille rakennetaan yhteinen ilme ja toiminnallisuudet.

Lue myös

– Lääkäriliitto on tehnyt jo paljon, esimerkiksi Kollega-palvelun. Tavoitteena on luoda lääkärien arkea helpottavia ratkaisuja ja palvella jäseniä mahdollisimman hyvin. Esimerkkinä voisi mainita, että kunhan on kännykkä taskussa, saa sen kautta sujuvasti palveluja, Koivuneva sanoo.

Talous on vakaalla pohjalla

Koivuneva uskoo, että liiton talous on vakaalla pohjalla, ja sitä on hoidettu hyvin.

– Pidän tärkeänä, että perusasiat ovat aina kunnossa, prosesseja kehitetään, ja talousasioista viestitään niin henkilöstölle kuin jäsenille. Olennaista on esimerkiksi ajantasainen raportointi.

Koivunevan edeltäjä Erkki Peiponen siirtyy Kiinteistö Oy Suomen Lääkäritalon toimitusjohtajan tehtävään vastuualueenaan Lääkäritalon peruskorjaushanke.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030